Faust I

LUKUKAMMIO

FAUST. MEFISTOFELES.

 
FAUST.
Sisähän, ken kolkuttaa! Ken taas mun rauhan' esti?
 
 
MEFISTOFELES.
Mä vaan!
 
 
FAUST.
         Sisään!
 
 
MEFISTOFELES.
Se lausu kolmannesti!
 
 
FAUST.
Sisään siis!
 
 
MEFISTOFELES.
             Kiitos! Näin oot mieliks' mulle!
Ei meille riita-väliä tulle;
Mä houreitas näät poistamaan
Nyt nuorna aatelisna tänne saan,
Punainen ylläin kullan-kirjo takki
Ja silkka silkki vaippanain,
Ja päässä kukonsulka-lakki
Ja pitkä miekka kupeellain.
Nyt suorastaan sua neuvollen:
Pukeudu siekin samaten,
Jott' ikävistä irroillas
Iloita saisit elostas!
 
 
FAUST.
Pukuni olkohon mi hyvänään,
Maan raskas elo painaa mua kuin vuori.
Ma liian vanha oon vaan leikkimään,
Ja toivomatta jäämään liian nuori.
Mink' onnen mailma mulle suoda vois?
"Oi kielly! heitä liika-toivot pois!"
Kas noin se vanha virsi kaikuu,
Mi soipi kunkin korvihin,
Jot' aina vaan yhä käheemmin
Jok' ainut hetki meille raikuu.
Kauhulla mielin aamuin valvahdan
Ja karvas itku poskiani valaa,
Kun päivän nään, mi kulkiessahan
Ei täytä rahtuakaan mitä sydän halaa.
Jok' inttäyksin turhin turmelee
Mult' ilon haimit pienimmätkin,
Ja valhe-elon ilvein häiritsee
Maailman, jonka sydämeeni kätkin.
Ja yö kun vihdoin mua varjoaa,
Ma tuskitellen väännyn vuoteellani,
Ja hurjat unelmat mua kauhistaa,
Ja rauha kauas karkaa sielustani.
Jumala tuo, jok' asuu rinnassain,
Syvälti voi sen tunteet kuohutella;
Hän vallitsee mun hengen-voimiain,
Mutt' ulospäin ei voi hän toimiella.
Mua olemuksen kuorma vaivuttaa.
Ma vihaan elämää ja toivon kuolemaa.
 
 
MEFISTOFELES.
Eip' ollut kuolo mielivieras milloinkaan.
 
 
FAUST.
Oi autuas, jonk' ohimoille köyttää
Hurmeisen laakerin hän, voiton säteillessä;
Jonk' ilotanssin tyrskyttyä löytää
Hän helmass' immen, lemmen liekitessä!
Oi, jos tuon suuren hengen eteen vaipunut
Ma haltioissa hengetönnä oisin!
 
 
MEFISTOFELES.
Eräästä yöstä muistuttaa nyt voisin,
Kun rusko-lient' ei muuan maistellut.
 
 
FAUST.
Näyt mielelläs sä urkkivan.
 
 
MEFISTOFELES.
En kaikkitietävä oo, mut paljo huomajan.
 
 
FAUST.
Jos hurjan hyrskyn rinnassani
Sai kallis sointu soipumaan,
Ja mit' on lapsitunteitani
Lumos' entis-aian kaiullaan —
Nyt kiroon kaiken, mikä liettää
Mun sielun' harhain ilve-verkkoihin,
Ja surun-alhoon vielä viettää
Mua tenho vehkein mairehin!
Kirottu kerskuvainen aate,
Jonk' kesken henki herkkuilee!
Ja ilmiöiden kiiltovaate,
Jok' aistit meiltä hurmaisee!
Kirottu kunnianhalu, maine,
Jok' unelmiis meit' uinutat,
Ja kaikki ylpeilyksen aine,
Talo, perhe, aura, palveljat!
Kirottu Mammon, taisteloihin
Jos yllyttää meit' aarteillaan,
Tai jos hän laiskan nautinnoihin
Levitti meille patjojaan!
Kirottu viinin riemumesi!
Kirottu lemmen mairitus!
Kirottu usko toivoinesi!
Ja julmin olkoon maltin kirous!
 
 
HENKEIN-KÖÖRI (näkymätönnä).
    Ah! voi!
    Sen sortanut oot,
    Sulo-maaliman,
    Käsin ankarin.
    Se raukevi pirstoihin.
    Sä puol'jumal' oi! sen murskaat!
    Mityyden maille pirstat viemme,
    Ja hurskaat
    Soi itkuvirret kaunihista.
    Oi, mahtavin
    Sä maallisista,
    Kahtakin
    Suloisemmaksi jälleen tuo
    Sun povesi pohjaan luo!
    Ja uutta elämää
    Aloittaos
    Sä riemumielin,
    Ja laulun nuorennos
    Soikoon sointokielin!
 

MEFISTOFELES.

 
    Nuo laulajat
    Mun on tenavat.
    Kuules neuvoja näppäröitä
    Huvituksia koittamaan ja töitä!
    Erakkuudestas,
    Jok' aistisi, mantosi hyytää,
    Ulos loitommas
    Sua vietellä ne pyytää.
 
 
Et saa sä olla tuskais teuras,
jotk' elämääs syö lailla korppien!
Voit nähdä, vaikk' ois kurjaakin sun seuras,
Ett' ihminen oot keskell' ihmisten.
Ei siksi, että aikoisin
Sua työntää roskajoukkioihin;
En kuulu mailman mahtajoihin,
Vaan jos elos retkihin
Mun liittoa mielit käyttää,
Sun toivosi tahdon täyttää;
Heti suostun sun omanas,
Sun kumppalinas
Joka riemun hankintaan,
Sua palvelemaan jopa orjailemaan.
 
 
FAUST.
Vaan minkä vaadit palkinnon?
 
