Romeo ja Julia

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Lorenzon kammio.

(Lorenzo ja Paris tulevat.)

LORENZO

 
Vai torstaina? On aika liian lyhyt.
 

PARIS

 
Niin tahtoo isä Capulet, ja minä
En viivykkeillä tahdo kiirett' estää.
 

LORENZO

 
Sanoitte: neidin mieltä ette tunne;
Se väärä tie on, sit' en hyväksy.
 

PARIS

 
Hän Tybaltia suunnattomasi itkee;
Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan,
Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura.
Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo,
Ett' antaa noin hän murehelle valtaa,
Ja naimist' älyllä siis jouduttaa,
Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa.
Hän yksinänsä liiaks sureksii,
Mut seura ehkä surun haihduttaapi.
Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.
 

LORENZO (syrjään).

 
Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa!
Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.
 

(Julia tulee.)

PARIS

 
Terveeksi, neiti, armas vaimoni!
 

JULIA

 
Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.
 

PARIS

 
Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.
 

JULIA

 
Se tapahtuu, min täytyy.
 

LORENZO

 
                         Varmaan!
 

PARIS

 
                                  Tälle
Isälle syntinnekö tunnustatte?
 

JULIA

 
Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.
 

PARIS

 
Hält' älkää salatko mua lempivänne.
 

JULIA

 
Tunnustan teille lempiväni häntä.
 

PARIS

 
Siis varmaan myöskin mua lempivänne.
 

JULIA

 
Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se
Selkänne takana kuin silmäin eessä.
 

PARIS

 
Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.
 

JULIA

 
Vähäinen siit' on itkun voitto ollut;
Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.
 

PARIS

 
Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.
 

JULIA

 
Ei totuus, herra, ole parjausta;
Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.
 

PARIS

 
Mun on nuo silmät, joita parjasit.
 

JULIA

 
Niin olkoot, omani ne eivät ole. —
Teill' onko aikaa, pyhä isä, nyt,
Vai palajanko iltamessun aikaan?
 

LORENZO

 
Nyt, synkkä tyttäreni, mull on aikaa. —
Suvaitsetteko jättää meidät, kreivi?
 

PARIS

 
En, Herran tähden, hartautta häiri.
Torstaina varhain herätän sun, Julia;
Hyvästi siks! Tuoss' ota pyhä muisku!
 

(Menee.)

JULIA

 
Oi, ovi sulje! Sitten kanssain itke:
Nyt toivo, apu, lohtu, kaikk' on mennyt!
 

LORENZO

 
Oi, Julia! Ma tuskasi jo tunnen;
Se suunniltani saattaa minutkin.
Sun täytyy, – sit' ei, kuulemma, voi estää —
Ens torstaina siis kreivin vaimoks mennä.
 

JULIA

 
Älä, isä, sano sitä kuulleesi,
Jos myös et sano, kuinka sitä estää.
Sun älys jos ei apua voi antaa,
Älykkääks sano vain mun päätökseni,
Niin tämä veitsi heti mua auttaa.
Romeon ja mun sydämeni yhteen
Jumala liitti, sinä kätemme;
Jos käsi tää, min liitit Romeoon,
Sinetiks toiseen liittokirjaan joutuu,
Tai vakaa sydämmeni kavaltain
Jos toiseen taipuu, kummankin tää surmaa.
Siis pitkän ijän kokemuksest' anna
Pikainen neuvo mulle, muuten näet
Tään veitsen verin tuomitsevan minun
Ja tuskan välillä, näin ratkaisten
Mit' ikäsi ja taitosi ei voinut
Päätökseen viedä kunnialliseen.
No, joutuin vastaa! Halaan kuolemaa,
Jos vastineestas pelastust' en saa.
 

LORENZO

 
Seis, tytär! Toivon kaltaista ma vainun
Mi päätöst' yhtä tuskallista vaatii
Kuin tuska tuo, jot' aiomme sill' estää.
Jos, mieluummin kuin menet kreivin vaimoks,
Sinull' on tahdon voimaa tappaa itses,
Niin varmaan jotain kuolon-näköistä
Koettaa tohdit, torjuakses pilkkaa,
Jot' itse kuolon kautta välttää tahdot.
Jos tohdit, pelastuksen sulle hankin.
 

JULIA

 
Oi, ennemmin kuin Paris kreivin vaimoks,
Tuon tornin huipult' alas minut työnnä,
Tai rosvoin teille aja, käärmeen luolaan,
Vihaiseen karhuun kahlehdi, tai öiksi
Luutarhaan sulje, jonka täyteen täyttää
Luurangot kalisevat, lahot luut,
Ja keltaiset ja irvistävät kallot;
Tai käske minut hiljan luotuun hautaan
Ja ruumiin kanssa liinan alle maata; —
Kauhuja, joiden säikytti jo nimi; —
Pelvotta, epäilyksettä teen kaikki,
Kun vain jään armaan kullan puhtaaks vaimoks.
 

LORENZO

 
No niin, käy kotiin, iloitse ja myönny
Vain naimiseen. On tänäpänä tiistai;
Sun pitää huomisyönä maata yksin,
Äl' anna imettäjän huoneess' olla.
Kun vuoteess' olet, ota tämä pullo.
Ja juo sen sisältämä yrttijuoma.
Sun suontes kautta heti valuu kylmä,
Uninen tunne; luonnon tapaan suoni
Ei tykytä, vaan taukoo; eloa
Ei henkäys, ei lämpö ilmaise;
Tuhaksi harmaaks puna muuttuu poskea
Ja huulten; silmän esirippu laskee,
Ikäänkuin kuolo sulkis elon päivän;
Jäsenet, nuorteutta, voimaa vailla.
On jäykät, kylmät, kankeat kuin kalma.
Ja tämä kurtistuneen kuolon haahmo
Kaksviidettä se kestää tuntia;
Kuin unest' ihanasta silloin heräät.
Kun aamull' ylkäs tulee vuoteellesi
Ja herättää sun, olet sinä kuollut;
Ja silloin, niinkuin maan on tapa, vievät
Sun juhlavaatteiss' avopaarilla
Samahan vanhaan hautaholviin, missä
Lepäävät kaikki Capuletin heimot.
Vaan sillä aikaa, ennenkuin sa heräät,
Kirjoitan Romeolle hankkeistamme;
Hän tulee tänne; yhdess' odotamme
Sun heräämistäsi; ja Romeo vie sun
Samana yönä täältä Mantuaan,
Näin säilyt häpeästä uhkaavasta,
Jos vaan ei horjuvainen naisen pelko
Masenna voimaas kesken toimintaa.
 

JULIA

 
Tuo tänne! Pelvost' älä puhu mulle!
 

