Читать книгу: «Alroy: Romani», страница 9

III

"Armas Rachel, minä pelkään, että vaivaan sinua; suloinen Beruna, minä kiitän sinua huolenpidostasi. Minä voin nyt paremmin; isku oli ankara. Nämät ovat kummallisia uutisia, tytär."

"Kyllä, rakas emäntä! Kuka olisi uskonut, että teidän veljenne olisi ilmestynyt päällikkönä?"

"Minä luulin aina, että hän oli rauhallisin olento maanmassa", lausui Beruna, "vaikka hän tappoi Alschirokin."

"Hänen suustansa ei saanut koskaan sanaakaan", väitti Rachel.

"Hän kävi aina uneksien itseksensä", jatkoi Beruna.

"Ja jos puhutteli häntä, hän aina kääntyi pois", sanoi Lea.

"Taikka punehtui", lisäsi Imra.

"No, minä puolestani", lausui ihana Batseba, "minä arvelin aina, että ruhtinas David oli suuri nero. Hänellä oli niin kauniit silmät!"

"Minä toivon, että hän voittaa Hassan'in", sanoi Rachel.

"Niin minäkin", lausui Beruna.

"Olisi hupaista tietää, mitä hän on haremin tehnyt", sanoi Lea.

"Minun luullakseni hän ei tohdi puhutellakaan heitä", arveli Imra.

"Sinä erehdyt suuresti", intti Batseba.

"Kuulkaat!" sanoi Miriam.

"Se on Hassan", lausui Batseba; "jospa hän ei koskaan palaisi!"

Seldshukien julmat rummut räikkyivät, sitten sotatorven kimeä toitotus, ja ennen pitkää hevoskavioin töminä. Huoneestansa varjostinten takaa Miriam ja hänen neitsyensä näkivät sen loistavan joukon turbanipäisiä ratsumiehiä, joka, kiiltäen kalliissa aseissa ja komeissa shaaleissa ja uljaasti heiskaroiden tulisten ratsujensa selässä, nyt lähti kukistamaan ja voittamaan Israelin ainoata toivoa. Nokimustalla arabialaisella hevosellansa ratsasti ylpeä Hassan itse. Kun hän kulki äskeisten vankiensa asunnon ohitse, häntä joko virkistytti tulevan voiton iloinen ajatus taikka hän arvasi, että ristikon takaa kirkkaat silmät ja ihanat kasvot katselivat hänen soreuttansa. Sen vuoksi kopea, mutta kaunis Seldshuki heilutti käyräsapeliansa päänsä ympäri ja pakoitti samalla hevostansa semmoisiin asemiin, että ratsastajan taito tuli näkyviin.

"Hän on kauniimpi kuin Alschirok", lausui Rachel.

"Katso tuota shaalia!" sanoi Beruna.

"Hänen käyräsapelinsa välkkyi kuin salama", arveli Lea.

"Ja hänen ratsunsa oli musta kuin ukkosen pilvi", lisäsi Imra.

"Paha silmä sattukoon häneen!" sanoi Batseba.

"Herra", huudahti Miriam, "muista Davidia ja kaikkia hänen kärsimistänsä!"

IV

Erämaan autioksi heitetty kaupunki tarjosi aivan toisenlaisen näyn kuin sen, joka kohtasi Alroyn hämmästyneitä silmiä, kun hän ensin näki sen jalot tornit ja astui sen äänettömiä, palatseilla pallistettuja katuja myöten.

Portin ulkopuolelle oli asetettu avara leiri noita matalia, mustia telttoja, joita Kurdilaiset ja Turkomanit tavallisesti käyttivät; pääkadut olivat täynnä vireitä ihmisparvia, jotka puuhasivat kaikissa sodan valmistuksissa ja säännöttömän ja uskaliaan elämän hälisevissä hankkeissa; hevoset olivat sioitetut hävinneisin huoneisin, ja korkeat kamelit kohottivat sävyisät kasvonsa pylväsryhmien keskeltä taikka kyykistyivät levollisina polvillensa kaatuneitten kuvapatsaitten ja luhistuneitten obeliskein välissä.

