Читать книгу: «Alroy: Romani», страница 11

XI

Jättäen armeijansa päiväyksen päähän kaupungista, Alroy saapui, ainoastaan päällikkökunta muassa, iltapuolella Hamadaniin, ja, lähtien suorastansa linnaan, kutsui Jabasterin neuvotteluun. Kuningas ja ylimmäinen pappi viettivät yön hartailla keskusteluilla. Seuraavana aamuna julistettiin asukkaille, että heidän hallitsiansa oli palannut, että uusi "Median ja Persian kuningaskunta" oli perustettu, että Hamadan oli määrätty pääkaupungiksi ja Abner varakuninkaaksi sekä että aiottiin viipymättä samota Syriaan ja valloittaa jälleen luvattu maa.

Tämän sotaretken tuuma oli jo aikaa tuleentunut, ja valmistukset sitä varten olivat melkoisesti edistyneet. Jabaster oli oppilaansa poissa ollessa ahkerasti toiminut. Satatuhatta soturia oli nyt koottu "Median ja Persian kuningaskunnan" pääkaupunkiin; suurempi osa näitä oli Hebrealaisia, mutta monta Arabialaista, jotka olivat kyllästyneet Turkkilaisten ikeesen, ja monta urhoollista seikkailiata Kaspian meren rannoilta kääntyi helposti horjuvasta epäjumalan palveluksesta valloitusta tuottavaan uskontoon ja kartuttivat "Sotalaumojen Herran" armeijaa.

Hamadanin edusta oli peitetty teltoilla, kadut täytetyt läpikulkevalla sotaväellä, basaarit ahdattuina sotavaroilla; koko jonoja kameleja, jotka kuljettivat elatus-aineita, saapui joka päivä ympäröivistä kaupungeista; joka hetki joku korkealakkinen Tatari kiidähti tärkeillä uutisilla kaupunkiin ja riennytti hevostansa linnan palttaa ylöspäin. Aseitten sälinä, hevosten korskunta, sotasoiton toitotukset kuuluivat kaikista kaupungin-osista. Näytti siltä kuin koko maailman toimet ja aarteet olisivat silmänräpäyksessä yhtyneet Hamadanissa. Joka miehellä oli joku suuri tarkoitus; kulta kiilsi jokaisen kädestä. Kaikki suuret intohimot kuohuivat; kaikki inhimillisen jäntevyyden yllykkeet olivat vilkkaassa vaikutustyössä. Joka silmä iski tulta, joka jalka astui vakavasti ja nopeasti. Joka mies menetteli niin, kuin yhteinen kohtalo olisi riippunut hänen ponnistuksistansa; niinkuin yhteinen tahto olisi ollut sama kuin hänen yksityinen mielentekonsa. Ei mikään näky ole niin ylevä kuin väestö, jossa mahtava kiihoitus vallitsee.

Oikea-uskoisten hallitsia kohotti profeetan lipun Tigris-virran partaalla. Salaiset sanomat tästä hänen aikomuksestansa, ne juuri olivat kutsuneet Alroy'n niin äkkiä takaisin Persiasta. Nuot harvinaiset ja mystilliset juhlamenot sytyttivät jälleen Mahomettilaisten uinailevan innon, ja niitten vaikutusta oli lisätty edellä käyvillä ja viisailla keinoilla. Yksistään Bagdadin Seldshukien lukumäärä nousi viiteenkymmeneen tuhanteen mieheen: Syrian sultani lähetti puolestaan ne soturit, jotka olivat voittaneet Damaskon ja Aleppon arabialaiset ruhtinaat; samalla kuin Vähän Aasian muinaiset maakunnat – tuo Seldshukein perustama äveriäs ja voimakas Rumin kuningaskunta – lasketti aloiltansa myriadeja sitä verratonta ratsuväkeä, joka niin usein oli häpeään saattanut Caesarein armeijat. Ei ollut koskaan Harun al Redshidin hallituksen jälkeen niin isoa armeijaa ollut koossa Tigrin rannoilla. Joka päivä joku sotaisa atabeki astui aseellisen saattoväkensä etupäässä kalifin pääkaupunkiin taikka asetti leirinsä virran rannalle; joka päivä jonkun etäisen ruhtinaskunnan uljas emiri kummastutti ja peloitti hekumallisia Babylonialaisia oudon- taikka tuimannäköisillä sotureillansa, joita hän oli Arabian erämaista taikka Mustanmeren rannikoilta kerännyt lippunsa ympärille. Parin penikulman päähän virran molemmat rannat olivat, niin pitkältä kuin silmä kannatti, peitetyt sen äärettömän armeijan kirjavilla majoilla, loistavilla standareilla, häilyvillä lipuilla ja vilkkuvilla viireillä, jonka korkeimpana päällikkönä oli Seldshukein suurisultani ja kalifin palatsin kuvernöri Malek.