 
MEFISTOFELES.
No, siihen vielä pitkä aika on.
 
 
FAUST.
Ei! itsekäs on perkele.
Jos jotakin hän palvelee,
Sit' ei hän suinkaan Taivaan mieliks' tee.
Siis ehtos lausu säntilleen!
Tuommoinen renki vaaran tuopi huoneeseen.
 
 
MEFISTOFELES.
Sitounpa täällä sulle palveljaksi.
En pientä vihjaustas laimin lyö;
Mut tultuamme täältä tuonnemmaksi,
Sun pitää mulle tehdä sama työ.
 
 
FAUST.
En huoli noista tuonen maista.
Tää mailma ensin raunioiksi raista!
Tuo toinen sitte syntykään!
Kas tästä maasta nous' mun kaikki riemut,
Valaispa tuskiain tään aurinkoisen liemut.
Kun niistä ollaan erillään,
Niin tulkohon mit' ikänään!
En jaaritusta kuulla huoli,
Kyteekö Tuonelankin yöss'
Viha ja lempi, liekö myös
Aloilla noilla ylä- ja alapuoli.
 
 
MEFISTOFELES.
No tuolta kannaltas tuon hirvinnetkin.
Käy liittohon – ja vielä näinä hetkin
Saat ihmeen kummat nähdä riemuiten.
Suon sulle, mit' ei saanut ihminen.
 
 
FAUST.
Mitäspä piru raukan antiloista!
Sun-moises voiko koskaan oivaltaa
Tuot' ihmishengen lentoa korkeaa?
Vaan onhan sulla ruuat, jotk' ei nälkää poista;
On kultaa, joka valahtaa
Pikemmin sormistas elohopiaa;
On peli, miss' ei koskaan voittoa saa;
On neito, joka mun rinnaltain jo toisellen
Sulholle lemmen silmiä loi ja huoli;
On maineen riemu ylhäinen,
Mi sammuu niinkuin noidannuoli.
Hedelmää näytä, tarjottaissa lahovaa,
Ja uudelleen yhä lehden saapia puita!
 
 
MEFISTOFELES.
Kai moinen vaatimus mua kammottaa!
Nuo aarteet hankkia voin ja paljon muita.
Vaan veikkonen, sekin aika saapa on,
Kun rauhass' saamme kahden herkutella.
 
 
FAUST.
Jos tyynnä loijun laiskan-vuotehella
Ma milloinkaan, mun surma saakohon!
Jos imarruksin vietellyksi
Itseeni saat mua mieltymään
Ja hekkumin saat villityksi,
En silloin huoli elääkään!
Panenpa veikkaa!
 
 
MEFISTOFELES.
                 Pannahan!
 
 
FAUST (vastaten toisen kädenlyöntiin).
Ja kouran lyömme kourahan!
Jos koskaan lausun tuokiolle:
"Oi, viivy vielä, armahin!" —
Takoa saat mun kahleisin,
Halusti heityn turmiolle!
Mun silloin soikoon kuolin-kello,
Sun palvelukses tehty on;
Kirvotkoon näytin, seisköön kello,
Ohi Faustin aika olkohon!
Mietippä tyystin!
 
 
MEFISTOFELES.
Meit' ei haita unhotus.
 
 
FAUST.
Sun siihen onkin oikeus.
Vaan uskalsinko liikaa? – En!
Jos kunne käännyn, – orjailen, —
Sua vaiko toista – miksi kyselen!
 
 
MEFISTOFELES.
Tän' iltana jo ma tohtorkemuihin
Saan palveluksen toimintaan.
Vaan yhtä soisin! Kuolon-sattumaan
Ma pari riviä pyytäisin!
 
 
FAUST.
Vai kirjallista vaadit, tyystä konna?
Lie mies ja miehen sana sulle arvotonna
Siin' eikö kyllin, että päiviäin
Sanottu sana aina hallitseepi?
Maailman virta pauhaa eteenpäin,
Mua vaan yks' lupaus iäks' siteleepi?
Vaan sydämiin tää taika juurraksen;
Ken sieltä voi sen juuret nyhtää?
Kell' usko rinnass' on, hän miekkonen!
Ei paljoksu hän uhria yhtään.
Mut pärmä leimoineen ja kirjoituksineen —
Se aave on, ku meitä peljästyttää.
Niin sulan päähän kuolee sana,
Vaks' on ja nahka haltiana.
Mit', ilkihenki, kiusaat mua?
Paperi, pärmä, kivi, vaski tyydyttääkö sua?
Piirränkö pinsin, kynin, taltoin?
Valinta sun on vallassas.
 
 
MEFISTOFELES.
Kuink' esitätkin seikkaa kaltoin
Ja liioitellen sanatulvallas!
Kelpaahan pieni paper'tilka,
Jos alle piirrät hurmehin.
 
 
FAUST.
Jos et mua kiusaa kauemmin,
Niin menneeks' olkohon tuo narrin-ilka!
 
 
MEFISTOFELES.
Veri on neste veraton.
 
 
FAUST.
Ei riku liitto, ollos pelkäämättä!
Oon kaiken tarmoni taistelon
Luvannut sulle, lyöden kättä.
Mä ennen paisuin pilvihin,
Vaan Henki suur' mun halveksui;
Sun luokkaas vaan ma kuulunkin.
Minulta luonto sulkeutui,
Aatosten langat katkiaa,
Mua tieto jo kauan ilvottaa.
Suo liekkuman alhoiss' sammuttaa
Mun hehkuvaisia kiihkojani!
Läpi-kuultamatonna verhossaan
Joka taika jo olkoon tarjonani!
Syöstähän aian pauhinaan,
Tapausten hyrskyhyn huimimpaan!
Ja murhe ja riemastus,
Ja voitto ja sortumus
Ne keskenään yhä vaihtukoon,
Kun mies vaan kiitävi toimintoon!
 