Kaksi kuukautta oli tuskin kulunut siitä, kun Alroy ja Jabaster olivat tulleet Scherirah'n leiriin ja ilmoittaneet hänelle pyhän lähetyksensä. Hänen kovettunut sydämensä, hänen, jonka äiti oli Juutalainen, oli taipunut heidän ylhäältä saatuihin ennustuksiinsa. Hän ryhtyi heidän asiaansa koko kääntyneen innolla, eivätkä hänen kirjavat joukkonsa kauan epäilleet ruvetessaan semmoiseen uskoon, joka, samalla kuin se tarjosi varmaan vaaroja ja erinomaisia seikkoja, lupasi rikkautta, jopa valtaakin. Erämaan kaupungista uusi Messias lähetti sanansaattajansa naapurikaupunkeihin ilmoittamaan, että hän oli tullut veljiensä luo, jotka olivat vankeudessa. Hebrealaiset, ylpeä ja kankeaniskainen sukukunta, vastaan-ottivat lemmityn ruhtinaansa ilmoituksen ihastuksella. Davidin jälkeisellä ja Alschirokin surmaajalla oli kaksinkertainen oikeus heidän luottamukseensa ja alamaisuuteensa, ja läheisistä Kalifatin kaupungeista Hebrealaisten jaloimmat nuorukaiset lähtivät miehissä osoittamaan kunnioitustansa Salomonin jälleen saavutetulle valtikalle.

Alusta hallitus piti tätä asiaa aivan mitättömänä, ja Seldshukien sultani tyytyi siihen, että hän määräsi hinnan veljensä murhaajan hengestä; mutta kun useista kaupungeista pakkoveroa otettiin ja monta Moslemin karavania oli Abrahamin ja Isaakin ja Jakobin Jumalan nimeen pidätetty ja ryöstetty, käskyt toimitettiin Bagdadista Hamadanin uudelle kuvernörille, Hassan Subah'lle, että hän kukistaisi rosvot elikkä kapinoitsiat ja lähettäisi David Alroy'n elävänä tai kuolleena pääkaupunkiin.

Hebrealaisten joukosta Alroy'hin yhtyneet tyytymättömät saivat hiljaisemmilta, mutta kuitenkin samantunteisilta veljiltänsä tarkat tiedot kaikista asioista, jotka tapahtuivat vihollisen pääkortterissa. Samana päivänä saapui erämaan kaupunkiin vakoilioita, jotka ilmoittivat Alroy'lle, että hänen heimolaisensa oli heitetty vankeuteen Hamadanissa ja että joukko valituita sotureita lähti saattamaan jotakin kuninkaallista haremia Bagdadista Persiaan.

Alroy karkasi itse tämän vartioväen kimppuun, hajotti ne kokonaan ja vangitsi heidän hoidokkaansa. Nämät tunnettiin Hamadanin kuvernörin haremiksi, ja, jos kohta pettynyt toivo vähän aikaa vihavoitti vangitsian liian vilkasta mieltä, saalis kuitenkin aikaan saatti, niinkuin jo olemme nähneet, hänen kalliitten, vaikka kaukaisten ystäviensä vapauden ja turvallisuuden. Tämä tapaus joudutti sen armeijan lähtöä, jota Hamadanissa varustettiin hänen perikadokseen. Vimmattu Hassan Subah kavahti ylös divaniltansa, tarttui käyräsapeliinsa, ja, niitä apujoukkoja odottamatta, joita hän oli likeisiltä päälliköiltä vaatinut, käski väkensä ratsahille ja kiiruhti kahdentuhannen uljaan seldshukilaisen hevosmiehen etupäässä puolustamaan rakkauttansa ja kostoansa tyydyttämään.

Samassa amfiteaterissa, johon Alroy astui ensi kerran vankina, istui hän nyt neuvottelemassa. Hänen oikealla puolellansa oli Jabaster, vasemmalla Scherirah. Eräs nuorukainen, tuskin vanhempi kuin hän, mutta pitkä kuin palmupuu ja voimakas kuin nuori leijona, oli neljäs päällikkö. Tuonnempaa näkyi noin viisikymmentä täysi-aseista soturia, mitkä seisoen, mitkä permannolla venyen.