LORENZO

 
Tuoss' on se! Ole päätöksessäs luja
Ja onnellinen! Munkilla nyt oiti
Miehelles kirjeen laitan Mantuaan.
 

JULIA

 
Suo, lempi, voimaa! Voima avun tuo.
Hyvästi, kallis isä!
 

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Huone Capuletin talossa.

(Capulet, kreivinna Capulet, imettäjä ja palvelijoita tulee.)

CAPULET

 
Nuo kaikki kutsu, joiden tuoss' on nimet. —
 

(Palvelija menee)

(Toiselle palvelijalle.)

 
Kakskymment' oivaa hanki keittäjää.
PALVELIJA. Huonoja ette ole saapa, hyvä herra; sillä aion ensin koitella, osaavatko nuolla sormiaan.
 

CAPULET

 
Kuink' aiot heitä siinä koitella?
PALVELIJA. Nähkääs, herra; se on huono kokki, joka ei osaa sormiaan nuolla; siis se, joka ei osaa sormiaan nuolla, olkoon kaukana minusta.
 

CAPULET

 
No, mene joutuin! —
 

(Palvelija menee.)

 
                   Ajan vuoksi meiltä
Jää paljon kesken-eräiseksi. – Mitä?
Lorenzon luoko Julia on mennyt?
 

IMETTÄJÄ

 
Niin, herra kreivi.
 

CAPULET

 
No, kenties hän saa hyvää tytöss' aikaan;
Se tyhmä on ja itsepäinen vesa.
 

(Julia tulee.)

IMETTÄJÄ

 
Kas, kuinka tulee ripilt' ilosilmin!
 

CAPULET

 
No, visapää, miss' olet kuljeskellut?
 

JULIA

 
Miss' opin katumaan, ett' olen jäykkä
Ja kuulematon ollut teitä, isä,
Ja käskyjänne vastaan. Pyhä munkki
Mun käski polvilleni langeta
Ja anteeks teiltä pyytää, – Anteeks suokaa!
Vast'edes olen aina kuuliainen.
 

CAPULET

 
Hakekaa kreivi; kertokaa tuo hälle.
Huomenna varhain liitto solmitaan.
 

JULIA

 
Lorenzon luona nuoren kreivin näin,
Ja hälle rakkautt' osoitin sen verran
Kuin puhtaan kainouden sääntö määrää.
 

CAPULET

 
No, sepä hauskaa! Se on oikein! – Nouse!
Niin pitää olla. – Kreivin tahdon nähdä. —
No, menkää, sanon, tuokaa hänet tänne. —
Tuo kunnon pyhä isä, Jumal' auta,
Kiitokset koko kaupungilt' on saapa.
 

JULIA

 
Käy mukaan, imettäjä, kamariini;
Mua auta valikoimaan hemmut parhaat!
Ja mulle huomiseksi sopivimmat.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Ei, torstaiksi; on aika liian lyhyt.
 

CAPULET

 
Mene, imettäjä! – Huomenna on häät.
 

(Julia ja imettäjä menevät.)

 

KREIVINNA CAPULET

 
Näin jäävät valmistukset vajaviksi;
On kohta yö.
 

CAPULET

 
             Viis siitä! Minä toimin.
Ja kaikki, eukko, hyvin käy, sen vannon.
Käy sinä Juliata auttamaan.
Tän' yönä valvon; jätä mulle kaikki;
Nyt olen minä emäntä. – Hoi! tänne! —
Ei ketään? – Hyvä, kreivin luo käyn itse
Ja panen kiireen hälle huomiseksi.
On sydämmeni oikein kevyt nyt,
Kun kiero tyttö tuo on talttunut.
 

(Menevät.)

Kolmas kohtaus

Julian kamari.

(Julia ja imettäjä tulevat.)

JULIA

 
Tää puku, paras on. – Mut, eukko hyvä,
Täks yöksi jätä minut yksikseni;
Rukoilla mun on tarvis Jumalaa,
Ett' armon hymyn tilaani hän loisi,
Jok' on, kuin tiedät, syntinen ja nurja.
 

(Kreivinna Capulet tulee.)

KREIVINNA CAPULET

 
Työss' olettenko? Tarvitaanko mua?
 

JULIA

 
Ei, äiti; kaikk' on valmiiks katsottu,
Mi huomiseen on juhlapukuun tarpeen.
Suvaitkaa minun yksin olla nyt,
Ja imettäjä viekää avuksenne:
Teill' yltäkyllin varmaankin on tointa
Tään kiireellisen hankkeen vuoks.
 

KREIVINNA CAPULET

 
                                  Hyv' yötä!
Ja nuku rauhassa; sa sitä kaipaat.
 

(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)

JULIA

 
Hyvästi! – Milloin kohdataan, ties Luoja!
Mua outo, kylmä kauhu varistaa,
Ja elon lämmön suonissani jäätää.
Takaisin kutsun heitä lohdukseni. —
Imettäjä! – Hän mitä täällä? Yksin
Osaani kurjaa näytellä mun täytyy.
Nyt, maljaseni! —
Mut jos ei tämä lainkaan vaikuttaisi?
Näin huomenn' aamulla mun naittavatko? —
Ei; – tuo sen estää; – lepää sinä tuossa!
 

(Laskee tikarin viereensä.)

 
Mut myrkkyä jos' on se, jota munkki
Kujeilla laittoi, minut surmatakseen,
Ett'ei tää liitto kunniaa veis hältä,
Kun ensin minut vihki Romeoon?
Ma sitä pelkään: – mut ei voi niin olla;
Hänt' aina pidetty on hurskaana.
Mut entä jos, kun hautaan olen pantu,
Heräisin, ennenkuin on Romeo tullut
Mua pelastamaan? Kauhistava tila!
Ma tuossa holviss' enkö tukehdu,
Jonk' inha suu ei tervett' ilmaa henkää,
Ja makaa kuolleena, kun Romeo tulee?
Tai, jos jään eloon, eikö mahdollista,
Ett' yön ja kuolon hirmukuvitukset,
Ja lisäks paikan kauhut, – holvi tuo,
Tuo vanha kätköpaikka, johon monta
Vuos'sataa peräkkäin on sullottu
Luut kaikkein esivanhempaini; jossa
Verinen Tybalt, hiljan haudattuna,
Lahoaa käärinliinoissaan; ja jossa
Kesk'yöllä aaveet elämöivän kuuluu, —
Voi, eikö mahdollista, näin jos kesken
Ma herään – tunkkaan ilkeään ja parkuun,
Kuin maasta revittyjen katkojuurten,
Jok' ymmärryksen kuolevilta hurmaa,
Voi, jos ma herään, ympärillä kaikki
Nuo hirmukauhut, enkö tule hulluks,
Ja hurjast' ilakoitse isäin luilla,
Ja Tybaltia revi liinoistaan,
Ja raivossani raajall' iso-isän,
Kuin nuijall', aivoani huimaa pirstaa?
Kah! Luulen näkeväni langon haamun;
Hän Romeot' etsii, joka raukan ruumiin
Seivästi miekan kärkeen. – Seis, seis, Tybalt!
Ma tulen, Romeo! Sun maljas juon.
 