 
MEFISTOFELES.
Ei sulle määrää panna, ei!
Jos mielit lennosta tavoitella
Ja kaikkea hieman imannella,
Niin onneks' vaan! päin tuulta, hei!
Älä ujoksu, käy kiinni vaan!
 
 
FAUST.
Nyt riemust' en ma haastakaan.
Mua valloitelkoon hurmos, haikea nauttimus,
Viha lemmekäs ja kaihon virvotus!
Poveni, tiedon-poltost' toipununna,
Joka tuskalle olkoon altistunna;
Mik' onni kohtas kaikkea sukuani,
Sen tahdon tuntea omass' sielussani,
Tapailla hengelläin ylintä alhaisinta.
Sen riemut tuskat kantakoon mun rinta!
Näin ihmiskunnan itseks' itseni laajennan,
Ja vihdoin käyn sen kanssa hukkahan.
 
 
MEFISTOFELES.
Oi, usko mua, jon purtaviss' on leipä
Tuo kova ollut vuosituhannet:
Sulattaa vanhaa hapatusta – eipä
Kehdosta hautaan voi sit' ihmiset!
Meit' usko yht': tuo toimi kokonansa
Jumalan on ja häntä varten vaan,
Jok' asuu ijäisessä loistossansa;
Hän syöksi meidät yöhön kaameaan;
Ja teille kelpaa yö ja päivä vaan.
 
 
FAUST.
Vaan tahdon!
 
 
MEFISTOFELES.
             Onpa hauska kuulla!
Yks seikka haitaks' sentään lie:
Lyhyt on aikas, pitkä taidon tie.
Vaan käy se päinsä – mielin luulla —,
Jos yhdyt jonkun runoniekan kanssa,
Tuon annat häälyä haaveissansa
Ja kauniihimpia avujaan
Sun arvopäähäs koota vaan:
Leijonan sankaruutta,
Hirven sukkeluutta,
Etelän tulisuutta,
Pohjolan pontevuutta!
Hän siihen pulmaan luokoon valon,
Miten viekkauteen voit liittää mielen jalon,
Sydän nuorna ja kuumana armastella
Ja säännöin lempeä suuntaella.
Miss' ollee tuo, minä tietää soisin,
Hän "Mikrokosmos herra" nimelt' oisi.
 
 
FAUST.
Jos ihmisyyden kruunua en mä saa,
Jot' intomielin aistini halajaa,
Mit' oon ma?
 
 
MEFISTOFELES.
             Juur' mit' ootkin.
Pane päähäs valhekutria miljoonittain,
Ja jalkas alle korkoja kyynärittäin,
Sä siksi jäät, mit' ootkin vain!
 
 
FAUST.
Siis ihmishengen aarteet kaikki suotta
Kasaillut oon – niin turhaan, tunnen vain!
Vaikk' onkisin niiss' sata vuotta,
Ei uutta voimaa vuoda sielustain.
En hiuksen vertaa noussut ylemmäksi,
Tuot' ääretönt' en hiukkaa likemmäksi.
 
 
MEFISTOFELES.
Nyt mailmaa katsot, velikulta,
Kuin yleiseen sitä katsellaan.
Välehen vaan työhön, ettei sulta
Saa elon riemut karkaamaan!
Kas lempo! onhan kädet, jalat
Ja pää ja – — omias,
Ja sunp' on kaikki herkkupalat,
Jos nauttimaan oot keinokas!
Oritta kuus', jos hinnan maksat,
On voimineen sun tavaraa;
Oot aika mies, kun juosta jaksat
Sä koivin neljinkolmatta.
Kaikk' epäilykset siis
Periköön ne hiis!
Päin tuulta vaan!
Mun kanssani mailman pauhinaan!
Mies filosofiian orjuudess' on niin,
Kuin kuivall' aroll' lemmon juhta,
Jot' aina ajellaan samoihin kaarroksiin,
Vaikk' ympärill' on vehmas luhta.
 
 
FAUST.
No kuinka aljetaan?
 
 
MEFISTOFELES.
                    Pois pakohon!
Mik' on tää virkas onneton?
Itsesi vaan ja poikain piinaamista! —
Se elo tosiaan on oivallista!!
Sitä puuhatkoon sun naapuris Ihranen!
Miks' mielit puida tyhjät oljet vaan?
Parasta oppias et pojillen
Sä selvittää saa kumminkaan. —
Jo yhden tuolta käytävältä kuulen.
 
 
FAUST.
Hänt' en nyt vastaan-ottaa vois.
 
 
MEFISTOFELES.
Jo kauan vartoi poika parka. Luulen,
Ei saa hän mennä lohdutonna pois.
Saas tänne takkis – niin – ja lakkis sitten!
    (vaihtaa pukunsa)
Kai kaunis oon? Ken tuta mun nyt vois!
Ma pientä pilaa täällä laskenen,
Ja suoritan sen piamitten;
Sill' aikaa kun sä hankit riemu-matkailen.
 

(Faust menee.)

 
MEFISTOFELES. (Faustin pitkä takki yllään.)
Niin halveksippa järkee, oppia vaan,
Jotk' ihmisen on oppahat ja soihdut!
Annappa, valheenhengen loihdut
Sun noituuteen vie huimimpaan —
Niin ainian sa oot mun kynsissäin. —
Kas, sallimus on hälle hengen luonut,
Jok' yltyen yhä riehuu eteenpäin,
Jok' ylös kaikin voimin kiidättäin
Maan riemullen ei silmäystä suonut.
Tuon laahaan kautta elon tyrskyn
Ja rojun turhaa turhemman;
Viel' ongessain hän kiemuroi ja pyrskyy,
Ja hän, jonk' aina henki janoo,
Suuns' ohi näkee herkut heiluvan,
Vaan virvotusta turhaan anoo.
Ja häijyllen jos mennytkään ei oisi,
Hän kadotust' ei sentään välttää voisi.
 