"Onko väki luettu, Abner?" kysyi Alroy nuorukaiselta.

"On; kolme sataa sotakuntoista ratsumiestä ja kaksituhatta jalkasoturia; mutta jalkaväeltä puuttuu aseita."

"Herra on ne ajallansa lähettävä", lausui Jabaster, "anna heidän silla välin yhä laittaa heittokeihäitä."

"Luottakaamme Herraan", lausui Scherirah itseksensä, painaen alas päätänsä ja kääntäen silmänsä maahan.

Kova huuto kuultiin pitkin kaupunkia. Alroy hypähti ylös matoltansa. Sanansaattaja oli palannut. Vaaleana ja laihtuneena, peitettynä hiellä ja hiekalla uskollinen lähettiläs melkein kannettiin amfiteaterille kansan hartioilla. Turhaan vartiat koettivat pidättää väkijoukkoa. He kiipesivät kaaririvejä myöten ylöspäin, he täyttivät vanhan näyttöhuoneen tyhjät ja lahoavat istuimet, he nojausivat toistensa olkapäille, he kapusivat korkeitten pylväitten latvoihin. Kaikki kansa oli kokoontunut uutisia kuuntelemaan; näkymö muistutti rakennuksen entisestä tarkoituksesta, ja Alroy ja hänen sotatoverinsa näyttivät jonkun muinaisen näytelmän gladiatoreilta.

"Puhu", sanoi Alroy, "puhu vaikka pahimpia. Ei mikään sanoma voi olla katkera niille, joitten puolesta Herra tahtoo kostaa."

"Israelin hallitsia! näin sanoo Hassan Subah", vastasi lähettiläs: "minun haremini ei saa kiittää kuin omaa miekkaani vapaudestansa. Minä en hiero sovintoa kapinoitsiain kanssa, mutta minä en myöskään sodi vanhuutta eikä naisia vastaan; ja Bostenagilla ja hänen perheellänsä toiselta puolelta ja sinun isäntäsi vangeilla toiselta puolelta olkoon rauha. Mene, sano Alroy'lle, että aion vahvistaa tämän hänen sydänverellänsä. Ja katso! sinun heimolaisesi ja sisaresi ovat taas palatsissansa."

Alroy nosti hetkeksi kätensä silmiensä eteen, ja sitten heti malttaen mieltänsä kyseli vihollisen liikuntoja.

"Minä olen kulkenut erämaan halki nopealla dromedarilla; portinvartia Shelomi, joka sydämestänsä harrastaa meidän asiatamme, lainasi sen minulle. Minä en ole hidastellut enkä liioin nukkunut. Ennenkuin aurinko huomenna laskee, Filistealaiset ovat täällä, Hassan Subah itse heidän etupäässään. Sotalaumojen Herra olkoon meidän kanssamme! Siitä asti kuin Kanaan voitimme, Israel ei ole taistelut tämmöistä sotavoimaa vastaan!"

Sohina nousi kokoontuneesta joukosta. Miehet katselivat kysytellen toinen toistansa ja pusersivat itsekään huomaamatta toistensa käsiä.

"Koetus on tullut", sanoi joku keski-ikäinen Hebrealainen, joka oli taistellut kaksikymmentä vuotta takaperin Jabasterin rinnalla.

"Oi, jospa saisin kuolla arkin kunniaksi!" lausui joku innostunut nuorukainen Abnerin osastosta.

"Kyllä minä sen arvasin, että joutuisimme pulaan", kuiskasi Kisloch, Kurdilainen, Kalidaalle, Indialaiselle. Minkä vuoksi herkesimmekään rauhassa ja hiljaisuudessa ryöstäjän työtä harjoittamasta?"

"Ja rupesimme Juutalaisiksi!" lisäsi Guebriläinen ivalla.

"Katsokaat Scherirah'ta", sanoi neekeri irvistellen. "Suuteleepa mies oikein Salomonin valtikkaa!"