(Heittäytyy vuoteelle.)

Neljäs kohtaus

Capuletin sali.

(Kreivinna Capulet ja imettäjä tulevat)

KREIVINNA CAPULET

 
Tuoss' avaimet; tuo mauksia lisää.
 

IMETTÄJÄ

 
Sitruunaa, kvittenia kokki kaipaa.
 

(Capulet tulee.)

CAPULET

 
Rivakkaan! Joutuin! Toiste kukko kiekui,
Ja aamukello soi; on kolme kello. —
Angelika, sa katso leivoksia,
Ei tarvis säästää.
 

IMETTÄJÄ

 
                   Pois, te herkkusuu!
Levolle menkää! Huomenn' olette
Taas sairas, yön kun valvotte.
 

CAPULET

 
                               Ei vaaraa!
Öit' olen ennen turhemmankin vuoksi
Ma valvonut, enk' ole sairaaks tullut.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin, aika näätä olit aikoinasi,
Vaan nyt sun valvontaasi minä valvon.
 

(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)

CAPULET

 
Kas, eukko, luulen ma, on luulevainen! —
No, poika, mitä sulla?
 

(Palvelijoita tulee, kantaen paistinvartaita, halkoja ja vasuja.)

 
1. PALVELIJA. Jotakin kokille, en tiedä mitä.
 

CAPULET

 
Vie joutuin, vie!
 

(1. palvelija menee.)

 
                  Mies, hanki pölkkyjä;
Kysele Pietarilta, hän ne tietää.
2. PALVELIJA. Mun pääni kyllä pölkyn löytää; siihen Ei tarvis Pietaria vaivata.
 

CAPULET

 
Niin, oikein! Hauska saatana! Ha, ha!
Hyv' olet pölkkypää! – Jo maar on päivä;
Piakkoin kreivi tulee soitannolla,
Sen lupasi. —
 

(Soitantoa kuuluu ulkoa.)

 
             Jo kuulen hänet tuolla. —
Hoi, vaimoni! – Hoi, imettäjä, kuule!
 

(Imettäjä, tulee.)

 
Herätä Julia, pue hänet kauniiks;
Ma juttuan sill'aikaa kreivin kanssa. —
No, joutuin, joutuin! Ylkä on jo tullut.
Tee joutua, ma sanon!
 

(Menevät.)

Viides kohtaus

Julian kamari. Julia vuoteellaan.

(Imettäjä tulee.)

IMETTÄJÄ

 
No, neiti! – Neiti! – Julia! – Hänkös nukkuu! —
Hoi, hyyhky! – Neiti, hoi! – Hyi, unikeko! —
Tupuni! – Käpyseni! – Morsian, hoi! —
Ei hiiskausta? – Koko viikoksipa
Otatte unta. Niin, niin, ensi yönä,
Sen takaan, ei suo Paris'kreivi teille
Pahaakaan rauhaa. – Jumal' armahda!
Niin maarin, kuinka syvästi hän nukkuu!
Herättää täytyy hänet. Neiti! Neiti!
Jos kreivi teidät tapaa vuoteeltanne,
Niin siitä kauhu nousee; eikö totta?
Kuin? Vaatteissaan? Ja makuull' uudestaan?
Herättää teidät täytyy. Neiti! Neiti! —
Ah! voi! voi! – Apuun, apuun! Hän on kuollut! —
Voi, surun päivää! Että koskaan synnyin! —
Ah, pieni naukku! – Kreivi! Kreivinna!
 

(Kreivinna Capulet tulee.)

KREIVINNA CAPULET

 
No, mitä melua?
 

IMETTÄJÄ

 
                Voi, itkun päivää!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Mik' on nyt?
 

IMETTÄJÄ

 
             Katsokaa! Voi, tuskan päivää!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Voi! Lapseni, mun ainut elämäni!
Oi, herää, virkoo, tai ma kanssas kuolen! —
Apua! – Huuda apua!
 

(Capulet tulee.)

CAPULET

 
Hävetkää! Julia tuokaa; ylkä vartoo.
 

IMETTÄJÄ

 
Hän kuollut, kuollut on! Voi päiviäni!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Voi päiviäni! Hän on kuollut, kuollut!
 

CAPULET

 
Miss' on hän? Näyttäkää! – Voi! Hän on kylmä;
Jäsenet jäykät on ja veri seisoo,
Ja huulilt' elo luopunut jo aikaa.
Oi, kuolo hänet raiskas, niinkuin raiskaa
Kauneimman kedon kukan keväthalla.
 

IMETTÄJÄ

 
Voi, surun hetkeä!
 

KREIVINNA CAPULET

 
                   Voi, tuskan päivää!
 

CAPULET

 
Niin kuolo hänet otti, saadakseen
Mun vaikeroimaan, vaan nyt kielen salpaa,
Ett'en ma voikaan vaikeroida.
 

(Lorenzo ja Paris ja soittajia tulee.)

LORENZO

 
                              Valmis
Jo morsianko kirkkoon lähtemään?
 

CAPULET

 
On lähtemään, mut palaamaan ei koskaan
Oi, poikani! Hääpäiväs aattoyönä
On tuoni vaimos maannut. – Tuossa on hän,
Kuin kukka, jonka kukkasen se taittoi.
Vävyni on ja perijäni tuoni;
Hän nai mun tyttäreni. Kuolla tahdon,
Kaikk' antaa hälle, elot, olot, kaikki.
 

PARIS

 
Tään aamun valkeutta kauan harroin,
Ja tuonko kaltainen sen näky on?
 

CAPULET

 
Kirottu, kurja, tuhon, vainon päivä!
Kamalin hetki, mink' on aika nähnyt
Pitkällä, raskahalla retkellään!
Vaan yks, yks ainut armas lapsi-raukka,
Yks ainut ilon, virvoituksen lähde,
Ja julma tuoni senkin multa ryösti! —
 

IMETTÄJÄ

 
Voi, tätä tuskan, tuskan, tuskan päivää!
Surkeinta päivää, murheen, ristin päivää!
Voi sentään, että koskaan, koskaan näin sen!
Voi, päivää, päivää, päivää! vihan päivää!
Niin mustaa päivää milloinkaan en nähnyt.
Voi, tuskan päivää, voi! Voi, tuskan päivää!
 