(Eräs Ylioppilas astuu esiin.)

 
YLIOPPILAS.
Tääll' en oo ollut kauan vielä,
Ja soisin nöyrimmällä miellä
Nyt miestä nähdä, puhutella,
Jota mainitaan vaan kiitoksella.
 
 
MEFISTOFELES.
Mua kainoutenne miellyttää;
Min' en oo mitään ihmeempää.
Kait ootte jo katsonut ympärinne?
 
 
YLIOPPILAS.
Ah! ottakaa mua turvihinne!
Rohkeilla mielin tänne sain,
Veri lämmin, enk' oo kassaa vailla;
Ero vaikea vaan oli mammastain.
Tääll' oppia soisin aika-lailla.
 
 
MEFISTOFELES.
Tääll' ootte siis mitä sopivin.
 
 
YLIOPPILAS.
Ja kotia kaipaan kuitenkin.
On, totta sanoen, outo olla
Näin kolkkoin muurien kartanolla.
On aivan ahdas paikka tää,
Ei ruohon kortt', ei puuta nää.
Saleissa, istujana penkin,
Mult' uupuu silmät, korvat, henki.
 
 
MEFISTOFELES.
Totutte, aikaa voittaen.
Eip' äidinrintaa lapsikaan
Oo ensin kärkäs ottamaan,
Vaan pian se imevi iloiten.
Niin teille Viisauden rinta
Koht' antavi ruokaa mieluisinta.
 
 
YLIOPPILAS.
Tuon jalon rintaa imeä kyllä soisin;
Vaan kuinka siihen päästä voisin?
 
 
MEFISTOFELES.
Ehk' ensin mulle sanonette,
Min tiedekunnan valitsette?
 
 
YLIOPPILAS,
Josp' oikein korkean opin saisin,
Niin että kaikki oivaltaisin,
Mitä taivahassa ja maassa lie,
Ja luonnost', tietehest' ois täysi selko!
 
 
MEFISTOFELES.
No, oikea on, jota käytte, tie.
Teit' älköön siinä mikään hajoitelko!
 
 
YLIOPPILAS.
Hartaasti lemmin tiedettä,
Vaikk' ihanaa on iloitella,
Ja suvilomall' iloisella
Vapaana aikaa vietellä.
 
 
MEFISTOFELES.
Käytelkäät aikaa; sukkelaan se lentää!
Sit' oiva järjetys voi säästää sentään.
Siis, veikkoni, ensi paikallen
Collegium logicum pankaatten!
Se hengen hyvin äkseeraa,
Ja Spanjan-kenkiin pingoittaa,
Jott' aatos hiipis hiljaa vaan
Ja varovasti radallaan,
Eik' itsepäisenä hairahtais
Ja ristin rastin rehkiä sais.
Nyt kauan teille neuvotaan,
Mi kävi teilt' ennen rentonaan,
Niin hyvin kuin syönti, juominen,
Ett' yks' kaks kolm' on siinäki tarpehen.
Kyll' laita aatos-tehtahan
Sama on kuin kankurin kudonnan:
Yks polkemus … tuhat lankaa säpsähtää,
Ja toisa toisa lentää pirta,
Yks helskytys … ja lankain virta
Näkymättä luo tuhat yhdelmää.
Nyt viisas astuu esihin,
Sanoen, ett' olla täytyy niin:
Esimäinen on näin ja toinen näin,
Siis kolmas myös ja neljäs näin;
Ja jos esimäistä ja toist' ei ois,
Ei kolmas ja neljäs olla vois. —
Tuot' oppilaat joka paikass' ylistää,
Vaan heiltä kangas kutomatta jää.
Jos tahdot elon tutkia, kertoella,
Siit ensin täytyy henki karkoitella;
Nyt osat on hänen hallussaan, —
Ah! puuttuu niist' elon side vaan.
Encheiresin naturae kemia kutsuu sen,
Ihan arvaamatta itseäns' ivaten.
 
 
YLIOPPILAS.
En voi teit' oikein oivaltaa.
 
 
MEFISTOFELES.
No, toiste on se jo helpompaa,
Kun osaat kaikki jäsennellä
Ja asian-mukaan luokitella.
 
 
YLIOPPILAS.
Tuost' oon niin aivan huumeillani,
Kuin mylly pyöris aivoissani.
 
 
MEFISTOFELES.
Ja sitten saatte ahkeraa
Myös Metafysiikkaa harrastaa,
Kaikk' ymmärtää, niin mointakin,
Mik' ei mahu ihmis-aivuihin.
Jos käy tai ei käy – kaikillen
Kyll' ilmestyy sana tenhoinen.
Nyt säällisyyttä lempikää
Tarkinta lukukausi tää!
Viis-tuntinen on päivän työ:
Läsn' olkaat, juur' kun kello lyö!
Vaan valmistelkaat eeltäpäin
Läksynne tyynni pykälittäin;
Kas sitte näette, ettei vaan
Hän muuta sano kuin kirjakaan.
Tok' kirjoitelkaa vihkoon yhä,
Ikäänkuin lausuis Henki pyhä!
 
 
YLIOPPILAS.
Siit' älkää toiste muistutelko!
Sen hyödyst' on mull' ihka selko,
Kun mustaa valkoisella on,
Sen vie niin tyynnä kotohon.
 
 
MEFISTOFELES.
Kai meette tiedekuntaan johonkin?
 
 
YLIOPPILAS.
Lakitiedett' en voi oikein suosiella.
 
 
MEFISTOFELES.
Siit' ei sovi teitä moitiskella,
Sen opin laidan tiedän kylläkin.
Nuo lait ja asetukset vierii
Eespäin kuin tauti saastainen,
Paikasta paikkahan ne kierii,
Ja suku ne jättää toisellen.
Typertyy järki, kiusaks' suoja muuttuu;
Voi! miks' oot myöhän syntynyt!
Vaan oikeudet myötä perityt —
Ihanpa ne jo meiltä puuttuu.
 