"Minä olisin mieluisammin suonut, että hän olisi hirttänyt Alroy'n kun hän ensi kerran tapasi hänen", lausui Kalidas.

"Liiton lapset!" huudahti Alroy, "Herra on jättänyt heidät meidän käsiimme. Huomenna illalla me lähdemme Hamadaniin!"

Suosion huudot seurasivat näitä sanoja.

"On kirjoitettu", lausui Jabaster, yhtä kirjaa aukaisten: "katso! minä tahdon puollustaa tätä kaupunkia ja pelastaa sen itseni tähden ja palveliani Davidin tähden."

"Ja tapahtui sinä yönä, että Herran enkeli lähti ulos ja löi Assyrialaisten leirissä sataneljä kertaa kaksikymmentä ja viisituhatta: ja kun he nousivat varhain aamulla, katso! kaikki viholliset olivat kuolleet."

"Kun tänä aamuna katselin tähtiä ja luin tuota taivaan aapistoa, jonka todelliset kabbalistat ymmärtävät, katso! Davidin huoneen tähti ja seitsemän muuta tähteä liikkuivat ja yhtyivät ja asettuivat ympyräksi. Ja se sana, joka tämän kautta syntyi, oli tuntematon minulle; mutta katso! minä olen avannut kirjan, ja joka tähti on alkukirjain jokaisessa Targumin säkeessä, jonka nyt olen lukenut teille. Sentähden Sanheribin kohtalo on oleva Hassan Subah'n kohtalo!"

"Uskalla häneen kaikin ajoin, sinä kansa; vuodata sydämesi hänen eteensä: Jumala on meidän turvamme, Selah!"

Tällä hetkellä naisen haamu ilmestyi amfiteaterin ylimmäisessä osassa, hävinneessä korkeimmassa holvistossa, jossa yksinäinen kaari vielä oli jälellä. Yhteinen huuto hiljeni heti, joka kieli vaikeni, joka silmä kääntyi yhtäälle. Yksin Kislochkin ja hänen kumppaninsa säikähtyivät äänettömiksi ja liikkumattomiksi, kun he katselivat Esteriä, profetissaa.

Hänen korkea asemansa, hänen mahtavat ruumiin-liikenteensä, hänen isot, leimuavat silmänsä, hänen ihanat, vaikka kammottavat kasvonsa, hänen mustat hiuksensa, jotka valuivat alas melkein polviin asti, ja amfiteaterin takaa juuri nousevan kuun valkoinen valo, joka loi hopeisen hohteen hänen yllensä ja näytti heijastuvan hänestä ikäänkuin yliluonnollisesta olennosta, samalla kuin kaikki hänen allansa oli aivan pimeässä, kaikki nämät seikat yhteensä saattivat hänet läsnä-olevien hartaan huomion esineeksi, sillä välin kuin hän voimakkaalla, mutta heleällä äänellä näin puhutteli heitä:

"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Katso! kuuletteko tätä, oi Jakobin huone, jotka olette nimitetyt Israelin nimellä ja tulleet Judan vesiltä! Minä kuulen heidän sotajyminänsä erämaasta, ja heidän torviensa ääni on niinkuin illan tuuli, mutta käsky on annettu, joka sanoo, että kuolevainen on oleva suuremmassa hinnassa kuin pelkkä kulta, niin, mies kalliimpi kuin Ophirin puhtaimmat malmit."

"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Minä näen heidän käyräsapeleinsa välkkeen, minä selitän heidän kauheat, reimastelevat hevosensa; mutta käsky on annettu, joka sanoo, että jälkipoiminta on tapahtuva heissä, ikäänkuin öljypuun pudistaminen; kaksi kolme marjaa ylimmäisen lehvän päässä; neljä tai viisi yksinäisissä oksissa."