PARIS

 
Petosta, herjaa, häväistystä, murhaa!
Petostas, inha kuolo! Julmus, julmus,
Mun tyynni mursit! – Rakkaus! Elämä! —
Ei elämä, vaan rakkaus kuolemassa!
 

CAPULET

 
Lastetta, ivaa, tuskaa, kidutusta!
Oi, hetki lohduton, miks murhaamaan,
Murhaamaan ilojuhlaamme sa tulit? —
Oi, lapseni, mun lapsukaiseni! —
Mun sieluni, ei lapseni! – Oi kuollut!
Sin' olet kuollut! – Lapseni on kuollut!
Ja lapsen kanssa ilo haudattu.
 

LORENZO

 
Vait! Hävetkää! Nuo tuskan voivotukset
Ei tuskaan auta. Taivaan sekä teidän
Ol' impi kaunis tuo; nyt taivaan oma
Hän täysin on, ja paras se on lapsen.
Osaanne surmalt' ette säästää voinut,
Mut taivas osans' iki-eloon säästää.
Vaan hänen ylennystään tarkoititte;
Kun hän vain nousis, siinä teidän taivas;
Ja itkette nyt, kun hän nostettu
On korkealle taivaan tähtitarhaan!
Oi, lastanne te väärin rakastatte,
Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle:
Ei kauan naitu ole parhain naitu,
Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee.
Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis
Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan,
Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää.
Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa,
Sen kyyneleille järki naurahtaa.
 

CAPULET

 
Niin, kaikki ilojuhlan valmistukset
Nyt muuttuu mustiks murhepidoiksi:
Soittomme kumeaksi kellonkaiuks,
Hääpöytä kolkoks peijais-atriaksi,
Iloiset laulut synkiks kuolonvirsiks,
Ja morsiusseppel ruumiin koristeeksi;
Kaikk', kaikki muuttuu vastakohdakseen.
 

LORENZO

 
Menkäätte, herra; – tekin, rouva, menkää; —
Ja te myös, kreivi: – valmistukaa kaikki
Tää kaunis ruumis hautaan saattamaan. —
Vihainen taivas synneistänne on, —
Siis tyynnä taipukaa sen tahtohon.
 

(Capulet, kreivinna Capulet, Paris ja Lorenzo menevät.)

 

 
1. SOITTAJA. No, mitäs muuta kuin pillit pussiin ja pois.
 

IMETTÄJÄ

 
Niin, hyvät ihmiskullat, pillit pussiin!
Kuin näette, on laita täällä huono.
 

(Menee.)

 
1. SOITTAJA. Niin tosiaankin, tämän kotelon laita kaipaa korjaamista.
 

(Pietari tulee.)

 
PIETARI. Pelimannit, oi, hyvät pelimannit! "Ole, sydän, iloinen". Jos henkeni on teille rakas, niin soittakaa: "Ole, sydän, iloinen".
 
 
1. SOITTAJA. Miksi juuri sitä?
 

PIETARI

 
Niin, hyvät pelimannit, sen vuoksi että sydämmeni itse soittaa:
"Sydämmeni on murheinen". Oi, soittakaa minulle joku hauska
litania lohdutukseksi.
 
 
2. SOITTAJA. Ei mitään litaniaa; ei ole aikaa soittamiseen nyt.
 

PIETARI

 
Ette siis tahdo?
 

SOITTAJAT

 
Emme.
 

PIETARI

 
No, sitten minä annan teille niin että soi.
1. SOITTAJA. Mitä annatte?
 

PIETARI

 
En rahaa, en maarin sitä; vaan selkäänne, te senkin pillipiiparit.
 
 
1. SOITTAJA. Vai niin, herra häntäherra.
 
 
PIETARI. Niin, niin, kyllä saatte häntäherran pamppua maistaa, Kyllä minä selkänne mittaan oikein Porvoon mitalla; pankaa se merkille.
 
 
1. SOITTAJA. Jos selkämme mittaatte, panette kai itse merkin.
 
 
2. SOITTAJA. Hyvä herra, pamppu tuppeen ja järki esiin.
 
 
PIETARI. Varokaa järkeäni. Kyllä teidät järkeni pehmittää, vaikka kärkeni pistänkin tuppeen. – Vastatkaa minulle niinkuin miehet:
 
 
    "Kun mieltä vaivaa kärsimys
    Ja tuska sydänt' ahdistaa,
    Niin soiton hopea-helähdys" —
 
 
Miksi "hopea-helähdys"? Miksi "soiton hopea-helähdys"?
Mitä sanotte te, Suolikieli?
 
 
1. SOITTAJA. He, siksi, että hopealla on heleä ääni.
 

PIETARI

 
Auttavasti! – Entä te, Viulujaakko?
 
 
2. SOITTAJA. Minä sanon "hopea-helähdys" siksi, että hopea saa soiton helähtämään.
 

PIETARI

 
Auttavasti sekin! – Entä te, Äänirauta?
 
 
1. SOITTAJA. En, totta, tiedä mitä sanoisin.
 

PIETARI

 
Ah, suokaa anteeksi! Te olettekin laulaja; minä vastaan puolestanne.
"Soiton hopea-helähdys" sanotaan siksi, että soittajat eivät saa
kultaa soitostaan.
 
 
    "Niin soiton hopea-helähdys
    Se avun tuo ja lohduttaa".
 

(Menee.)

 
1. SOITTAJA. Mikä pannahisen irvihammas se oli?
 
 
2. SOITTAJA. Hirteen koko mies! Tule, mennään tuosta sisään vartoamaan ruumissaattoa ja katsomaan syötävää.
 

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Mantua. Katu.

(Romeo tulee.)

ROMEO

 
Jos unen mairituksiin luottaa voin,
Uneni tietää hauskaa. Keveästi
Poveni valtias istuimellaan istuu,
Ja pitkin päivää harvinainen into
Iloisin miettein yli maan mun nostaa.
Näin unta, että puolisoni tuli
Ja kuolleena mun tapas, – kummaa unta,
Jok' antaa kuolleen aatella! – ja muiskas
Mun huulilleni elon moisen, että
Heräsin kuollehista keisarina.
Kuink' armas omistus on itse lemmen,
Kun jo sen varjokin tuo moisen riemun!
 

(Balthasar tulee.)

 
Veronast' uutisia! – No, Balthasar?
Lorenzolt' etkö kirjeitä sä tuo?
Kuin jaksaa vaimoni? Kuink' isä voi?
Kuin jaksaa Julia? kysyn toistamiseen;
On kaikki hyvin, kun vain hän voi hyvin.
 

