Romeo ja Julia

ROMEO JA JULIA

Näytelmän henkilöt:

ESCALUS, Veronan prinssi.

PARIS, nuori ylimys, prinssin sukulainen.

MONTAGUE, | kahden keskenänsä riitaisen perhekunnan päämiehet.

CAPULET, |

Capuletin setä.

ROMEO, Montaguen poika.

MERCUTIO, prinssin sukulainen, Romeon ystävä.

BENVOLIO, Moutaguen veljenpoika, Romeon ystävä.

TYBALT, kreivinna Capuletin veljenpoika.

LORENZO, fransiskolainen munkki.

JUHANA, samaa munkistoa.

BALTHASAR, Romeon palvelija.

SIMSON, |

YRJÖ, | Capuletin palvelijoita.

PIETARI, |

AAPRAMI, Montaguen palvelija.

Apteekkari.

Kolme soittoniekkaa.

KUORO.

Muuan poika.

Paris-kreivin palveluspoika.

Muuan upseeri.

KREIVINNA MONTAGUE.

KREIVINNA CAPULET.

JULIA, Capuletin tytär.

Julian imettäjä.

Veronan porvareita; kummankin perhekunnan mies- ja naispuolisia

sukulaisia; vartijoita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikkana enimmältään Verona, viidennen näytöksen alussa Mantua.

PROLOGI

 
Kaks perhekuntaa, yhtä kuuluisaa,
Veronassa – on tapaus siellä, näet —
Vihasta vanhast' uuteen vimmaan saa
Ja kansan verin tahraa kansan käet.
Katala kohtu noiden riitaisten
Kaks lempivää luo kovan onnen lasta,
Ja kurja loppu näiden poloisten
Sovittaa kuoloss' isäin vainon vasta.
Näidenpä kahden surman-suosimain
Kamalat vaiheet sekä isäin raivon,
Jonk' asettaa voi lasten kuolo vain,
Parissa tunniss' esitellä aivon.
Kuunnelkaa kärsivällisesti vaan,
Parantaa puutteet voimin koetetaan.
 

ENSIMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Julkinen paikka.

(Simson ja Yrjö tulevat, miekka ja kilpi kädessä.)

SIMSON

 
Toden totta, Yrjö, me emme anna hutikoida kanssamme.
 

YRJÖ

 
Emme suinkaan, silloinhan olisimme hutikoita.
 

SIMSON

 
Näetkös, jos vimmastumme, niin hutikoimme heitä kalloon.
 

YRJÖ

 
Huhdo ensin hutikka omasta kallostasi, ennenkuin sen menetät.
 

SIMSON

 
Minä isken vikkelästi, kun vauhtiin pääsen.
 

YRJÖ

 
Mutta sinua ei saa niin vikkelästi vauhtiin.
 

SIMSON

 
Montaguen koirakin saa minut vauhtiin.
 
 
YRJÖ. Saada vauhtia on sama kuin paeta; mutta uljas mies pitää paikkansa; siis, jos vauhtiin pääset, niin ajat käpälämäkeen.
 
 
SIMSON. Sen talon koiratkin ajaa minut paikkani pitämään. Minä pidän seinää vasten kaikki Montaguen rengit ja piiat.
 
 
YRJÖ. Se osoittaa, että olet heikko raukka, sillä heikoimmat turvauvat seinään.
 
 
SIMSON. Oikein; ja senvuoksi vaimot heikompina astioina aina työnnetäänkin seinään. – Siis, Montaguen rengit tuustaan seinästä pois, ja piiat työnnän seinään.
 

YRJÖ

 
Riita on herraimme ja meidän, heidän palvelijainsa, välillä.
 
 
SIMSON. Yhdentekevä; minä rupean oikein hirmuksi. Kun olen taistellut renkien kanssa, alan julmaksi piioille: otan heiltä piikuuden.
 

YRJÖ

 
Piian-viranko?
 

SIMSON

 
Piian-viran tai piikuuden; käsitä miten tahdot.
 

YRJÖ

 
Ne sen kyllä käsittävät, jotka sitä tuta saavat.
 
 
SIMSON. Minua he kyllä saavat tuta, niin kauan kuin seisoa jaksan; tiedetäänhän että olen kelpo lihamöhkäle.
 

YRJÖ

 
Hyvä, ettet ole kala; jos kala olisit, niin olisit varmaan kapakala.
Paljasta pamppusi! Tuossa tulee Montaguen väkeä.
 

(Aaprami ja Balthasar tulevat.)

SIMSON

 
Pamppu on paljastettu. Haasta riitaa, minä turvaan selkääsi.
 

YRJÖ

 
Mitä? Turvaatko selkäsi ja karkaat?
 

SIMSON

 
Älä pelkää.
 

YRJÖ

 
Johan nyt! Minäkö sinua pelkäisin?
 

SIMSON

 
Pitäkäämme laki puolellamme; anna heidän alottaa.
 