 
YLIOPPILAS.
Sananne inhoain jo kartuttaa.
Oi miekkonen, ken teiltä neuvon saa!
Nyt ehkä valikoin jo teologiian.
 
 
MEFISTOFELES
En tuotakaan voi kiittää liian —
En tahdo teitä eksyttää:
Siin on niin paljo harhailulla tilaa,
Ja paljo piilee myrkkyä,
Mi lääkkehetkin meiltä pilaa.
Paras tässäkin vaan yhtä kuunnella,
Ja mestarinsa sanoja myöten vannoa.
Yleensä sanaan turvatkaatte,
Niin valtatietä käydä saatte
Te vakuutuksen templihin.
 
 
YLIOPPILAS.
Kai sanass' sentään asuu aatoskin?
 
 
MEFISTOFELES.
No niin, vaan älkää tuskitelko sentään;
Sill' aatos jospa puuttuukin,
Kyll' avuks' aiallaan tuo sana lentää.
Sanoilla kelpaa sotiella,
Systeemit sanoin rakennella,
Sanaanpa kelpaa uskaltaa,
Et rahtuakaan sa sanast' ottaa saa.
 
 
YLIOPPILAS.
Anteeksi! jos en teitä estä,
Niin suokaa vielä hetkinen!
Pyytäisin lääketietehestä
Myös kuulla tenho-lausehen.
Vuos'-kolminen niin lyhyt on
Ja tiede ah! – on suunnaton!
Vaan jos ees vihjauksen saa,
Voi tiensä kauemmas jo vaistoella.
 
 
MEFISTOFELES. (itsekseen).
Tuo kuiva nuotti mua jo suututtaa,
Taas tahdon pirua osoitella!
    (Ääneensä.)
Helposti lääketieteen hengen oivallatte:
Maailma tutkikaa te pieni ynnä suuri,
Ja loput luistaa antakaatte,
Mitenkä Herra tahtoo juuri!
Tieteissä suotta vaan moni haparoi;
Jokainen oppii sen, mink' oppia hän voi.
Vaan tuokion ken siepata ties',
Se vasta aika mies!
Olette sorjavartinen,
Ei puuttune teilt' uskallusta;
Jos itseenne vaan luotatten,
Kyll' saatte muilta luottamusta.
Etenkin osatkaatte naista johtaa;
Sen ait ja voit nuo ikuiset
Ja tuhannet
Parantaa voip' yhdeltä kohtaa.
Jos puolin siveään se tapahtuu,
Ne kaikki valtahanne antauu.
Jos sitten arvonimen loistehella,
Lumootte silmät, sulkein kateet suut,
Niin korua saatte kyllin sormiella,
Jota kierteli vuosikausin muut.
Myös pikkupulssia koitelkaa te hiukka,
Ja ettei kureliiv' ois liian piukka,
Povelle heiluvalle kietaisette
Kätenne, viekkahasti silmäilette.
 
 
YLIOPPILAS.
Täss' selv' on missä, kuinka. Tähän mieltynen.
 
 
MEFISTOFELES.
Kaikk' oppi harmaa on, oi veikkosen',
Elämän kultapuu on vihree vaan.
 
 
YLIOPPILAS.
Kuin unelmaa tää kaikk' on tosiaan.
Ah, jospa toiste saisin teitä puhutella
Ja viisautta syvää ammennella!
 
 
MEFISTOFELES.
Min voin, teen teille mielelläin.
 
 
YLIOPPILAS.
En saata mennä täältä näin;
Sen suosion viel' antanette,
Ett' albumiini rivin kyhäisette?
 
 
MEFISTOFELES.
Halusti!
 

(Kirjoittaa ja antaa kirjan takaisin.)

 
YLIOPPILAS (lukee.)
Eritis sicut Deus, scientes bonum et malum.
 

(Sulkee kirjan kunnioittavaisesti, kumarteleiksen ja menee.)

 
MEFISTOFELES.
Sä neuvoa seuraa tätini, käärmeen, antamaa,
Kyll' jumalankaltaisuutes viel' sua kauhistaa.
 
 
FAUST (astuu sisään.)
No minne matka nyt?
 
 
MEFISTOFELES.
                    Mihinkä mielit juuri!
Me nähdään pieni mailma, sitten suuri.
Mink' ilon, hyödyn norkkehella
Saat tällä retkellä herkutella!
 
 
FAUST.
Ei pitkä partan' siedä tätä
Niin heiluvaista elämätä;
Se tie mua perillen ei viene,
En mailmuriksi luotu liene;
Niin piennä muiden kesken tunteun,
Ja ainiaan ma kainoksun.
 
 
MEFISTOFELES.
Se haihtuu itsestään, oi ystäväinen.
On itseluotto elon sääntö ensimmäinen.
 
 
FAUST.
Kuink' ulos sitte päästähän?
Sa voitko vaunut, varsat, ajajan antaa?
 
 
MEFISTOFELES.
Tään viitan vaan mä levitän,
Se ilman halki meitä kantaa.
Tok' uljahalle lennolle
Et suurta sälyä ottane!
Teen hiukan ilmaa lieskaavaista,
Se nostaa meidät oitis maista,
Pian höyhkinä tuolla me liidellään.
Nyt onnea vainen uuteen elämään!
 

AUERBACH'IN VIINIHOLVI LEIPZIG'ISSÄ

Iloisten velikultain juominki.

 

 
FROSCH.
Ei juoda, nauraa kukaan huoli!
Ken naamanne niin noloks nuoli.
Olette nyt kuin märjät oljet vaan,
Vaikk' ennen leimusitte ilmivalkiaan.
 