BALTHASAR

 
Hän hyvin voi, ja siis on hyvin kaikki.
Haudassa isäin luona ruumis nukkuu,
Mut sielu elää seurass' enkelein.
Näin, kun hän sukuhautaan laskettiin,
Ja tulin siitä heti tuomaan tiedon.
Anteeksi, ett' on uutiseni huonot,
Mut työtähän vain käskettyä teen.
 

ROMEO

 
Haa! – Niinkö on! – Siis, tähdet, teitä uhmaan! —
Miss' asun, tiedät. Paperia tänne
Ja kynä tuo; ja hevosia hanki:
Tän' yönä matkaan!
 

BALTHASAR

 
                   Malttakaa, ma pyydän;
Katseenne kalvas, hurja on, se tietää
Jotakin pahaa.
 

ROMEO

 
               Joutavaa! Sa petyt.
Tee mitä käskin vain, ja jätä minut.
Lorenzolt' eikö ole kirjettä?
 

BALTHASAR

 
Ei, herrani.
 

ROMEO

 
             Vai ei. No, mene joutuin
Ja hevosia hanki; tulen heti.
 

(Balthasar menee.)

 
Niin, Julia! Tänä yönä luonas lepään.
Vaan keinot? – Mietitään! – Oi, turma, pian
Sa toivottoman ajatuksiin löydät!
Ma rohtoherran muistan; näillä seuduin
Hän jossain asuu; äsken hänet näin,
Räsyissä, kulmakarvat tuuheina,
Hakevan yrttejä; ol' ontto katse,
Mies kurjan puutteen syömä luihin asti;
Kehnossa puodissaan näin kilpikonnan,
Täytetyn krokotiilin, muodottomain
Kalojen nahkoja; ja vaivais-määrät
Hyllyillä tyhjiä on koteloita,
Homeista siementä, ja köydenpäitä,
Rakkoja, ruukkuja, vanhaa ruusuleipää,
Näkeiksi harvassa ja hajallaan.
Kun tämän kurjuuden ma näin, niin mietin:
Jos ken nyt myrkyn puutteess' on, min myynti
Kielletty Mantuass' on kuolemalla,
Sit' on tuo köyhä konna valmis myymään.
Se miete omaa puutettani tiesi,
Ja nyt tuon puutteen miehen täytyy myydä.
Jos oikein muistan, niin hän asuu tässä.
On juhla: kiinni kerjurin on puoti.
Hoi, rohtoherra!
 

(Apteekkari tulee.)

APTEEKKARI

 
                 Ken niin lujaan huutaa?
 

ROMEO

 
Käy tänne, mies! – Näen, että olet köyhä;
Nuo neljäkymment' ota kultarahaa;
Tuo mulle myrkkyä, niin tuima annos,
Mi kaikkiin suoniin valuu niin, ett' oiti
Eloonsa kyllästynyt juoja kaatuu,
Ja ruumis hengen luotaan laukaisee
Niin raivosti, kuin sytytetty ruuti
Kamalan tykin suusta leimahtaa.
 

APTEEKKARI

 
On mulla mointa snrmarohtoa,
Vaan myyjää laki uhkaa kuolemalla.
 

ROMEO

 
Noin tyhjä, kurja oletko, ja pelkäät
Noin kuolemata? Poskias syö nälkä,
Rasitus, puute silmistäsi hiukuu,
Harteillas riippuu repaleinen köyhyys; —
Ei mailma ystäväs, ei mailman laki;
Tuo ota, laki riko, kurjuus heitä.
 

APTEEKKARI

 
Puutteeni suostuu, vaan ei tahtoni.
 

ROMEO

 
Ma puuttees maksan, enkä tahtoasi.
 

APTEEKKARI

 
Tuo sekoittakaa juomahan, ja juokaa:
Ja vaikka kahdenkymmenenkin voima
Teill' ois, se heti tappaa.
 

ROMEO

 
                            Tuossa kultas;
Pahempaa myrkkyä se sielulle
Ja inhass' elämässä murhaavampaa,
Kuin kurja neste tuo, jot' et saa myydä.
Ma sulle myrkyn myin, et sinä mulle.
Hyvästi! Osta ruokaa, syö ja kostu! —
Nyt rohto, eikä myrkky! Seuraa mua
Julian hautaan, siellä tarvis sua.
 

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Lorenzon kammio.

(Veli Juhani tulee.)

JUHANI

 
Hoi, veli! Pyhä Fransiskaani, hoi!
 

(Lorenzo tulee.)

LORENZO

 
Juhanin ääni varmaan. – Tervetullut:
Taas Mantuasta! Mitä sanoo Romeo?
Tai, jos hän kirjoitti, niin anna kirje.
 

JUHANI

 
Yht' avojalka-veljest' etsimään
Ma lähdin seuraks, yhtä niistä, joilla
On sairaanhoito siellä kaupungissa;
Ma hänet löysinkin, mut vartijatpa,
Varoen meidän tulleen talosta,
Joss' oli rutto, lukitsivat ovet
Ja meitä eivät matkaan päästäneet.
Näin Mantuaan ma sanaa viemäst' estyin.
 

LORENZO

 
Ken sitte kirjeen Romeolle vei?
 

JUHANI

 
En voinut sitä toimittaa, – täss' on se, —
Ja ketään sit' en saanut sulle tuomaan,
Niin pelkäsivät siellä saastutusta.
 

LORENZO

 
Voi, kova onni! Munkistoni kautta! —
Ei ollut kirje turhaa; tärkeitä
Siin' oli asioita. Viivytys
Voi sen vuoks vaaraa tuottaa. Riennä, veli,
Käy rautakanki hankkimaan ja tuo se
Mun kammiooni oiti.
 

JUHANI

 
                    Kyllä, veli.
 

(Menee.)

LORENZO

 
Nyt holvihautaan täytyy mennä yksin.
Kolmenhan tunnin päästä Julia herää.
Mua kovin manaa, kun ei Romeon tiedoks
Tää kaikki ole tullut. Kerran vielä
Kirjoitan hälle. Julian tänne kätken,
Siks kunnes Romeo saapuu. – Poloinen!
Elävä ruumis mailla kuolleitten!
 

(Menee.)

Kolmas kohtaus

Kirkkotarha; ja siinä Capuletin sukuhauta.

(Paris ja hänen palvelijansa, kädessä kukkasia ja soihtu, tulevat.)

PARIS

 
Tuo soihtu tänne, poika; – mene syrjään; —
Ei, sammuta se, näkyä en tahdo.
Tuon marjakuusen alle laske maata
Ja paina korvas kiinni onttoon maahan;
Ei kukaan jalkaans' astu kalmistoon
Sun kuulemattas, sillä haudat tekee
Maan löyhäks, ontoksi. Jos jonkun kuulet
Sa tulevan, vihellä merkiks mulle.
Nuo kukat anna; toimi niin kuin käskin.
 