YRJÖ

 
Minä irmastelen heille ohi-kulkeissani; katsokoot asiaa miten tahtovat.
 
 
SIMSON. Ei, vaan miten uskaltavat. Minä näytän heitä sormella, joka on häpeä heille, jos sitä kärsivät.
 

AAPRAMI

 
Näytättekö sormella meitä, herra?
 

SIMSON

 
Minä näytän sormella, herra.
 

AAPRAMI

 
Näytättekö sormella meitä, herra?
 

SIMSON

 
Onko laki puolellanne, jos myönnän?
 

YRJÖ

 
Ei.
 

SIMSON

 
En, herra, minä en näytä sormella teitä; näytän vain sormella.
 

YRJÖ

 
Pyydättekö riitaa, herra?
 

AAPRAMI

 
Riitaako, herra? En, herra.
 
 
SIMSON. Jos sitä pyydätte, niin olen valmis. Minä palvelen yhtä hyvää herraa kuin tekin.
 

AAPRAMI

 
Ettekä parempaa.
 

SIMSON

 
Olkoon menneeksi.
 

(Benvolio tulee etäältä)

YRJÖ

 
Sano: parempaa; tuossa tulee yksi herrani sukulaisia.
 

SIMSON

 
Parempaa.
 

AAPRAMI

 
Se on valhetta.
 

SIMSON

 
Miekkanne esiin, jos olette miehiä! – Yrjö, muista kerskaus-iskusi.
 

(Taistelevat.)

BENVOLIO

 
Erille hullut! Miekat tuppeen! Ette tiedä, mitä teette.
 

(Lyö miekat heidän käsistään.)

(Tybalt tulee.)

TYBALT

 
Mitä? Miekka maalla keskell' arkain moukkain?
Benvolio, käänny! Katso surmaas silmiin!
 

BENVOLIO

 
Vain rauhaa rakennan ma; tuppeen miekkasi
Tai käytä sitä erottaakses noita.
 

TYBALT

 
Kuin? Miekallako rauhaa? Sanaa tuota
Ma vihaan niin kuin helvettiä, sua
Ja Montague'ita! Pidä puoltas, akka!
 

(Taistelevat.)

(Useita henkilöitä kumpaakin huonekuntaa tulee sisään ja yhtyy

 
    tappeluun; sen jälkeen porvareita, nuijat kädessä.)
 

1 PORVARI

 
Hei, nuijat, kirveet, keihäät tänne! Lyökää!
Alas Capuletit! Alas Montaguet!
 

(Capulet, yönuttu yllä, ja kreivinna Capulet tulevat.)

CAPULET

 
Mitä melua? Hoi! Tänne miekkani!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Ei, sauva, sauva! Miksi miekkaa sinä?
 

CAPULET

 
Miekkani, sanon! – Vanha Montague
Tuoss' ilkkuin mulle säilää häilyttää.
 

(Montague ja kreivinna Montague tulevat.)

MONTAGUE

 
Capulet konna! – Mennä minun suo!
 

KREIVINNA MONTAGUE

 
Ei askeltakaan vihamiehes luo!
 

(Prinssi tulee seurueineen.)

PRINSSI

 
Kapinoitsijat, te rauhan vihamiehet!
Aseenne veljesverin ryvettäjät!
Mut ettekö te kuule? – Miehet, pedot,
Jotk' omain suonten purppuraiseen virtaan
Tuhoisen vimman liekit sammutatte!
Pois verisistä käsist' aseet nurjat,
Jos piinaa välttää tahdotte, ja kuulkaa
Vihaisen ruhtinaanne tuomio!
Sanasta joutavasta syntyneenä
Jo kolmasti on kolme kansais-sotaa
Sun tähtes, Capulet ja Montague,
Pois karkoittanut rauhan kaduiltamme.
Ja vanhain täytyi porvareimme heittää
Pois arvopuku, käsin vanhoin käydä
Keihääseen vanhaan, rauhan ruostuttamaan,
Vihaanne ruostunutta häätääkseen.
Jos katurauhan vielä rikotte,
Niin rauhansakon henkenne saa maksaa.
Täll' erää poistukaa te kaikki muut;
Te, Capulet, te käykää kanssani;
Ja Montague, te iltapuolla tulkaa
Keräjäpaikkahamme, vanhaan linnaan
Täst' asiasta lisää kuulemaan.
Pois kaikki, sanon, kuolon uhalla!
 

(Prinssi seurueineen, Capulet, kreivinna Capulet,

 

 
    Tybalt, porvarit ja palvelijat menevät.)
 

MONTAGUE

 
Ken herätti tuon vanhan riidan taas?
Benvolio, alustako olit läsnä?
 

BENVOLIO

 
Kun lähestyin, niin kiivaass' ottelussa
Näin vihollisenne ja teidän miehet.
Heit' aioin miekall' erottaa, mut silloin
Tuo hurja Tybalt tuli, miekka maalla,
Sähisten riidanhimosta, ja sillä
Pääns' ympäri hän huitoi, piesten tuulta,
Jok' ilkkui vain ja viuhui vammatonna.
Kun vuoroin siinä iskimme ja löimme,
Tul' avuks yhä lisää kummallenkin,
Siks kunnes prinssi kaikki erotti.
 

