Читать книгу: «Alroy: Romani», страница 12

XVII

Seuraavana aamuna sanansaattajat ilmoittivat lähetyskunnan tulon. Koko armeija oli aseissa. Alroy oli käskenyt, että armon-anojat vietäisiin koko leirin läpitse, ennenkuin he laskettaisiin kuninkaalliseen teltaan, jonka kummallekin puolelle Pyhä Vartiakunta oli sioitettu. Teltan syrjälle vedetyt varjostimet asettivat näkyviin voittajan itse, joka istui komealla divanilla. Hänen oikealla kädellänsä seisoi Jabaster papillisessa puvussaan, vasemmalla Scherirah. Hänen takanansa jättiläinen Elnebar piti pyhää valtikkaa. Joukko päälliköitä oli järjestetty teltan molemmille puolille.

Symbalein ja verhottujen vaskirumpujen ääni kuului ja matalia torvien toitotuksia; seurueen etumainen osa nähtiin teltoilla reunustetun käytävän kaukaisessa päässä. Ensiksi tuli joukko kauniita nuorukaisia, astuen kaksittain ja sirotellen kukkia, sitten sarja soittoniekkoja väljissä, kultakankaisissa vaatteissa, vieretellen hopeatorvilla vaikeroivia säveliä. Näitten perästä seurasi orjia kaikista ilman-aloista, kantaen itsekukin jotakin oman maansa parasta ja kalliinta tuotetta: neekerit elefantin hampaita, strutsinsulkia ja kultahiekalla täytettyjä korulippaita; Syrialaiset harvinaisia sota-asuja; Persialaiset atarguli-vaaseja, ja Intialaiset korittain Ormuzin helmiä ja hienoja Kashmirin shaaleja. Lastensa keskellä, joista joka toinen talutti valkoista, joka toinen vaaleanruskeata metsäkaurista, Arabialainen puettuna siniseen vaippaansa johdatti karmosiinipunaisesta silkkinuorasta korkeata, kaarneenkarvaista giraffia. Viisikymmentä kookasta miestä kantoivat parittain hopeakilpeä, joka oli täynnä kultarahoja, taikka kaiverrettuja, timanteilla koristettuja pikareita.

Symbalein soitto ilmoitti kunniapukujen lähenemistä, jotka olivat valitut oikea-uskoisten hallitsian vaatekammiosta; tässä nähtiin Aleppon silkkejä ja Damaskon kullalla kirjailtuja kankaita, päärmättyinä sopelin ja kärpin turkiksilla, untuvaa joutsenen rinnasta ja valkoisen ketun nahkoja.

Näitten jälkeen tuli kaksi harmaata dromedaria hopeisin valjainensa, ja useita satulavaipoilla varustettuja hevosia, joita jokaista pulskeasti vaatetettu palvelia talutti. Viimeinen näistä oli lumivalkoinen oris, jonka otsasta ikäänkuin rubinitähti pilkehti, semmoinen juoksia Salomonin pyhästä hevossiittämöstä, jolla ainoastaan Profeetan jälkeiset ratsastivat.

Verhotut vaskirummut esittelivät mustaa eunukkiparvea, jolla oli tulipunaiset liivit ja norsunluiset sotatapparat. He ympäröivät ja suojelivat yleisön näkyvistä neljäätoista ihanata Cirkassialaista tyttöä, joitten kauniit kasvot ja soreat vartalot muutoinkin kätkyivät pitkiin huntuihin ja uhkeihin, poimuisiin pukuihin.

Voittajaa liketessään komea seurue nöyrästi kumarsi Alroy'n edessä ja asettui leveän käytävän kummallekin puolelle. Lähetyskunta astui esiin; kaksitoista Bagdadin etevintä asukasta, käsivarret ristiin laskettuina, silmät maassa ja vaatteet epäjärjestyksessä. Alavasti ja ääneti jokainen koski kädellänsä maata ja suuteli sitä antaumisensa merkiksi, ja sitten syrjäytyen antoi tietä lähetyskunnan johdattajalle ja puhemiehelle Honainille!