PALVELIJA

 
Ma kammon yksin kirkkomaalla olla,
Vaan uskallanpa koittaa.
 

(Vetäytyy syrjään.)

PARIS

 
                         Kaunis kukka!
Sun morsiusvuotees peitän kukkihin,
 

(Ah! Teltasi se soraa on ja maata!)

 
Niit' öisin vihmon vesin mairehin,
Tai tuskan kyynelin, jos muut' en saata;
Yöt kaiket muistojuhlaas vietän näin,
Koristan hautaasi ja kyyneltäin!
 

(Palvelija viheltää.)

 
Tuolt' antaa poika merkin; joku tulee.
Ken kirottu se tänne yöllä kulkee,
Ja lemmen murhejuhlaa estää julkee?
Kuin? Soihduinko? – Yö, hetkeks minut peitä!
 

(Vetäytyy syrjään.)

(Romeo tulee ja Balthasar, kädessä soihtu, vasara, y.m.)

ROMEO

 
Tuo tänne vasara ja murtorauta.
Seis, ota kirje tuo ja muista, että
Sen varhain aamull' isälleni laitat.
Minulle soihtu anna. Henkes tähden,
Jos mitään näet tai kuulet, loitoll' ole,
Äläkä häiritse mun toimintaani.
Ma tuohon kuolon lepopaikkaan käyn,
Osaksi nähdäkseni armaan kasvot,
Osaksi kuolleen sormest' ottamaan
Sormuksen kalliin, jonka tärkeään
Ma toimeen tarvitsen; siis, mene täältä!
Vaan luulevaisena jos aikeitani
Palajat urkkimaan, niin, jumal'auta,
Ma ruumiis katkon kappaleiks ja kylvän
Jäsenes nälkäiselle kirkkomaalle!
On aika jylhä, niin myös aikeeni,
Viel' armottomampi ja hirveämpi
Kuin ahnas tiikeri tai ärjäs meri.
 

BALTHASAR

 
Menen, menen, herra; teit' en häiritse.
 

ROMEO

 
Sill' ystävyyden työn sa teet. – Tuoss', ota!
 

(Antaa rahaa.)

 
Hyvästi, poika! Elä onnessa!
 

BALTHASAR (syrjään).

 
Ma tuosta huolimatta piilen täällä;
Ma pahaa pelkään, julm' on katse hällä.
 

(Vetäytyy syrjään.)

ROMEO

 
Kirottu kuilu, siinä kuolon kohtu,
Maan herkkupalan parhaan ahmasit;
Nyt lahot leukapieles auki murran,
 

(Murtaa auki holvihaudan oven.)

 
Ja uhall' ajan sinuun lisää ruokaa.
 

PARIS

 
Maanpakolainen, pöyhkä Montague,
Jok' armahani langon murhas, – siitä
Tuon kauniin immen luullaan suruun kuolleen, —
Hän halpamielin tulee ruumiita
Nyt häväisemään: otan hänet kiinni. —
 

(Astuu esiin.)

 
Montague konna, heitä ilkityösi!
Jatkuuko kosto vielä haudan taa?
Kirottu konna, sinut vangitsen;
Mua seuraa, tottele, sun täytyy kuolla.
 

ROMEO

 
Niin täytyykin; siks tänne tulinkin. —
Nuor' urho, älä kiusaa toivotonta;
Pakene! – Noita kuolleit' aattele!
Niit' etkö pelkää? – Pyydän sua, älä
Mua raivoon kiihoita ja päällen' uutta
Luo synnin kuormaa! – Mene! Jumal'auta,
Sa mulle rakkaamp' olet itseäni,
Sill' aseiss' olen itseäni vastaan.
Pois! Pois! – Jää eloon! Kiitä houkkaa mua,
Jok' annoin säälistä sun pelastua.
 

PARIS

 
Sun manauksillesi naurahdan,
Ja vangitsen sun petturina tässä.
 

ROMEO

 
Haastatko riitaa? – Varullas, siis, poika!
 

(Taistelevat.)

PALVELIJA

 
He taistelevat, voi! – Ma kutsun vahdin.
 

(Menee.)

PARIS

Oi, mennyt olen mies! (Kaatuu.) – Jos mua säälit,

 
Niin laske minut hautaan Julian viereen.
 

(Kuolee.)

ROMEO

 
Sen, totta, teen. – Vaan kasvos ensin näytä: —
Mercution lanko, jalo Paris-kreivi! —
Jotakin sanoi saattajani, jot' en
Tajunnut tuskissani; – Sanoi, luulen,
Ett' aikoi Paris-kreivi Julian naida.
Vai kuinka? Onko unta tuo? Vai niinkö
Ma houreissani luulen vain, kun kuulin
Julian nimen? – Kätes anna! Kirjaans'
On nurja onni meidät rinnan pannut!
Sun loistavahan hautaan lasken. – Hautaan?
Ei, nuorukainen, kupulaki-kuoriin!
Tääll' lepää Julia, ja Julian kauneus
Valoisaks juhlasaliks luo tän holvin.
Tääll' lepää, kuollut; kuollut mies sun hautaa!
 

(Laskee Paris kreivin holvihautaan.)

 
Kuink' usein kuolinhetkell' ihminen
Käy hilpeäksi! Hengen heräämiseks
Sen hoitajatar sanoo. Heräämist' on
Tää tottakin. – Oi, armas, kulta vaimo!
Vaikk' imi kalma henkes meden, viel' ei
Se kauneuttas vallannut; viel' olet
Sa voittamaton: kauneuden lippu
Punoittaa huulillas ja poskillas,
Ja niill' ei liehu kalman kalvas viiri,
Tybaltko veri vaatteissaan? Oi, voinko
Paremman tehdä sulle palveluksen,
Kuin tällä kädellä, jok' otti henkes,
Lopettaa sen, jok' oli vihamiehes?
Suo anteeks, lanko! – Armas Julia, oi,
Kuink' olet vielä kaunis! Voisko luulla,
Ett' armastaa sua kalmakin, tuo haamu.
Ett' inha, laiha hirviö se pitää
Sua täällä pimeässä lemmittynään?
Ma sitä pelkään; siksi jäänkin luokses,
Ja milloinkaan en jätä tätä synkkää
Yön majaa; tänne, tänne seuraks jään
Madoille, piikaneitsyillesi, tänne
Ikuisen lepokammioni laitan,
Ja nurjan tähden ikeen väsyneiltä
Ma harteiltani puistan! – Silmät, luokaa
Nyt viime silmäys! Kädet, viime kertaa
Nyt syleilkää! Ja huulet, hengen ovet,
Muiskulla laillisella vahvistakaa
Ikuinen liitto ahnaan kuolon kanssa!
Nyt, valju mies, sa inhoittava opas,
Nyt, hurja luotsi, suoraan aja luotoon
Väsynyt, meriheitto laivas rikki! —
 

Sun maljas, Julia! (Juo.) – Kunnon mies, sun juomas

 
Pian vaikuttaa. – Näin suuteloon ma kuolen.
 