"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Katso! käsky on annettu, joka sanoo, että Hamadan on oleva sinun saaliinasi, ja hävitys on kohtaava Babelia. Ja vastedes erämaan pedot asuvat siinä, ja ulisevat hirmu-otukset täyttävät heidän huoneensa, ja strutsin tyttäret elelevät siellä, ja tarhapöllöt asettavat sinne majansa, ja huuhkaja munii siellä, ja metsänhaltiat pitävät siellä pitojansa. Ja sudet ulvovat toisillensa heidän palatseissansa, ja lohikäärmeet heidän hekumallisissa huvihuoneissaan. Hänen aikansa on aivan lähellä; hänen päiviänsä ei pitkitetä; ruoko ja lotus saavat kuihtua hänen virroissansa; ja hänen kanaviensa nurmet muuttuvat erämaan hietikon kaltaisiksi. Sillä onko se vähäinen asia, että Herra lähettää palveliansa nostamaan Jakobin sukukuntia ja entisellensä saattamaan Israelin säilytettyjä? Laulakaat, oi taivaat, ja iloitse, oi maa, ja puhjetkaat virsihin, oi vuoret, sillä Herra on lohduttanut kansaansa ja tahtoo armahtaa sortuneitaan!"

Hän herkesi; hän astui kiireisin askelin amfiteaterin jyrkkää puolta alas, hyppäsi kaaririviltä toiselle ja juoksi kummallisella notkeudella toisesta raunioläjästä toiseen. Viimein hän pääsi permannolle; ja tuosta hän, vaahdoten ja huohottaen, riensi Alroy'n luo, heittäysi maahan, halasi häntä jaloista ja pyyhki hiuksillansa tomun hänen sandaleistaan.

Läsnä-olevat purskahtivat pitkiin ja lujiin yliluonnollisen luottamuksen ja tulisen ihastuksen huudahuksiin. He näkivät Messiaksensa säihäyttelevän ihmeellistä valtikkaansa. He ajattelivat Hassan Subah'ta ja hänen Seldshukejansa ainoastaan uhreiksensa ja huomispäivää ainoastaan semmoiseksi päiväksi, joka oli uuden voiton, vapauden ja vallan aikakauden alku!

V

Viiden päivän rientomarssien perästä Hassan Subah asetti komean teltansa siihen ihanaan kosteikkoon, joka oli niin mieluisalla tavalla virvoittanut Alroy'ta, kun hän oli yksinäinen pilgrimi. Yliympärille, melkein puolen penikulman päähän, ulottuivat hänen soturiensa ja sen lukuisan karavanin majat, joka oli seurannut häntä, kuljettaen vettä ja elatusaineita armeijaa varten. Täällä levähtäessään koetti hän myöskin saada tietoa vihollisen asemasta.

Vakojaparvi, jonka hän oli heti lähettänyt matkalle, palasi melkein kohta, tuoden muassaan vähäisen karavanin, jonka rosvot olivat taannoin ryöstäneet. Kauppias, arvoisa ja hurskas mahomettilainen, saatettiin Hamadanin kuvernörin eteen.

"Rosvojen leiristä?" Hassan kysyi.

"Paha kyllä", vastasi kauppias.

"Onko sinne pitkä matka?"

"Päiväys."

"Ja te lähditte sieltä?"

"Eilen aamulla."

"Paljonko väkeä heillä on?"

Kauppias epäili.

"Eivätkö he ota ketään vangiksi?" kysyi kuvernöri, tarkkaan katsoen kumppaniansa.

"Pyhä profeetta! mikä viheliäinen raukka minä olen!" huudahti arvoisa kauppias, hyrähtäen itkuun. "Uskollisena kalifin alamaisena minä olen pakoitettu palvelemaan kapinoitsioita – hartaana mahomettilaisena minun täytyy auttaa Juutalaisia! Käske heti hirttää minut, herrani", jatkoi onneton kauppias käsiänsä väännellen. "Käske heti hirttää minut. Minä olen elänyt kylläksi."

"Mitä tämä on?" Hassan kysyi; "puhu, ystäväni, pelkäämättä."

"Minä olen uskollinen kalifin alamainen", vastasi kauppias; "minä olen harras mahomettilainen, mutta minä olen kadottanut kymmenen tuhatta dirhemiä."