XVIII

Nöyrästi, mutta sievästi kalifin lääkäri kumarsi Idän valloittajaa. Hänen ryhtinsä ja käytöksensä erosivat suuresti hänen kanssalähettiläistään; hänen kasvojensa muoto oli yhtä tyven ja tyytyväinen, hänen pukunsa yhtä komea ja huoliteltu kuin silloin, kuin hän ensin Bagdadin basaarissa pelasti Alroy'n vilpillisen Abdallah'n käsistä.

Hän puhui, ja hänen sanojensa sointuun vaikeni kaikki.

"Maailman valloittaja, se kohtalo, jota vastaan taistelo on turha, on asettanut meidän henkemme ja omaisuutemme teidän haltuunne. Teidän orjanne tarjoavat teidän hyväksyttäväksenne rikkautensa hedelmiä; ei verona; sillä kaikki on teidän; vaan näyttääkseen teille turvallisuuden ja rauhan tuotteita, ja saadaksensa teitä havaitsemaan, että armeliaisuus on yhtä hyödyllinen voittajalle kuin voitetulle, että säilyttäminen on parempi kuin tuhoaminen, nauttiminen viisaampi kuin hävittäminen."

"Sallimus sääsi, että me synnyimme kalifin orjiksi; sama sallimus on jättänyt hänen valtikkansa teidän huomaanne. Me tarjoamme teille samaa uskollisuutta kuin osoitimme hänelle, ja anomme samaa suojelusta kuin hän antoi meille."

"Vaikka teidän päätöksenne kääntyisi mimmoiseksi hyvänsä, meidän tulee taipua siihen sillä itsensä alentamisella, joka myöntyy korkeampaan valtaan. Emme kuitenkaan ole kokonaan toivoa vailla. Me emme voi unhottaa, ettei meidän ole täytynyt lähestyä mitään barbarilaispäällikköä, joka ei kykene pitämään arvossa sivistyksen vaatimuksia, taiteen luomia ja ihmisyyden lempeämpiä kehoituksia. Me tunnustamme teidän vastustamattoman voimanne, vaan rohkenemme toivoa kaikkia semmoiselta ruhtinaalta, jonka neron kaikki tietävät ja ihmettelevät, joka on hallituksen huolilta ja aseitten askareilta oppimisen jalostuttavaan toimeen säästänyt osan nuoruudestaan, jonka siveyttä puhdas ja ylevä usko on muodostanut, ja joka on siinnyt pyhästä ja kuuluisasta sukukunnasta, jonka verratonta ikää Profeettakin tunnustaa."

Hän taukosi; suostumuksen sohina kuului teltassa; se hiljeni heti kuin valloittaja yritti puhumaan.

"Jalo emiri", vastasi Alroy, "palatkaat takaisin Bagdadiin ja kertokaat kanssa-alamaisillenne, että Israelin kuningas lupaa suojella heidän henkeänsä ja varjella heidän omaisuuttansa.

"Entä heidän uskonsa?" kysyi lähettiläs matalammalla äänellä.

"Suvaitaan", vastasi Alroy kääntyen Jabasterin puoleen.

"Siksi kuin tarkemmin säädetään", lisäsi ylimmäinen pappi.

"Emiri", sanoi Alroy, "kalifia itseä kohdellaan kunnioituksella."

"Teidän korkeutenne mieliksi", Honain vastasi, "Rumin sultani on lähtenyt pois, ja entinen hallitsiamme hänen kanssaan."

"Ja hänen hareminsa?"

"Sekin on lähtenyt."

"Se oli tarpeetonta. Me emme sodi naisia vastaan."

"Miesten yhtä hyvin kuin naisten täytyy myönnyttää teidän korkeutenne laupeutta."