(Kuolee.)

(Lorenzo tulee kirkkomaan toisesta päästä,

 
    lyhty, murtorauta ja lapio kädessä.)
 

LORENZO

 
Fransiscus pyhä, varjele! Kuink' usein
Tän' yönä hautoihin on kompastunut
Mun vanha jalkani! – Ken siellä?
 

BALTHASAR

 
Vain ystävä, ken hyvin teidät tuntee,
 

LORENZO

 
Jumalan rauha! Mikä soihtu tuolla
Luo turhaan valoansa madoille
Ja sokeille pääkalloille? On niinkuin
Se oisi Capuletin haudassa.
 

BALTHASAR

 
Niin onkin, pyhä isä. Ystävänne
Ja herrani on siellä.
 

LORENZO

 
                      Kuka?
 

BALTHASAR

 
                            Romeo.
 

LORENZO

 
Pitkänkö ajan?
 

BALTHASAR

 
               Puolisen jo tunnin.
 

LORENZO

 
Käy hautaan kanssani.
 

BALTHASAR

 
                      En tohdi, isä.
Mun lähteneeksi luulee herrani;
Ja julmast' uhkas hän mua kuolemalla,
Jos jäisin aikeitansa urkkimaan.
 

LORENZO

 
Jää siis, ma yksin käyn. – Mun valtaa pelko:
Ma turmiota varon kauheaa.
 

BALTHASAR

 
Kun nukuin tuossa marjakuusen alla,
Näin unta, että taistel' jonkun kanssa
Mun herrani, ja hänet surmas.
 

LORENZO

 
Romeo! —
 

(Astuu eteenpäin.)

 
        Voi! Mikä veri tahraa tuossa haudan
Kivistä kynnystä? – Nuo mitä tietää
Nuo herrattomat, hurmehiset miekat
Keskellä tätä rauhan majaa?
 

(Astuu hautaan.)

 
                            Romeo!
Oi, kalvaana! – Ken vielä? Mitä? Paris?
Ja veriss' aivan? – Mikä turman hetki
On syynä muutokseen näin kauheaan?
Vaiti Julia liikahtaa.
 

(Julia herää.)

JULIA

 
Oi, lohdun tuoja! Miss' on puolisoni?
Miss' itse olin oleva, sen muistan,
Ja siellä olenkin. – Mut Romeoni?
 

(Melua ulkona.)

LORENZO

 
Melua kuulen. – Tule, neiti, jätä
Tää kuolon, ruton, pakko-unen luola.
Suurempi valtias kuin ihmisvoima
Hankkeemme ehkäissyt on. Pois, pois tule!
Povellas tuoss' on miehes kuolleena,
Ja Paris myöskin; tule, pyhäin nunnain
Sisarus-kuntaan vien sun. Aikaa älä
Kysellen tuhlaa; vahti saapuu. Joutuin,
Laps hyvä! —
 

(Melua ulkona.)

 
            Kauemmaks en tohdi jäädä.
 

JULIA

 
Niin, mene! Min' en tule. —
 

(Lorenzo menee.)

 
                           Mitä? Pullo
Lujasti armaan kädessä? Oi, myrkky
On hänest' ennen aikaa lopun tehnyt!
Sa saita, kaikki joit, et pientä tilkkaa
Minulle suonut! – Otan sulta suukon;
Kenties on huuliis jäänyt myrkyn hiukka.
Mi kuolemassa mua virvoittais.
 

(Suutelee Romeota.)

 
On huules lämpimät.
 

1 VARTIJA (ulkona).

 
                    Miss' on se? Näytä!
 

JULIA

 
Melua? – Joutuin!
 

(Tempaa Romeon tikarin.)

 
                 Tikar' armas! Tuppes
On tuossa!
 

(Työntää tikarin rintaansa.)

 
           Ruostu siellä; suo mun kuolla.
 

(Kuolee.)

(Vartijat tulevat Paris kreivin palvelijan kanssa.)

PALVELIJA

 
Tuoss' on se, tuossa, missä palaa soihtu.
 

1 VARTIJA

 
Maa veriss' on. Te menkää, kirkkotarha
Läpi hakekaa, ja kiinni kaikki pankaa.
 

(Pari vartijaa menee.)

 
Oi, surkeaa! Tuoss' surmattuna kreivi,
Verissään Julia, lämmin, tuskin kuollut,
Vaikk' on jo haudass' ollut kaksi päivää. —
Prinssille tieto! – Montaguelle juoskaa! —
Capulet herättäkää! – Hakuun toiset! —
 

(Toisia vartijoita menee.)

 
Näemme pohjan, jossa turma liikkuu;
Vaan kaiken tämän turman tosipohjan
Lähempi tiedustus tuo ilmi vasta,
 

(Muutamat vartijat tuovat Balthasaria.)

2. VARTIJA

 
Täss' ompi Romeon mies: me kirkkomaalta
Löysimme hänet.
 

1 VARTIJA

 
                Vartioikaa häntä,
Siks kunnes prinssi saapuu.
 

(Toiset vartijat tuovat Lorenzon.)

1. VARTIJA

 
                            Täss' on munkki,
Jok' itkee, vapisee ja huokailee;
Hält' otimme tuon lapion ja kirveen;
Hän tuli tuosta päästä kirkkomaata.
2. VARTIJA. Mies sangen epäiltävä: talteen munkki!
 

(Prinssi tulee seurueineen.)

PRINSSI

 
Mik' onnettomuus liikkeell' on näin varhain,
Jok' aamulevoltamme meidät kutsuu?
 

(Capulet, kreivinna Capulet ja muita tulee.)

CAPULET

 
Miks tuolla ulkona noin kiljutaan?
 

KREIVINNA CAPULET

 
Kaduilla huutavat, ken Romeota,
Ken Juliaa, ken Parista, ja tänne
Päin hautaa kaikki ääneen huutain rientää.
 

PRINSSI

 
Mi kauhu se noin korviamme leikkaa?
 

1 VARTIJA

 
Hyvä prinssi, täss' on surmattuna Paris;
Kuolleena Romeo; Julia, ennen kuollut,
Lämminnä, äsken murhattuna.
 