"Minun on teitä sääli; minä olen myöskin kadottanut jotakin, mutta minun tappioni ei koske teihin eikä teidän tappionne minuun."

"Kirottu olkoon se hetki, jolloin nämät koirat kiusasivat minua! Sanokaat minulle, onko synti rikkoa uskollisuuttansa Juutalaisen suhteen?"

"Päinvastoin, minä voisin tuoda esiin monta kunnioitettavaa mollaa, jotka selittäisivät teille, että tämmöinen rikos on pidettävä suurimpana ansiona. No, no, minä näen, kuinka asian laita on: te olette saaneet vapautenne sillä ehdolla, ettette petä armeliaita ryöstäjiänne. Pakosta tehdyt lupaukset ovat houkkioin mörkönä. Kertokaat, kumppani, kaikki, mitä te tiedätte. Missä he ovat? Suuriko joukko heillä on? Arvaavatko he, kuinka lähellä me olemme?"

"Minä olen uskollinen kalifin alamainen, ja minun tulee palvella häntä", kauppias vastasi: "minä olen harras mahomettilainen, ja velvollisuuteni vaatii, että kukistan kaikki uskottomat, mutta minä olen myöskin ihminen, ja minun täytyy katsoa omaa etuani. Jalo kuvernöri, lyhyeltä sanoen, nämät konnat ovat vieneet minulta kymmenen tuhatta dirhemiä, niinkuin orjani voivat kertoa teille: kumminkin tavaraa sen hinnan edestä. Ei kukaan voi näyttää todeksi, että sen arvo olisi vähempi. Tosin kyllä on laskuun otettu ne viisikymmentä prosenttia, jotka olisin voittanut shaaleillani Hamadanissa, mutta kumminkin se on minulle sama kuin kymmenen tuhatta dirhemiä. Kysy orjiltani, onko koskaan tämmöistä shaalivarastoa nähty."

"Pää-asiaan, pää-asiaan. Rosvot?"

"Minä pysyn pää-asiassa. Shaalit ovat pää-asia. Sillä, kun minä puhuin shaaleista ja suuresta tappiostani, teidän tulee tietää, että rosvojen päällikkö —"

"Alroy'ko?"

"Varsin tuima nuori herra – minä en tiedä, miksi he sanovat häntä – sanoi päällikkö minulle: 'kauppias, te näytätte alakuloiselta.' 'Alakuloiselta', sanoin minä, 'te alakuloiselta näyttäisitte, jos olisitte joutuneet vangiksi ja lisäksi kadottaneet kymmenen tuhatta dirhemiä!' 'Kuinka, maksavatko nuot rääsyt kymmenen tuhatta dirhemiä?' hän lausui. 'Kyllä, jos siihen luetaan ne viisikymmentä prosenttia, jotka minä olisin voittanut Hamadanissa!' 'Viisikymmentä prosenttia', hän lausui, 'te olette vanha veijari.' 'Veijari! Tekisi mieleni kuulla jonkun nimittävän itseäni veijariksi Bagdadissa.' 'No niin, veijari taikka ei, te voitte päästä tästä pulasta!' 'Millä tapaa?' 'No, te näytätte hyvin kunnioitettavalta mieheltä', hän sanoi, 'ja olette kai hyvä mahomettilainen lisäksi.' 'Niin olenkin', vastasin minä, 'vaikka te olette Juutalainen! mutta kuinka usko on auttava minua tässä, sitä minä en tosiaan tiedä, jollei enkeli Gabriel, niinkuin koranin seitsemännen kolmatta luvun viidennessä kuudetta värsyssä —'"

"Vaiti, vaiti!" huudahti Hassan; "pää-asiaan!"

"Minä pysyn yhä pää-asiassa. Te minua siitä häiräytätte. Kuitenkin, lyhyimmästä tärkimpään, päällikkö tietää kaikki teidän tulostanne ja on hirveästi pelästynyt, vaikka hän panee suuria sanoja; minä näin sen pian. Ja hän laski minun menemään, niinkuin näette, muutamien orjieni kanssa, ja antoi minulle viidentuhannen dirhemin ottokirjan erään Hamadanissa asuvan Bostenagin lunastettavaksi (kukaties tunnette hänet; onko se kunnon mies?) sillä ehdolla, että poikkeisin teidän luoksenne ja, Mahomet antakoon minulle anteeksi, latelisin teille valheen!"