"Benomi", lausui Alroy, puhutellen nuorta vartioväen upseeria, "käskekäät, että kunniavartiasto saattaa tätä jaloa emiriä hänen paluumatkallansa. Me sotamiehet askaroimme vaan raudan nojalla emmekä voi kilpailla Bagdadin kanssa komeudessa; ottakaat kuitenkin tämä tikari lahjoittajan tähden"; ja Alroy ojensi Honainille timanteista säihkyvän tikarin.

Bagdadin lähettiläs astui esiin, otti tikarin, painoi sitä huuliansa vastaan ja pisti sen poveensa.

"Scherirah", jatkoi Alroy, "tämä jalo emiri on teidän hoivissanne. Katsokaat, että sovelias telta valmistetaan hänelle, ja ettei hänen saattoväkensä tarvitse valittaa leirimme karkeita tapoja."

"Teidän korkeutenne mieliksi", vastasi Honain, "minä olen päättänyt tehtäväni, ja teidän suosiollisella luvallanne minä palajan heti takaisin. Minulla on tärkeitä toimia, yhtä tärkeitä kuin nämät, vaikka ne koskevat minua itseä."

"Tehkäät tahtonne, jalo emiri. Benomi, virkanne töihin. Hyvästi, herrani."

Lähetyskunta likeni, kumarsi ja vetäytyi pois. Alroy kääntyi Jabasterin puoleen.

"Tuo ei ollut mikään tavallinen mies, Jabaster?"

"Varsin miellyttävä Turkkilainen, herrani."

"Luuletteko, että hän on Turkkilainen?"

"Hänen puvustansa päättäen."

"Olkoon niin. Asriel, käskekäät purkaa leiri. Me astumme heti Bagdadiin."

XIX

Päälliköt menivät eri taholle ryhtyäkseen tarpeellisiin matkahankkeisin. Sanoma, että armeija kohta lähtisi Bagdadiin, levisi pian koko leiriin ja herätti mitä suurinta innostusta. Joka käsi oli työssä, purkasi teltoja, varusti aseita ja hevosia. Alroy vetäytyi majaansa. Varjostimet olivat suljetut. Hän oli yksinään ja vaipui syvään miettimiseen.

"Alroy!" lausui yksi ääni.

Hän vavahti ja katsahti ylös. Hänen edessään seisoi profetissa Ester.

"Ester! Sinäkö se olet?"

"Alroy! Älä astu Babeliin."

"Kuinka?"

"Niin totta kuin elän, Herra on käskenyt niin. Älä astu Babeliin."

"Enkä nauttisi ihaninta voittoani, tyttö?"

"Älä astu Babeliin."

"Mikä sinua pelottaa?"

"Älä astu Babeliin."

"Minäkö muuttaisin kohtaloani ilman mitään syytä?"

"Herra on puhunut. Eikö siinä ole syytä?"

"Minä olen Herran voideltu. Hänen varoituksensa ei ole tavannut minua."

"Nyt se tapaa sinun. Ylenkatsooko kuningas Herran profetissaa? Se on Ahabin synti."

"Sinuako ylenkatsoisin? Sitä suuta ylenkatsoisin, joka on voittojeni julistaja? Se olisi sulaa Jumalan pilkkaa. Ennusta triumfia, Ester, eikä Alroy koskaan epäile innostustasi."

"Hän epäilee sitä nyt. Minä näen, että hän epäilee sitä nyt. Oi kuninkaani, minä sanon taas: älä astu Babeliin."

"Kaunis tyttö, sinun silmäsi leimuavat. Ken voi katsella niitten ihmeellistä ja kirkasta loistoa ja epäillä, että Ester on Jumalalta innostettu! Tyynny, suloinen tyttö, joku unelma häiritsee mielikuvitustasi."

"Alroy, Alroy, älä astu Babeliin."

"Minussa ei ole yhtään pelkoa – minä olen lumottu."

"Voi minua! Hän ei tahdo kuulla minua. Kaikki on hukassa!"