Tämmöinen se voima oli, joka oli koottu Aasian tasangoille pidättämään Hebrealaisten ruhtinaan edistymistä ja estämään sen muistettavan maan valloittamista, joka oli luvattu hänen isiensä uskolle, mutta menetetty heidän uskottomuutensa kautta. Hamadanin vallein edustalla Alroy katsasteli Israelin armeijaa, kuusikymmentä tuhatta raskas-aseista jalkasoturia, kolmekymmentä tuhatta jousimiestä ja kevyt-aseista soturia, ja kaksikymmentä tuhatta hevosmiestä. Paitsi näitä oli kymmenen tuhatta ratsumiestä valittu itsenäiseksi joukoksi, joka nimitettiin Pyhäksi Vartiakunnaksi. Nämät olivat kaikki palvelleet Persian sotaretkellä. Näitten keskirinnassa jättiläinen – sillä Elnebar oli kolme jalkaa pidempi kuin tavalliset ihmiset – kantoi Salomonin valtikkaa, joka oli pantu kultaiseen, rubineilla koristettuun koteloon ja pistetty vahvan seeterikeihään päähän. Asriel, Abnerin veli, oli Pyhän Vartiakunnan päällikkönä.

Armeija oli jaettu kolmeen osastoon. Kaikki astuivat juhlallisessa järjestyksessä Alroy'n valleilla sioitetun valta-istuimen editse ja painoivat alas lippunsa ja keihäänsä, kun he tulivat urhoollisen johdattajansa ohitse. Bostenag ja Miriam ja koko kaupungin väestö katselivat muureilta tätä elähyttävää näytelmää. Samana iltana lähti Scherirah neljänkymmenen tuhannen miehen kanssa Kermandshah'n läpitse Bagdadia päin; ja Jabaster, joka komensi pyhässä puvussansa ja joka oli vannonut, ettei hän hellittäisi miekastansa, ennenkuin temppeli oli rakennettu jälleen, vei osastonsa Nehavendin voitokkaitten lakeain ylitse. Heidän oli määrä yhtyä Kerrundin vuorensolassa, joka saatti Bagdadin maakuntaan, ja vartoa kuninkaan tuloa.

Päivän valjetessa kuninkaallinen osasto ja Pyhä Vartiakunta jättivät, molemmat Asrielin johdolla, pääkaupungin. Alroy ei ollut vielä tullut, ja muutamia tunteja hänen staabinsa upseerit nähtiin kuleksivan linnan tienoilla taikka osoittavan taitoansa keihäittensä heittämisessä samalla kuin he suistivat maltittomia hevosiansa porttein edessä.

Kuningas viipyi sisarensa luona, kävellen hänen kanssansa heimolaisensa puutarhassa. Toisen kätensä oli hän laskenut hänen solevan vartalonsa ympärille ja toisella hän piti kiinni hänen hienosta ja sievästä kädestään. Isot kyynelet puhkesivat Miriamin alakuloisista silmistä ja vierivät hänen vaaleille, suruisille poskillensa. He astuivat äänettöminä, veli ja sisar, joitten voimakkaan, puhtaan rakkauden edestä yksin kunnianhimokin väistyi. Hän avasi ristikkoportin. He astuivat vähäiseen ja viheriäiseen laaksoon; heidän edessään oli tuo marmorinen suihkulähde pylväineen katoksineen, ja tuonnempaa näkyi Alroy'n ratsu ja ainoa palvelia.