 
BRANDER.
Sun syys se; miks' et aian vietteheksi
Sä mitään tuhmaa taikka porsasmaista keksi?
FROSCH (valaa viinilasin hänen päänsä päälle.)
Kas siinä kumpaakin.
 
 
BRANDER.
                     Pääsika!
 
 
FROSCH.
Sitäpäs sä pyysit! Oma vika!
 
 
SIEBEL.
Se ulos ken riidan alkajaa!
Ei, vilpitönnä juokaa, laulakaa ja hurratkaa!
Hoi! laarilaa!
 
 
ALTMAYER.
               Tuo mulle tukko villaa!
Ma onneton! hän multa korvat pillaa.
 
 
SIEBEL.
Kun holvikaarros kaikuu, soi —
Vast' oikein paasin voiman kuulla voi.
 
 
FROSCH.
Niin! pihallen, ken pilaa pahaksuu!
Hei, ralla ralla raa!
 
 
ALTMAYER.
Hei, ralla ralla raa!
 
 
FROSCH.
No nyt on kurkut karaistu.
 

(Laulaa.)

 
    "Kuink' armas pyhä Rooman valta
    Nyt vielä koossa pysynee?"
 
 
BRANDER.
Hyi! laulu ilkee, valtiollinen!
Ei! Luojallen jok' aamu kiitos kanna,
Ett'ei tuo Rooman valta sulle huolta anna!
Mä ainakin sen luen saalihiksi,
Etten oo tullut keisariks', en kansleriksi.
Vaan päällikön jos mekin ottaa saamme,
Niin paavi meille valitkaamme.
Ma toivon, kaikki täällä tietää,
Mitk' ansiot häll' olla sietää.
 
 
FROSCH (laulaa)
    "Ylös lentele, leivo, ja terveiset
    Vie armaimmalleni tuhannet!"
 
 
SlEBEL.
Ei yhtään tervehdyst'! en viitsi tuota kuulla.
 
 
FROSCH.
Tuhannet terveiset sydämellä ja suulla!
 

(Laulaa.)

 
    "Salpa auk' yön tyynnäkin!
    Auki! valvoo armahin!
    Kiinni, valjetessa koin!"
 
 
SlEBEL.
Niin laula, veikko, sie, ett' armaan kiitos soi!
Kai vielä naurun aika tulee mulle.
Mun petti hän, ja samoin käypi sulle.
Tuon sulhoks' peikko jääköhön,
Ja ristitiellä loikukoon sen kanssa,
Ja vanha oinas Hornast' tullessansa
Ohi juosten heille "hyvää yötä" määkiköön!
Ei kelpomiestä ansaitse
Semmoinen piika retkale. —
Mun terveiseni ainoat
On, että hältä pirston akkunat.
 
 
BRANDER (lyöden pöytään.)
Vait, vaiti! mua nyt kuunnelkaa
Ja myöntäkää, ett' osaan hienostella!
Rakastuneita täällä täytyy huvittaa
Nyt yöksi jollakin, mi heidän asemaa
Voi aivan säntillensä kuvaella.
Ihk' uusi laulu! nähkääs vaan!
Ja loppukertuu lujaa lauletaan!
 

(Laulaa.)

 
    Yks hiiri kellarissa niin
    Söi voita vaan ja rasvoi,
    Ett' niinkuin tohtor Lutherin
    Sen ihravatsa kasvoi.
    Vaan piika hiiren myrkyttää,
    Ja hiiren mailma soukaks' jää,
    Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
 
 
KÖÖRI (riemastuen).
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
 

BRANDER.

 
    Hiir' toisa toisa juoksemaan,
    Joi lätäköt ja kaivot
    Ja kalvoi minkä löysi vaan;
    Mut siit' ei taltu raivot.
    Hän hyppi, kieri, vinkui ai!
    Vaan vihdoin kurja kylläns' sai,
    Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
 

KÖÖRI.

 
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
 

BRANDER.

 
    Vaikk' ilmipäiv' ol', huoneesen
    Hän poltteissaan jo juoksi,
    Ja varvi, potki vinkuen
    ja kuoli lieden luoksi.
    Murhaaja virkki naurahtain
    Jo viimme-virtes vinguit vain,
    Kuin lemp' ois nahkaan mennyt!
 

KÖÖRI.

 
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
 
 
SIEBEL.
Kuink' iloitsee nuo halvat sieluset!
No merkillinen konsti totta
Myrkyllä pettää kurja rotta.
 
 
BRANDER.
Kai sinä hiiriä suojelet?
 
 
ALTMAYER.
Sä ihravatsa kaljupää!
Sua huono onnes nöyryttää.
Tuo hiiri turpunut sun armaan
Oman itses kuvaileepi varmaan.
 

FAUST JA MEFISTOFELES.

 
MEFISTOFELES.
Nyt etupääss' mun täytyy viedä
Sua iloseuroihin. Et tiedä,
Kuink' elo voipi olla huoleton:
Jok' ilta noilla pojill' juhla on.
Älyhiukallaan ne hauskanmoisna
Kisailee pikku-piiriään,
Kuin kissanpojat hännällään.
Jos eivät ole pohmeloisna,
Jos viinur' velaks antaa vaan,
Ovat huoletonna, iloissaan.
 
 
BRANDER.
Kas tuossa matkalaisia…
Sen näkee – tavoiltaan niin outomaisia.
Ne tuskin tiimaakaan tääll' ollehet.
 
 
FROSCH.
Niin, aivan oikein arvelet.
Vaan Leipzig armas on! Sen kiitos soikohon
Kas siinä sivistyy, se pieni Parisi on!
 
 
SlEBEL.
Mit' aattelet sa noista vierahista?
 
 
FROSCH.
Annaspa koitan! kulppi kourassan',
Nykäisen madot heidän sieraimista
Niin sukkelaa kuin lapsen-hampahan.
Minusta näyttävät he jalosyntyisiltä,
Niin ylpeiltä ja tyytymättömiltä.
 