"Kaikki on voitettu, ihana tyttö."

"Minä soisin, että olisimme Pyhällä Vuorella ja katselisimme pyhän Sionin tähtiä."

"Ester", lausui Alroy, lähestyen ja lempeästi tarttuen hänen käteensä, "Idän pääkaupunki levittää pian ihmeensä silmiesi eteen. Valmista itseäsi kummia katsomaan. Tyttö, me emme ole enään erämaassa. Unhota vaihtelevat mielenjohteesi. Tule, lapseni, valitse itsellesi puoliso päällikköjeni joukosta, ja minä annan kuningaskunnan sinun morsiuslahjaksesi. Minä näkisin mielelläni kruunun sinun korkealla, kuninkaallisella otsallasi. Se ansaitsee sen hyvin."

Profetissa käänsi mustat silmänsä kokonaan Alroy'ta kohden. Mitä hänen mielessänsä liikkui, sitä ei nähty eikä lausuttu.

Hän katseli tarkoin voittajan levollisia ja tutkimattomia kasvoja, hän sysäsi pois hänen kätensä ja riensi ulos teltasta.

KAHDEKSAS OSA

I

Liehuvat liput, kaikkuvat torvet, hirnuvat ratsut ja kiiltävät peitset! Kaukana taivaan rannalla ne välkkyvät, ikäänkuin aamu, kun yön varjot väreillen väistyvät kirkkaan valon edestä.

Kuule! vainojain astunta, ikäänkuin valtameren vuoksi, joka vierii vierimistään yhä eteenpäin ja valloittaa rannan. Vuorten harjoilta, ikäänkuin syöksevä virta, vyöryvä kolonni leviää lakealle.

Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta! Se maa, jossa isänne itkivät ja virittivät vaikeroivia kanteleitansa; se ylpeä kaupunki, jossa vanhempanne surivat kylmäksi jääneitä, kaukaisia kotojaan; teidän ratsunne hyppivät sen edustalla, ja te täytätte ennen pitkää sen palatsit. Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta!

Astu eteenpäin, astu, urhoollinen kansa, hetki on tullut, hetki on tullut! Kaikki vuosisatojen lupaukset, kaikki pyhien viisaitten ennustukset, yhtyvät tänä ihastuttavana hetkenä. Missä nyt sortajain sotavaunut, missä tyrannein purpuravaipat? Hevonen ja isäntä ovat molemmat kaadetut maahan, hevonen ja isäntä ovat molemmat kaadetut maahan!

Nouse, Rachel, erämaasta, nouse, äläkä itke enään. Ei yksinäisen palmupuusi varjon enään tarvitse peittää salaista suruasi. Herra on kuullut lesken huokaukset, Herra on seisauttanut lesken kyynelet. Lohduta mieltäsi, lohduta mieltäsi, lapsesi elävät jälleen!

Niin! niin! lainehtivalla tanterella innokas Asriel loistaa niinkuin tähti, ja rohkea Scherirah pudistaa keihästänsä ankaran Jabasterin käyräsapelin vieressä. Ja hän on tuossa, tuo valittu, jota profeetalliset harput ylistävät, jonka elämä on niinkuin aamukaste Sionin pyhällä kunnaalla: tuo valittu, tuo valittu, joka johdattaa kansansa voittoon. Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta!

He tulevat, he tulevat, he tulevat!

Kaupungin valleilla liikkui viljalta kansaa, virralla vilskui kymmeniä tuhansia venheitä, basaarit olivat suljetut, kadut väkeä täynnä, ja kartanoin katot mustina katselioista. Ithamar oli aamulla tuonut osastonsa kaupunkiin, sen linnoituksia haltuunsa ottaakseen. Ja nyt Hebrealaisten etujoukko, joka oli kauan loittoa näkynyt, lähestyi muureja. Suuri parvi ratsuväkeä erosi pääjoukosta ja ajoi täyttä havia esiin. Komean upseeriston seuratessa ratsasti Alroy maidonkarvaisella hevosellaan kesken lukemattoman kansan huutoja portteja kohden.