He seisahtuivat, ja Alroy poimi kukkia ja puetti ne Miriamin hiuksiin.

Hän tahtoi saada häntä hymyllänsä lievittämään eron katkeruutta.

Lempeästi hän irroitti syleilevän käsivartensa, melkein huomaamatta hän päästi pois hänen vapisevan kätensä.

"Sinä sieluni sisar", hän lausui, "kun me viimein erosimme täällä, minä olin pakolainen, ja nyt minä jätän sinut voittajana."

Miriam kääntyi ja heittäysi veljensä kaulaan ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vastaan.

"Oma Miriamini, me kohtaamme toinen toisemme Bagdadissa."

Hän viittasi luokseen sisarensa vähän matkan päässä seisovat neitsyet; he lähestyivät; hän jätti Miriamin heidän haltuunsa. Hän kosketti hänen kättänsä huulillansa, ja, rientäen hevosensa luo, nousi sen selkään ja katosi.

XII

Joukko säännötöntä ratsuväkeä puolusti heikosti Kerrundin vuorensolaa. Scherirah'n etu-osasto valloitti sen ilman suurta tappiota, ja pakolaiset veivät kalifin laumoille sanoman Hebrealaisten armeijan tulosta.

Tigrin lakealla vihollinen asettui sotarintaan. Malek itse, Seldshukien suurisultani, komensi keskustaa; oikeata siipeä, jota Syrian sultani johdatti, suojeli virta; ja vasen, Rumin sultani etupäässä, oli saanut itselleen etuisan aseman epätasaisella ja ylenevällä tanterella. Ylpeänä joukkojensa luvusta, urhollisuudesta, sotajärjestyksestä ja sijoituksesta Malek odotti Persian voittajaa.

Hebrealaistenkin välkkyvät kolonnit näkyivät nyt etenevän vuorten välitse ja järjestyvän lakean toisessa päässä. Ennen yön tultua päällekarkaajien leiri oli asetettu Malekin kuuluville. Teltojen liikkuvat valkeat eroitettiin selvästi; ja tuon tuostakin vihollisten sotatorvien uhkaava ääni kohtasi vastustajien korvia. Ei ollut kuin lyhyt matka näitten mahtavain armeijain väliä. Huomispäivä oli ratkaiseva ehkä vuosisatojen kohtalon. Kuinka kauhistava taistelon aatto on!

Muutamien päällikköjen seuratessa Alroy itse kävi sotamiestensä teltoissa, luvaten heille huomispäiväksi semmoista triumfia, jonka rinnalla Nehavendin ja Nishaburin voitot vaipuisivat mitättömiksi. Heidän vilkkaat ja innostuneet kasvonsa osoittivat samalla heidän miehuullisuuttansa ja luottamustansa. Salomonin valtikka kannettiin juhlallisesti leirin läpitse. Korkean kukkulan laella, joka kenties oli jonkun muinaisen sankarin hautakumpu, lausui Ester, profetissa, armeijan kiivas-uskoisimpien keskellä yllyttäviä ennustuksiansa. Mikä komea näky! – ihana, innostunut tyttö, vakavia, hartaita sotureita ryhmittäin ympäri, vartiatulten punaiset liekit, jotka, yhtyen kuun hopeisin varjoihin, valaisivat hänen seuralaistensa monivärisiä turbaneja ja heiskuvia haarniskoita!

Alroy'n teltassa Jabaster neuvotteli oppilaansa kanssa huomispäivän tuumista.

"Tämä on toisenlainen näkymö kuin Kaukason luola", sanoi Alroy, kun ylimmäinen pappi aikoi lähteä.