"Valheen?"

"Niin, valheen; mutta nämät juutalaiset koirat eivät ymmärrä, mitä tosi-hurskas mies on, ja kun aloin lausua valhetta, minä pian hämmästyin. Nyt, jalo Hassan, jollei Juutalaiselle tehty lupaus sido oikea-uskoista ja te pidätte huolta noista viidestätuhannesta dirhemistä, minä olen kohta valmis ilmoittamaan kaikki."

"Älkäät surko viittä tuhatta dirhemiänne, hyvä ystävä, vaan kertokaat minulle kaikki."

"Te vastaatte siitä, että minä saan rahani?"

"Kunniani kautta."

"Se on hyvä! Tietäkäät siis, nuot hävyttömät koirat ovat varsin heikot sekä säikähtyneinä teidän tulostanne; yksi, jota he, luullakseni, nimittävät Jabasteriksi, on lähtenyt suuremman osan, noin seitsemän sadan miehen kanssa syvemmälle erämaahan. Niin minä kuulin; mutta muistakaat, minä en tiedä sitä varmaan. Se nuorukainen, jota te sanoitte Alroy'ksi ja joka jossakin ottelussa nykyisin haavoitettiin, ei voinut seurata häntä, vaan oleskelee raunioissa. Siellä on myöskin muutamia naisvankeja, vähäisen aarteita ja noin sata kumppania, jotka ovat kätketyt hautakammioihin. Hän päästi minut vapaaksi sillä ehdolla, että minä lähtisin teidän luoksenne ja vakuuttaisin teille, että nuot koirat, täyteen viisituhatta miestä, ovat kulkeneet teidän sivutsenne ja astuvat nyt Hamadania päin. He tahtoivat, että minä peloittaisin teitä; se oli valhe enkä minä voinut kertoa sitä. Ja nyt te tiedätte asian todellisen laidan; ja jos lupauksen rikkominen uskottoman suhteen on synti, te saatte vastata siitä yhtä hyvin kuin noista viidestä tuhannesta dirhemistä, joitten olisi, ohitse mennen, pitänyt oleman kymmenen tuhatta."

"Missä ottokirjanne on?"

"Tässä", vastasi kauppias, vetäen sitä povestansa, "aivan asianmukainen kirjoitus Bostenagille, jota he sanovat upporikkaaksi, ja joka tämän kautta on velvoitettu maksamaan minulle viisituhatta dirhemiä, jos, minun kertomukseni johdosta, Hassan Subah, joka olette te itse, palajaa heti Hamadaniin heitä ahdistamatta."

"Vanhan Bostenagin pää on vastaava tästä."

"Minä olen iloinen siitä. Mutta, jos minä olisin teidän sijassanne, panisin minä hänen ensiksi maksamaan itselleni."

"Kauppias", sanoi Hassan, "tekisikö teidän mieli käydä toistamiseen Alroy'n luona?"

"Allah minua varjelkoon!"

"Minun seurassani?"

"Se on ihan toista."

"Ruvetkaat meidän oppaaksemme. Dirheminne maksetaan kaksin kerroin."

"Se vastaa juuri viittäkymmentä prosenttia. Ei minua juuri suuresti haluta; mutta teidän seurassanne, se on ihan toista. Älkäät hukatko mitään aikaa. Jos joutuin lähdette matkaan, saatatte vangita Alroy'n. Nyt taikka ei koskaan! Nuot juutalaiset koirat, kun ryöstivät oikea-uskoisen!"

"Oglu", lausui Hassan jollekin upseerillensa. "Ratsahille! Ei tarvitse purkaa teltoja. Pääsemmekö kaupunkiin auringonlaskuksi, kauppias?"

"Tuntia ennenkin, jos kohta lähdette."

"Toitottakaat torvia. Ratsahille! ratsahille!"