Ithamar ja lähetyskunnan jäsenet vastaan-ottivat hänen, mutta Honain ei ollut läsnä. Päälliköt ja melkoinen osa Pyhästä Vartiakunnasta seurasi Alroy'ta, kun häntä kaupungin etevämpiä katuja myöten johdatettiin seraljin eli kalifin palatsin pääportille. Summattoman suuri käytävä saatti lavealle, neliskulmaiselle pihalle, jossa hän astui ratsahilta ja eunukkien päällikkö tervehti häntä. Korkeimpain kenraaleinsa ja lähimmäisten palveliainsa kanssa Alroy vietiin useitten huoneitten läpitse, jotka muistuttivat häntä hänen siellä käynnistänsä Honainin kanssa, siksi kuin hän tuli kalifein suureen neuvoshuoneesen.

Valloittaja heittäysi oikea-uskoisten hallitsiain muhkealle divanille.

"Mukava istuin pitkien marssien perästä", lausui Alroy, kun hän huulillansa kosketti sitä kahvia, jota pää-eunukki tarjosi hänelle kuultavalla kupilla, joka oli valettu neilikanvärisestä porsliinista ja helmillä kaunistettu. "Ithamar, aloittakaat nyt kertomuksenne. Mimmoinen mieli-ala vallitsee kaupungissa? missä Rumin sultani on?"

"Kaupunki, herrani, on levollinen ja luullakseni tyytyväinen. Sultani ja kalifi liikkuvat vielä tämän maakunnan rajoilla."

"Sitä minäkin ajattelin. Kyllä Scherirah masentaa heidät. Asettakaat sotajoukot leiriin ulkopuolelle muureja; kaupungin vartioväki, kymmenen tuhatta miestä, vaihetetaan joka kuukausi. Ithamar, te olette kaupungin kuvernöri. Asriel komentaa armeijaa. Arvoisa Jabaster, tehkäät kertomus kaupungin yhteiskunnallisesta tilasta. Teidän asuntonne on dervissein virkahuoneessa. Urhoollinen Scherirah, minä en voi sallia teille pitkää lepoa. Se on tarpeellista, että te jo kolmen päivän perästä olette menneet virran poikki osastonne kanssa. Te saatte helpon työn. Minua aavistaa, että he eivät taistele. Tulkaat kaikki huomenna puolipäivän aikana tänne neuvotteluun. Jääkäät hyvästi!"

Päälliköt vetäytyivät pois, ylimmäinen pappi jäi jälelle.

"Jos lienee soveliasta, herrani, minä pyytäisin päästä hetkeksi teidän puheillenne."

"Oma Jabasterini, teidän ei tarvitse kuin puhua."

"Herrani, minun oli aikomus puhua Abidanista, joka on yhtä urhoollinen soturi kuin kukaan muu meidän armeijassamme. Minua pahoittaa, että jostakin sattumuksesta hänen ansionsa aina näyttävät jääneen teiltä huomaamatta."

"Abidan! Minä tunnen hänen hyvästi – kelvollinen mies, mutta uneksija, uneksija."

"Uneksija, herrani! Luottakaat minuun, hän on todellinen Israelin lapsi, ja hänen uskonsa on syvä."

"Hyvä, Jabaster, me olemme kaikki todellisia Israelin lapsia. Antakaat minun kuitenkin pitää semmoisia miehiä ympärilläni, jotka eivät näe unia keskellä päivää. Meidän tulee karttaa semmoisia."

"Unet ovat Jumalan orakeli-lauseita."

"Kun Jumala ne lähettää. Aivan oikein, Jabaster. Mutta tänä Abidan ja ne, joitten kanssa hän seurustelee, ovat täynnä ylpeitä käsityksiä, jotka ovat saadut vanhoista muinaistarinoista, ja jotka, jos niitten mukaan menettelisi, saattaisivat hallitsemisen mahdottomaksi – sanalla sanoen, he ovat vaarallisia miehiä."