"Niillä on suuri yhtäläisyys; isiemme Jumala on meidän kanssamme."

"Niin! Sotalaumojen Herra. Moses oli suuri mies. Ainoastaan valloituksen elämä on jonkun-arvoinen."

"Te mietitte?"

"Entisyyttä. Nykyisyys on valmiina. Liiallinen ajatteleminen saattaa pilata sitä."

"Entisyys on viisautta varten, nykyisyys toimintaa varten, vaan iloa varten on tulevaisuus. Se tieto, että temppelin rakentaminen on käsillä, että Herran voideltu kerran vielä on asuva Davidin huoneessa, täyttää mieleni; ja kun minä ajattelen vastaista kunniaamme, minä melkein unhotan hellässä innostuksessani sen arvokkaisuuden, joka on sovelias pyhälle viralleni."

"Jerusalem – minä olen nähnyt sen. Montako tuntia on päivän koittoon?"

"Noin kolme."

"Kumma kyllä, minä voisin nukkua. Muistaakseni olin aina levotonna iltaa ennen taisteloa. Mikä syy siihen on, Jabaster?"

"Teidän uskonne, herrani, on syvä."

"Niin, minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty.

Hyvää yötä, Jabaster. Käy Asrielin luona urhoisa pappi. Pharez!"

"Herra!"

"Herätä minua toisella vahtimuutoksella. Hyvää yötä, poikani."

"Hyvää yötä, Herrani!"

"Pharez!"

"Herätä minua kaiken mokomin toisella vahtimuutoksella. Luuletko, että vielä on kolme tuntia, ennenkuin päivä koittaa?"

"Niillä vaiheilla, herra."

"Hyvä! toisella vahtimuutoksella, muista; hyvää yötä!"

XIII

"Jo on toinen vahtimuutos, herrani."

"Näin pian? Olenko minä nukkunut? Minä olen hilpeä kuin kotka. Käske Scherirah tänne, poikani."

"Se on omituista, etten minä koskaan enää näe unta. Ennen pakoani nukuntani aina häirittyi. Sanokoot mitä tahansa, mies on syntynyt toimintaa varten. Elämäni on nyt sointuisa, ja uni on muuttunut, miksi luonto sitä aikoi, lohdutukseksi eikä taisteloksi. Ennen se oli kamppaus mustien intohimojen ja kirkkaitten unelmien välillä, joitten tuotteliaissa kuvauksissa ja valoisissa näyissä etsin turvaa jokapäiväisen todellisuuden synkästä kurjuudesta."

"Minun tekee mieli vetää syrjille teltani varjostimet. Majesteetillinen näky! Minäkö todella olen nostanut tämän armeijan! Aavalla lakealla, niin pitkältä kuin silmäni näkee, lumivalkoiset teltat kaunistavat purpuranväristä maisemaa, ja sotarintaan asetetut legionat kokoontuvat lippujensa ympärille taistelemaan minun puolestani. Tämä on Aasian kuolemantuska."

"Vuosi takaperin minä juuri tässä paikassa laskeusin alas kuolemaan tuntemattomana olentona taikka tunnettuna ja tunnustettuna ainoastaan ylenkatseella, ja nyt maailman sultanit rientävät minua vastustamaan. Minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty. Ja mimmoiseksi se kääntynee? Sen ratkaiskoon se voima; joka on tähän asti muodostanut koko minun elämäni."

"Jerusalem, Jerusalem – aina hän jahkii Jerusalemia. Vaikka hän on oppinut, on hän ahdasmielinen uskonkiihkolainen, jonka uneksiva muisti mielellään saattaisi tulevaisuuden entisyyden kaltaiseksi. Voi Bagdad, Bagdad, sinun hohtavissa saleissasi on sulo, suurempi kuin kaikki hänen salaiset oppinsa!"

"Haa! Scherirah! Päivä valkenee kohta; tähdet loistavat vielä. Ilma on varsin mieluisa. Huomispäivä on suuri päivä, Scherirah, Israelille ja teille. Te johdatatte päällekarkausta. Tulkaat hetkeksi teltaani, urhoollinen Scherirah'ni."