 
ALTMAYER.
Ne ehk' on puoskareita…
 
 
BRANDER.
                         Osuit pilkkaan.
 
 
FROSCH.
No katsos nyt, ma heitä ilkkaan!
 
 
MEFISTOFELES (Faustille).
Ei ukot perkelettä haista,
Vaikk' ottelis hän heitä kraista!
 
 
FAUST.
Ma seuraa tervehdin.
 
 
SIEBEL.
                     Se paljo kiittää saa.
    (kuiskaa tarkastellen Mefistofelestä sivultapäin.)
Kas miestä! toista jalkaans' onnahtaa!
 
 
MEFISTOFELES.
Istumme piirihinne … onhan lupa?
Sen hiton luirua kuin täällä juodahan!
Vaan ehkä seurast' oisi jokin hupa.
 
 
ALTMAYER.
Te hemmoteltu näytte olevan.
 
 
FROSCH.
Kai Rippach'ista myöhän lähditte
Ja Hannu herran luona söitte illallista?
 
 
MEFISTOFELES.
Ei … tällä kertaa ohi ajoimme;
Vaan hiljan meill' ol' hiukan puhumista.
Hän serkkujansa aika lailla kiitti,
Ja siihen paljo terveisiä liitti.
 

(Kumartuu Froschille.)

 
ALTMAYER.
No saitko noukalles?
 
 
SIEBEL.
                     Kas vekkulia vaan.
 
 
FROSCH.
Kyll' hänen toiste opetan.
 
 
MEFISTOFELES.
Ell'emme erhety, me kuultihin
Täält' äsken köörilaulun oivan.
Tämmöisen holvin alla varmaankin
Ma luulen laulun mahtavasti soivan.
 
 
FROSCH.
Olette lauluniekka vai?
 
 
MEFISTOFELES.
Kyll' ompi halu suur', vaan mistä voimat sai?
 
 
ALTMAYER,
Yks' laulu laskekaa!
 
 
SlEBEL.
                     Yks' ihka uusi!
 
 
MEFISTOFELES.
Ma niitä lasken teille vaikka kuusi.
Meit' äsken lähteneinä Spanja ikävöi,
Miss' soipi laulut, viinit säkenöi.
 

(Laulaa)

 
    Ol' kuninkaalla kerran
    Lihava kirppu, suur' —
 
 
FROSCH.
Kirppu! kuulkaat! oivalsitko vai?
No siisti herra on se kai!
 
 
MEFISTOFELES (laulaa).
    Ol' kuninkaalla kerran
    Lihava kirppu suur',
    Jot' armastel' sen verran
    Kuin poikaans' omaa juur'.
    Hän hoviräätälille
    Huus: "vaadin nyt sun työs:
    Sä pikkuparoonille
    Tee takki, housut myös!"
 
 
BRANDER.
Vaan muistutelkaa räätälille,
Ett' ottaa tarkan mitan vaan;
Jos housut lyövät laskoksille,
Hält' oitis kello kaapataan.
 

MEFISTOFELES.

 
    Nyt sammettiin ja silkkiin
    Se kirppu verhotaan,
    Ja kultaristi pilkkii
    Koreessa nauhassaan.
    Ministeriks' se pääsi,
    Kopeili tähtineen,
    Ja suuret arvot sääsi
    Myös sukulaisilleen.
 
 
    Vaan hoviss' sitä surtiin,
    Ol' herrat poltteissaan,
    Kuningatarta purtiin,
    Ja syötiin neitojaan.
    Vaan niit' ei saatu lyödä,
    Ei häätää kynsien. —
    Mä en suo kirpun syödä,
    Vaan oitis sorran sen.
 
 
KÖÖRI (riemastuen).
    Ma en suo kirpun syödä,
    Vaan oitis sorran sen.
 
 
FROSCH.
Bravo! kas tuopa laulu on!
 
 
SlEBEL.
Niin aina kirput olkohon!
 
 
BRANDER.
Ota hyppysillä sievään kiini!
 
 
ALTMAYER.
Eläköön vapaus ja viini!
 
 
MEFISTOFELES.
Vapauden auvoks' juoda lasin voisi,
Jos teidän viinit ei niin huonot oisi.
 
 
SIEBEL.
Tuot' emme toista kertaa kuulla soisi!
 
 
MEFISTOFELES.
Kun isänt' ei vaan panis pahaksensa,
Tarjoisin kunnon vieraillensa,
Mitä parast' on mun aitassain.
 
 
SIEBEL.
Syyn otan mie. Ann' tulla vain!
 
 
FROSCH.
Jos aimo ryypyt suotte – kiitos teille!
Ei pikku tilkat riitä meille.
En voi mä viiniänne arvostaa,
Joll'en ma suuni täyttä saa.
 
 
ALTMAYER (hiljaa).
Ne Rheinin mailta on, sen sain ma kuulla.
 
 
MEFISTOFELES.
Nyt mistäs napakairan saan?
 
 
BRANDER.
Mihinkä tuota tarvitaan?
Vai onko tynnyrinne oven suulla?
 
 
ALTMAYER.
Työvehkehet on laatikossa tuolla.
 
 
MEFISTOFELES (ottaa näverin. Froschille).
No, mitäs teidän kunkin tekee mieli?
 
 
FROSCH.
Vai monta sorttia teiltä saa?
 
 
MEFISTOFELES,
Vapaasti, herrat, valitkaa!
 
 
ALTMAYER (Froschille),
Ahaa! ma luulen veljen vettyy kieli.
 
 
FROSCH.
Jos suotte, mieluisint' ois mulle Rheinin juoma.
Paraspa lahja synnyinmaan on suoma.
 
 
MEFISTOFELES (lävistäen pöydän syrjää siltä kohtaa missä Frosch istuu).
Vähä vaksia tänne, siitä tulpat vääntää!
 