"Israelin ihanin kukka! Joku on myrkyttänyt teidän pyhän korvanne heidän suhteensa."

"Ei kukaan, arvoisa Jabaster. Minulla ei ole ketään muuta neuvon-antajaa kuin te itse. He olkoot Israelin kukka, mutta he eivät ole sen hedelmiä. Hyviä sotureita – huonoja alamaisia: erinomaisia välikappaleita, joitten avulla voimme saavuttaa suuria tarkoitusperiä. Minun ei tee mieli antaa mitään valtaa uneksijoille. Minun täytyy koota käytöllisiä miehiä ympärilleni – käytöllisiä miehiä. Katsokaat, kuinka Abner, Asriel, Ithamar, Medad – katsokaat, kuinka nämät mukaantuvat kaikkiin, mitä tapahtuu, ja kuitenkin ovat voittamattomia päälliköitä, voittamattomia päälliköitä. Mutta he ovatkin käytöllisiä miehiä, Jabaster; heillä on silmät ja he käyttävät niitä. He osaavat eroittaa aikoja ja oloja. Mutta tällä Abidanilla ei ole kuin yksi ajatus – temppelin rakentaminen: ahdasmielinen uskonkiihkolainen, joka olisi valmis panemaan kaikki altiiksi muodon tähden. Kohoava temppeli kukistuisi pian jälleen tuommoisilta rakentajilta. No, mitä tästä pidätte – juuri sama Abidan saarnasi leirissä, ettei minun tulisi lähteä 'Babeliin', joksi tämä viisasteleva fantasti nimittelee tätä kaupunkia, koska hän oli muka nähnyt jonkun näyn!"

"Oli semmoinenkin aika, jolloin teidän majesteettinne ei halveksinut näkyjä."

"Olenko minä Abidan? Tuleeko muitten ihmisten muodostaa käytöstänsä taikka ajatuksiansa minun mukaani? Minä seison yksinäni tässä maailmassa, toisenlaisena olentona kuin te, semmoisena, jota ette itsekään käsitä. Ollaan tästä puhumatta. Minä en tahdo kuulla mitään enää, minä olen jo kuullut liian paljon. Ja huomenna tavataan neuvottelussa."

Ylimmäinen pappi lähti ääneti pois.

"Hän on mennyt – vihdoin minä olen yksinäni. Minä en kärsi noitten miesten läsnä-oloa, paitsi kun tekoja kysytään. Heidän sanansa, yksin heidän katseensakin häiritsevät minun miettivän ajatukseni hiljaisia luomia. Minä olen taas kerta yksinäni, ja yksinäisyys on ollut valtani kätkyt. Nyt minä tunnen itseni innostuneeksi. Ei nyt tarvitse ihmeitten synnyttämiseksi mitään kujenäytelmiä."

"Salomonin valtikka! Olkoon niin. Entä sitten? Se on nyt Alroy'n valtikka. Mitä se ilman hänen nerottansa on? Legenda sanoi, ettei kukaan muu vapauttaisi kansaamme kuin se, jolla oli Salomonin valtikka. Legenda tiesi, ettei kukaan muu saisi tätä valtikkaa, paitsi semmoinen, jonka väkevän tahdon edessä maailmat niinkuin kohtalokin kumartaisivat. Minä saavutin sen; minä katselin kasvoista kasvoihin aaveruhtinaita heidän hautakammioissaan; ja sama käsi, joka tarttui heidän haamuvaltikkaansa, on voittanut mahtavien kalifien diademin heidän kuninkaallisen virtansa rientävillä vesillä."