XIV

Päivä koitti – vahva kolonni Hebrealaisia hyökkäsi, Scherirah'n komennolla, kalifin armeijan keskirintaa vastaan. Toinen kolonni karkasi, Jabasterin johdolla, kohti vasenta siipeä, jonka päällikkönä Rumin sultani oli. Tuskin oli Alroy huomannut, että Scherirah'n oli onnistunut tunkea Turkkilaisten keskirinnan läpi, kun hän jo asettui Pyhän Vartiakunnan etupäähän ja vastustamattomalla ryntäyksellä saatti heidät täydelliseen epäjärjestykseen ja hämminkiin. Syrian sultanin osasto ja suuri osa keskirinnasta karkoitettiin kokonaan ja ajettiin virtaan, ja Malekin osaston jäännökset eroitettiin kauas hänen vasemasta siivestänsä.

Mutta sillä välin kuin Alroy jo piti voittoa varmana, odottivat peräti toiset onnen vaiheet Jabasterin osastoa. Rumin sultani, joka oli sioittunut hyvin etuisalle paikalle ja komensi sotureita, jotka olivat tottuneet Konstantinopolin Kreikkalaisten sotajärjestykseen, vastaan-otti Jabasterin hyömäyksen horjumatta eikä ainoastaan peruuttanut hänen töyväystänsä, vaan syöksähti viimein itsekin heihin käsiksi, seuhtoen ja hajottaen Hebrealaisten kolonneja tykkönänsä. Turhaan koetti Jabaster järjestää sotureitansa, turhaan hän toimitti erinomaisia urhouden töitä, turhaan kaatoi hän itse sultanin lipunkantajan maahan, vieläpä kerran tunkeusi monarkin teltaan saakka. hänen osastonsa kukistettiin perinjuurin. Se into, jolla Rumin sultani ahdisti vastustajiansa, esti häntä Turkkilaisten keskirinnan avutonta tilaa huomaamasta. Jos hän vaan olisi, Jabasterin osaston masennettuansa, tyytynyt käymään takaapäin Alroy'n kimppuun, olisi tämä päivä ehkä päättynyt ihan toisella lailla. Mutta nyt Alroy'n terävä silmä pian havaitsi hänen erhetyksensä, ja hän käytti toisen varomattomuutta edukseen. Hän jätti Ithamarin pitämään keskirintaa alallansa, kiiruhti itse Pyhällä Vartiakunnalla Rumin sultania vastaan ja antoi Jabasterille tilaisuutta koota osan omasta joukostaan. Rumin sultani, joka oivalsi, että kaikki oli hukassa toisten päällikköjen taitamattoman käytöksen tähden, käski soturinsa pois, peräytyi nopeasti, vaikka hyvässä järjestyksessä Bagdadiin, vei muassaan kalifin, hänen hareminsa ja osan hänen aarteistansa, ja pakeni Syriaan. Sillä välin jälelle jääneen turkkilaisen armeijan tappio kävi täydelliseksi. Tigrin vedet muuttuivat ruskeiksi verestä, ja ne kaupungit, joitten läpitse se juoksi, saivat tiedon Alroy'n voitosta hänen vihollistensa uiskentelevien ruumiitten kautta. Kolmekymmentä tuhatta Turkkilaista surmattiin tässä tappelussa: näitten joukossa Bagdadin ja Syrian sultanit ja suuri paljous atabekejä, emirejä ja muita päälliköitä. Kokonainen osasto, joka huomasi itsensä saarretuksi, heittäysi voittajien armoihin ja luopuivat aseistaan. Kolmen sultanin leirit ja aarteet anastettiin niinikään, ja pakeniat olivat niin hajalle ajetut, etteivät yrittäneetkään kokoontumaan, vaan joukostansa eksyneinä ja toivottomina levisivät läheisiin maakuntiin ja ryöstivät niitä. Jabasterin osaston väenhukka oli myöskin iso, mutta muu armeija ei kärsinyt suurta vahinkoa. Alroy itse oli vähäisen haavoitettu. Taisteloa kesti vaan kolme tuntia. Sen seuraukset olivat äärettomät. David Alroy oli nyt Idän hallitsia.