PRINSSI

 
                            Menkää,
Tän julman murhan syitä tiedustelkaa.
 

1 VARTIJA

 
On tässä munkki sekä Romeon mies;
Aseita heill' on, joilla kuolleitten
Voi haudat auki murtaa.
 

CAPULET

 
                        Taivas! – Vaimo,
Kas kuinka tyttäremme veri virtaa!
Tikari meni väärään, – kas, sen tuppi
Tyhjillään vyöss' on Montaguen, – se harhaan
On pistetty mun tyttäreni rintaan.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Voi mua! Niinkuin ruumiinkellot kutsuu
Tää surman näky vanhuuttani hautaan.
 

(Montague ja muita tulee)

PRINSSI

 
Montague, varhain nousit, nähdäksesi
Varhemmin vielä poikas sortuneena.
 

MONTAGUE

 
Oi, prinssi, vaimoni tän' yönä kuoli,
Maanpako Romeon hänet suruun tappoi.
Mitk' uudet tuskat salaliittoon yhtyy
Ikääni vastaan?
 

PRINSSI

 
                Katso vain, niin näet.
 

MONTAGUE

 
Oi, kelvoton sa! Tapojako nuo,
Noin ennen isää kiirehtiä hautaan?
 

PRINSSI

 
Suu herjausten hetkiseksi sulje,
Siks kunnes hämäryyden selvitämme
Ja löydämme sen syyn ja alkulähteen.
Käyn sitten tuskienne johtajaksi
Ja kuoloon teidät suoraan vien. Siks vaiti!
Vahinko malttamuksen orja olkoon. —
Esille tuokaa luulon-alaiset.
 

LORENZO

 
Mua enimmin, vaikk' olen saamattomin,
Syypääksi luullaan tähän julmaan murhaan;
Mua vastaan aika todistaa ja paikka.
Täss' seison, syyttäen ja puoltaen,
Vastaajana ja kantajana itse.
 

PRINSSI

 
Niin sano kerrassansa, mitä tiedät.
 

LORENZO

 
Siis lyhyesti; hengen määräaika
Lyhempi mulla on kuin pitkä puhe.
Tuo kuollut Romeo tuoss' on Julian mies,
Ja kuollut nainen tuossa Romeon vaimo.
Ma heidät salaa vihin; hääpäiv' oli
Tybaltin kuolinpäivä; nuoren yljän
Maanpakoon tämä äkkisurma saatti;
Hänt', eikä Tybaltia Julia itki.
Pois surun haihtaaksenne, Parikselle
Te hänet kihlasitte, sekä naittaa
Väellä tahdoitte; – hän tuli luoksen'
Ja hurjin katsein kysyi keinoa
Täst' uudest' aviosta päästäkseen.
Ma, taidossani oppineena, laitoin
Hänelle unijuoman; vaikutuksen
Se teki aiotun, ja kuolon hahmon
Levitti häneen. Romeota tänne
Kirjeellä kutsuin tänä kauhun yönä
Hänt' ottamahan valhehaudasta.
Kun vaikuttamast' unijuoma herkes.
Mut veli Juhani, mi kirjeen vei,
Tul' estetyks, ja eilis-yönä toi hän
Takaisin kirjeeni. Nyt yksin lähdin,
Juur' heräämisen määrä-tunnill' ihan;
Hänt' isäin hautaholvist' ottamaan
Ja salaa mökkihini kätkemään,
Siks kunnes Romeolle sanan saisin.
Vaan kun ma saavuin, – jonkun hetken ennen
Kuin heräs hän; – niin uskollinen Romeo
Ja jalo Paris kuolleina on tässä.
Nyt Julia herää; pois ma häntä vaadin
Ja tyynnä taivaan työhön tyytymään;
Mut melu haudasta mun karkoitti;
Hän ei mua seurannut, vaan toivotonna
Lopetti henkens' itse nähtävästi.
Muut' en ma tunne. Naimisesta tiesi
Myös imettäjä. Jos mit' olen tässä
Ma rikkonut, niin henki-kuluni,
Vain jonkun hetken ennen määräaikaa,
Lain ankaran ja julman uhriks annan.
 

PRINSSI

 
Ain' olemme sun pyhäks mieheks tienneet.
Vaan Romeon mies, hän mitä tietää tässä?
 

BALTHASAR

 
Ma herralleni Julian kuolemasta
Vein tiedon Mantuaan; hän täyttä laukkaa
Tul' oiti tänne, tähän hautaan; käski
Mun antaa tämän kirjeen isälleen,
Ja hautaan astuen mua kuololl' uhkas,
Jos en ma lähtisi ja jättäis häntä.
 

PRINSSI

 
Tuo tänne kirje, tahdon nähdä sen. —
Miss' on se kreivin mies, mi vahdin toi? —
Sano, poika, mitä teki täällä herras?
 

PALVELIJA

 
Hän neiden hautaa tuli seppelöimään
Ja käski minut syrjään, jonka teinkin.
Vaan soihtu kädessä nyt joku tuli
Avaamaan hautaa, herran' iski häneen,
Ja silloin juoksin pois ja kutsuin vahdin.
 

PRINSSI

 
Tää kirje munkin sanat vahvistaa
Ja kuolon sanoman ja lemmen liiton.
Hän sanoo, että köyhä rohtoherra
Myi hänelle myrkyn, jonka kanssa hautaan
Hän tuli Julian viereen kuolemaan.
Capulet! Montague! Te vainolaiset!
Vihanne vitsaus nähkää! Lempi itse
Ilonne teiltä surmasi! Ja minä,
Riitaanne hemmotellen, kadotin
Kaks heimolaista: – kaikk' on rangaistu.
 

CAPULET

 
Oi, veli Montague, suo kätes mulle:
Se tyttärein on eläke, en muuta
Voi vaatia.
 

MONTAGUE

 
            Ma enemmän voin antaa:
Kirkkaasta kullasta teen hälle patsaan.
Niin kauan kuin Veronan nimi säilyy,
Sen arvoista ei kuvaa nähdä varmaan,
Kuin Julian, tuon uskollisen, armaan.
 

CAPULET

 
Sen viereen Romeo saa yhtä aimon:
Nuo uhri-raukat onnettoman vainon!
 

PRINSSI

 
Tää aamu kolkon rauhan meille suo;
Surusta peittää kasvons' aurinkoinen.
Nyt kertokaa, kuink' yltyi vaino tuo,
Ett' armahtaa tai rangaista ma voinen.
Niin synkkää tarinaa ei kuultu konsa,
Kuin Julian ja hänen Romeonsa.
 

(Menevät.)