"Maailma on minun: ja tuleeko minun luopua saaliista, kaikkia sisältävästä ja sankarillisesta saaliista, toteuttaakseni jonkun uneksivan papin typerää muinaistarinaa ja joutuakseni jonkun legendan lemmikiksi? Hän valloitti Aasian, ja hän rakensi temppelin jälleen. Näinkö minusta aikakirjat kertoisivat? Onko tämä äkkiä ilmi-leimahtunut valta vaipuva jonkunlaiseksi hiiltyväksi ja himmeäksi hallinnoksi jonkun mitättömän maakunnan yli, jonkun paimenperheen siivoksi isännyydeksi? Onko Sotalaumojen Herra niin halpa Jumala, että meidän tulee supistaa hänen voimaansa ja määrätä Jordan ja Libanon Kaikkivaltiaan rajoiksi? Niin ei ole kirjoitettu; ja jos olisikin niin, minä panen oman innostukseni esi-isieni ennustusten verroille. Minäkin olen profeetta, ja Bagdad on oleva minun Sionini. Äänen tytär! No niin, minä olen selvästi kutsuttu. Minä olen Herran palvelia eikä Jabasterin. Olkoon minun sallittu tehdä hänen palveluksensa yhtä yleiseksi kuin hänen voimansa; ja missä se pappi on, joka rohkenee väittää minun uskoani valheeksi sen vuoksi, että hänen alttarinsa suitsevat toisilta kunnailta kuin Judan?"

"Minun täytyy tavata Honainia. Sillä miehellä on suuri äly. Hän yksin voi ymmärtää minun tarkoitukseni. Maailman vallan ei tule perustua uskonlahkolaisten turhiin luuloihin ja yksin-omaisiin oikeuksiin. Jabaster olisi valmis surmaamaan Mahomettilaiset niinkuin Amalekin; Mahomettilaiset, alamaisten suuren enemmistön ja parhaan osan. Hän olisi valmis kokonaan hävittämään kansan pois valtakunnastani, ettei kävisi sanominen, että Ismael sai osan Israelin perinnöstä. Semmoinen uskonkiihkolainen! Minä lähetän hänet Judaa valloittamaan. Meidän tulee olla sovinnollisia. Meidän tulee tehdä jotakin taivuttaaksemme voitettua voittajan asiaan. Tuo rohkea Rumin sultani – olisin suonut, että Abner olisi asettunut hänen tiellensä. Kun rientää pois haremin kanssa! Minua melkein haluttaa itse ruveta takaa-ajajien johdattajaksi ja – rakkaus ja valtioviisaus yhdistyneinä – ja kuitenkin – Honain on siihen omansa – minä panen hänet lähettilääksi. Jahka vaan sopisimme keskenämme. Liiton hieromiset inhottavat minua. Ajatukseni lentävät pois kaikista muista esineistä. Minun täytyy tavata häntä. Jospa vaan voisin kertoa hänelle kaikki, mitä minä ajattelen!! Tämä ovi – minne se vie? Haa! Minusta tuntuu, kuin muistaisin tuon komean käytävän! Ei mitään palveliaa näy. Palatsimme järjestys on vähäisen laimea. Soturini eivät ole mitään hovimiehiä. Mikä mainio linnanhaltia Honainista tulisi! Äänettömyyttä kaikkialla. Niin! se on hyvä. Näitten salien läpitse minä olen varmaan ennen astunut. Jospa vaan kenenkään näkemättä ja tuntematta pääsisin tuon yksinäisen portin luo virran rannalla. Se ei ole mahdotonta. Tässä on useita vaate-asuja. Minä pukeun toiseksi. Uskollinen käyräsapeli, sinä olet tehnyt velvollisuutesi, levähdä vähä aika. Hyvä onni, että olen parraton. Minä rupean eunukiksi. Näin! varsin kaunis vaippa. Tikari, jos pulaan joutuisi, helmillä koristetut varvaskengät, kultakankainen kauhtana, kashmirivyö ja sopelin-nahkainen turkki. Katsahdus peiliin. Hyvä! Minä rupean näyttämään maailman valloittajalta!"