XV

Lakea oli täynnä ihmisten ja hevosten ruumiita, aseita, lippuja ja maahan kumottuja teltoja. Palaten Rumin sultanin takaa-ajosta Alroy käski torvensoittajain kutsua aseisin ja, tomulla ja verellä peittyneenä, nousi ratsunsa selästä ja seisattui Malekin teltan eteen, nojautuen veriseen käyräsapeliinsa, samalla kuin hänen voittoisat kenraalinsa ympäröivät häntä.

"Jabaster!" Alroy lausui, ojentaen kättänsä ylimmäiselle papille, "hyvä oli, että teidän sotureillanne oli semmoinen johdattaja. Ei kukaan muu kuin te olisi voinut saada heitä järjestymään. Teidän tarvitsee harjoittaa poikianne vähäisen, ennenkuin he jälleen joutuvat Kappadokian ratsuväen pariin. Urhoollinen Scherirah, me emme unhota ryntäystänne. Asriel, sanokaat vartiakunnalle minun puolestani, että heidän käyräsapelinsa aikaan saattivat Tigrin voiton. Ithamar, mitkä ovat vereksimmät soturimme?"

"Aderbeidshanin legiona, herra."

"Kuinka suuri se on?"

"Heitä on kaksitoista tuhatta miestä: me voimme koota kaksi kolmannesta."

"Uljas Ithamar, ottakaat Aderbeidshanin väki ja yksi vartiakunnan osasto, astukaat Bagdadin luo ja vaatikaat kaupunkia antaumaan. Jos Rumin sultani tarjoo tappelua, asettukaat sotarintaan ja hän tyydyttäköön halunsa. Tätä nykyä soturit näitten kiiruisten marssien ja tuimien taisteloin perästä tarvinnevat lepoa. Luullakseni hän ei kauan viivy. Käskekäät kaupungin antautua ja sanokaat, että, jos vastusta tehdään, minä saatan sen yhtä autioksi kuin vanha Babylon. Älkäät hieroko rauhaa minkään aseellisen joukon kanssa. Missä se soturi on, joka pelasti pääni murskaksi joutumasta – hänen nimensä on Benaiah?"

"Minä odotan teidän käskyänne, herrani."

"Te olette kapteini. Yhtykäät Ithamarin osastoon ja voittakaat uusia laakereita, ennenkuin tapaamme toisemme jälleen. Oivallinen Asriel, pankaat veljellenne sana meidän menestyksestämme."

"Herra, useita Tatareja on jo lähetetty Hamadaniin."

"Hyvä! Laittakaat vielä yksi, joka vie tämän kirjoituksen sisarelleni, Miriamille. Toimittakaat Malekin telta voitonmerkiksi Hamadaniin. Elnebar, te Hebrealaisten Goljat, te kannoitte pyhää standariamme niinkuin sankari! Kuinka profetissan laita on? Minä näin hänen ryntäävän eteenpäin meidän riveissämme, pitäen miekkaansa ylhäällä lumivalkoisella käsivarrellansa, pitkät, mustat hiukset liehuen ikäänkuin myrskypilvi, ja silmät leimuten tulta."

"Kuninkaan vuotaa veri", lausui Jabaster.

"Hiukan vaan, se virvoittaa minua. Minä olen vähän kuumeessa. Kuningaskunta vesipisarasta! Ja nyt haavoitettujen ystäviemme luo. Asriel, ruvetkaat järjestämään leiriä! Sabbatin aatto on käsillä. Aika joutuu."