 
ALTMAYER.
Hän silmät meiltä ehkä kääntää.
 
 
MEFISTOFELES (Branderille).
Ja te?
 
 
BRANDER.
       Ma tahdon sampanjaa,
Ja aika lailla kuohuvaa.
 
 
    (Mefistofeles lävistää; joku seurasta tekee sillä
    välin tulpat ja tukkii lävet.)
 
 
Ei aina saata välttää ulkomaista!
Etäällä usein paras on.
Ei vento Saksan-miesi kärsi Ranskalaista,
Vaan heidän viinilleen hän ei oo haluton.
 
 
SlEBEL (Mefistofeleen häntä lähestyessä).
En huoli minä happamista.
Yks lasi suokaa vennon makeaa!
 
 
MEFISTOFELES (lävistäen).
Mehua tulvikoon siis Tokai'ista!
 
 
ALTMAYER.
Ei herra! silmihin mua katsokaa!
Ettekös vainen meitä pilkkaa?
 
 
MEFISTOFELES.
No kuinkas! purra vois se omaa nilkkaa,
Näin kesken seuran arvoisan.
Vaan lausukaa nyt oitis suorahan,
Mitä viiniä te haluatte?
 
 
ALTMAYER.
Mitä vaan, kump' ilveen lopetatte!
 

(Kun kaikki lävet on näverretty ja tulpattu.)

 
MEFISTOFELES (kummallisilla eleillä).
    Marjoja kasvaa viinapuu,
    Sarvia pukki partasuu.
    Viini on voimaa, köynnös puuta,
    Ei pöydänkään oo luonto muuta.
    Yks' katse luonnon sieluun luokaa!
    Täss' ihme on, sit' uskokaa!
    Nyt tulpat pois ja juokaa!
 
 
KAIKKI (vetäessään tulpat ja nähden kukin haluttuansa viiniä juoksevan lasiinsa). Oi, armas lähde meille pulppuaa!
 
 
MEFISTOFELES.
Varoilla, ett'ei läisky maahan pisaraa!
 
 
KAIKKI (laulavat).
    Niin kannibaalin hauskasti
    Kuin sata sikaa voimme!
 
 
MEFISTOFELES.
Vapaanpa kansan hyvä olla on!
 
 
FAUST.
Vaan mun ois mieli kohta menohon.
 
 
MEFISTOFELES.
Kas ensin heidän porsasmaisuuttansa,
Kuink' ilmestyy se koko loistossansa!
 
 
SlEBEL (juo varomattomasti, viiniä läiskyy maahan ja lieskahtaa
tuleen).
Apuhun! lieska helvetin!
 
 
MEFISTOFELES (asetellen liekkiä).
Oo hiljaa, elementti tuttavin!
    (miehille)
Täll' erää vaan ol' tippa kiirastulta.
 
 
SIEBEL.
Siivolla, herra! sitä neuvoisin,
Te muuten saatte maistaa multa…
 
 
FROSCH.
Tuot' älkää tehkö toista kertaa!
 
 
ALTMAYER.
Hän menköön koreasti pois!
 
 
SIEBEL.
Vai teill' ei mieltä oo sen vertaa!
Nuo vehkeet itseänne haittaa vois.
 
 
MEFISTOFELES.
Vait, vanha lekkeri!
 
 
SIEBEL.
                     Huuti!
Tuo lurjus meitä vielä haukkuu!
 
 
BRANDER.
Vaan kohta tässä selkään paukkuu!
 
 
ALTMAYER (vetää tulpan pöydästä, liekki lyö häntä silmiin).
Ma palan!
 
 
SlEBEL.
          Velho pirullinen!
Lyö päälle! mies on pannahinen!
 

(Vetävät veitsensä ja käyvät Mefistofeleen päälle).

 
MEFISTOFELES (vakavilla eleillä).
    Sana harhat tuo,
    Toiset paikat, mielet luo,
    Tuo on tää ja tää on tuo!
 

(He seisovat hämmästyneinä ja katsovat toisiaan.)

 
ALTMAYER.
Miss' oon ma? seutu herttainen!
 
 
FROSCH.
Ja viinamäet!
 
 
SIEBEL.
              Mun sataa marjat kätehen!
 
 
BRANDER.
Jo lehvän alla tuolla kohtaa
Kuink' ihanasti marjat hohtaa!
 
 
    (Tarttuu Siebelin nenään, toiset tekevät samoin
    kaksitellen ja nostavat veitsensä.)
 
 
MEFISTOFELES (kuin äsken).
Pääst' irti, harha, silmisidin!
Ja nähkää, kuinka piru ilveilee!
    (Katoo Faustin kanssa; juomaveljet hypähtävät
    erilleen toisistansa.)
 
 
SlEBEL.
No kuinka?
 
 
ALTMAYER.
           Kuinka?
 
 
FROSCH.
                   Sunko nokkas oli se?
 
 
BRANDER.
Ja sunko omaas minä pidin?
 
 
ALTMAYER.
Se kolahuspa tuntui jäsenissä!
Ma pyörryn … miss' on tuoli, missä?
 
 
FROSCH.
Mit' tapahtui? kun tietäisin sen vain!
 
 
SlEBEL.
Jos ois se mies vaan näkyvillä,
Elossa ei hän pääsis kynsistäin!
 
 
ALTMAYER.
Näin äsken hänen tynnyrillä
Ovesta ratsastavan ulos päin. —
Jaloissani kuin lyijy painaa…
Voi jospa juoksis viinaa aina!
 

(Kääntyy pöytään päin.)

 
SlEBEL.
Lumetta kaikki, hornan taikaa!
 
 
FROSCH.
Tok' olin viiniä juovinain.
 
 
BRANDER.
Rypäleitä mie taas suuhuni sain…
 
 
ALTMAYER.
No, eikös vielä kestä ihmetöiden aikaa?