XVI

Kuolleet olivat ryöstetyt ja viskatut virtaan, Hebrealaisten leiri oli valmis. Etevinten upseeriensa kanssa kävi Alroy haavoitettuja katsomassa ja urhoollisia kiittämässä. Se häärinä, joka aina syntyy voitetun taistelun perästä, lisääntyi tällä kertaa armeijan levottomuudesta, kun se kiitollisuudessansa tahtoi tyystisti vaarin-ottaa lähestyvää sabbatia.

Kun aurinko laski, sabbati oli alkava. Aaltoileva ilman ranta esti sitä hetkeä tarkoin määräämästä, jolloin se katosi. Karmosiinipunainen päivänkerä vieri purpuranväristen vuorten taa, ja uhkea, ruusuinen hohto oli levinnyt taivaan ylitse. Silloin nähtiin, kuinka hartaat uskonkiihkolaiset, ylpeillen Talmudin tiedostansa, pitivät valkoista silkkivyhtiä käsissänsä ja ilmoittivat sabbatin tuloa sen muuttuvia värejä myöten. Niin kauan kuin vyhti vielä paistoi kullalta, hilke yhä kuului aseseppien pajasta, ruvankeittäjien valkea yhä lehotti, hevosväki talutti ratsujansa virralle, ja uutterat jalkasoturit sitoivat teltojansa ja veistivät paalustojaan. Silkkivyhti kävi punaiseksi, asesepät takoivat enentyneellä innolla, ruvankeittäjät puhalsivat ankarammin, hevosväki riensi pois virralta, jalkasoturit katselivat huolestuneina tummentuvaa hämärää.

Silkkivyhti kävi siniseksi; himmeä, haudankaltainen, harmaa väri samensi sen heleyttä. Sääskien hyrinä kuului, yön lepakot kiertelivät teltojen ympäri, torvet raikkuivat kaikilta kulmilta, aurinko oli laskenut, sabbati oli alkanut. Paja oli vaijennut, valkea sammunut, hevosten korskunta ja miesten hyörinä herjennyt. Syvä, äkkinen, kaikkialle leviävä äänettömyys painui mahtavaan armeijaan. Oli yö; sabbatin pyhä lamppu paloi kaikissa leirin teltoissa, joka hiljaisuutensa ja loistonsa puolesta kilpaili äänetönten ja hehkuvien taivasten kanssa.

Aamu tuli; soturit kokoontuivat alttarien ja uhrien ympärille. Ylimmäinen pappi ja häntä palvelevat leviitat julistivat Israelin Jumalan ykseyttä ja kaikkivaltaa, ja hänen voittaneen ja valitun kansansa samantunteiset vastaukset kajahtivat lakean ylitse. He palasivat jälleen teltoihinsa lain selittämistä kuuntelemaan; ei saanut kävelläkään sabbatina pidempää matkaa kuin sen, joka eroittaa Jerusalemin Öljyvuoresta. Yhtä pitkä oli myöskin temppelin ja tabernakelin väli; se oli tarkasti mitattu, ja jokainen Hebrealainen, joka sinä päivänä lähti leiristä, havaittiin lukevan sabbatipäiväyksen askelia. Vihdoin aurinko taas laski, ja yhtäkkiä valkeita leiskahti, ääniä kuului, ihmiset liikkuivat sillä erinäisellä ja pikaisella tavalla, josta edellisen illan hiljaisuus oli ollut omituinen. Naurun hekotukset, soiton helinä ilmoittivat tulevan yön juhlallisuutta; elatus-aineita tuli yltäkyllin läheisistä kylistä, ja ennen pitkää hurskaat voittajat viettivät äskeistä triumfiansa iloisilla kemuilla.

Aamulla yksi Tatari saapui Ithamarin tyköä, kertoen Alroy'lle, että Rumin sultani oli vetäynyt Syriaan, että Bagdad oli jätetty puollustamatta, mutta että hän oli suostunut siihen asukkaitten pyyntöön, että lähetyskunta saisi käydä Alroy'n luona, ennenkuin soturit astuisivat kaupunkiin. Hän oli myöskin vakuuttanut heille turvallista matkaa.