KREIVINNA MONTAGUE

 
Oi, Romeoni! Missä lie hän nyt?
Hyv', ettei taisteluun hän yhtynyt.
 

BENVOLIO

 
Jo aikaa ennen, kuin tuo pyhä päivyt
Tähysti idän kulta-ikkunoista.
Levoton mieli maille minut vei;
Ja silloin sykomori-lehdossa,
Jok' antaa tuonne länteen kaupungista,
Näin poikanne jo kulkevan niin varhain.
Hänt' astuin kohti; vaan hän minut huomas,
Ja piiloon hiipi metsän tiheikköön.
Tunteitaan omistani arvaten,
Jotk' etsi paikkaa, miss' ei ihmist' ollut,
Kosk' itse olin itselleni liikaa,
Ma noudin mieltäni, soin saman hälle,
Näin ehdoin karttain ehdoin karttavaa.
 

MONTAGUE

 
Jo monin aamuin hänen siellä nähtiin
Lisäävän kyynelillään kastett' aamun
Ja paisuttavan pilvet huokauksillaan.
Mut heti kun kaikk'-eläyttävä päivä:
Tuoll' idän äärill' alkaa koittaren
Vuoteelta utu-uutimia nostaa,
Valosta kotiin hiipii synkkä poika,
Sulkeutuu yksin huoneesensa, salpaa
Armaalta päivänvalolt' ikkunansa,
Näin luoden itsellensä tekoyön.
Kamala mielen-synkkyys hälle koittaa,
Jos syyt' ei sen voi hyvät neuvot voittaa.
 

BENVOLIO

 
Syyn siihen tiedättekö, setä hyvä.
 

MONTAGUE

 
En tiedä, enkä häneltä saa tietää.
 

BENVOLIO

 
Kovalle oletteko hänet pannut?
 

MONTAGUE

 
Sekä itse että ystäväini kautta;
Vaan hän, tuo halujensa uskottu,
On itselleen – kuin vilpitön, en tiedä —
Mutt' ainakin niin salainen, niin vaiti,
Niin suoruutta ja julkisuutta vailla,
Kuin kateen madon syömä kukka-umppu,
Ennenkuin kauniin teräns' auki luo se
Ja sulons' auringolle pyhittää,
Jos tietäis vain, mik' alku on tuon vaivan,
Kyll' avun hankkisimme mielist' aivan.
 

(Romeo tulee etäällä.)

BENVOLIO

 
Hän tuossa tulee; minut jättäkää;
Ma kyllä koitan häntä ripittää.
 

MONTAGUE

 
Oi, jospa tunnustuksen vakavan
Häneltä saisit! – Armas, tulehan!
 

(Montague ja kreivinna Montague menevät.)

BENVOLIO

 
Huomenta, serkku!
 

ROMEO

 
                  Päivä niinkö nuori?
 

BENVOLIO

 
Vast' yhdeksän.
 

ROMEO

 
                Oi, pitkäks käypi huoli!
Täält' isäkö niin joutuin läksi?
 

BENVOLIO

 
                                 Niin.
Mi huoli päiväs pitentää?
 

ROMEO

 
                          Sen puute,
Jonk' omistaminen ne lyhentäisi.
 

BENVOLIO

 
Sa rakastat?
 

ROMEO

 
             Ma puutun —
 

BENVOLIO

 
                        Rakkautta?
 

ROMEO

 
Sen suosiota, jota rakastan.
 

BENVOLIO

 
Voi, että rakkaus, näöltään niin hellä,
Noin tyly on ja julma käsitellä!
 

ROMEO

 
Voi, että rakkaus, side silmillänsä,
Tien näkemättään löytää määränänsä!
Miss' atrioimme? – Voi! – Mi riita täällä?
Tok' älä kerro, kaikki olen kuullut.
Suur' viha on, mut rakkaus suurempi: —
Vihaava rakkaus! Rakastava viha!
Sa kaikkisuus, mi tyhjäst' olet luotu!
Keveys raskas! Vakaa hullutus!
Kuvaton kaaos muodoist' ihanista!
Sa siipi lyijyinen, sa savu kirkas.
Sa tuli jäinen, terveys sa sairas!
Sa valvas uni, vastakohtas ihan!
Näin rakastan ja rakkauttain vihaan.
Et naura sa?!
 

BENVOLIO

 
              En, pikemmin ma itken.
 

ROMEO

 
Mit', armas sielu?
 

BENVOLIO

 
                   Armaan sielus tuskaa.
 

ROMEO

 
Niin, syytä siitä lemmen puuskaa.
Sydäntäin omat lemmen tuskat kaivaa;
Niit' enennät sä, jos sen kuorman vaivaa
Omillas lisäät. Ystävyytes tuo
Liikoihin tuskiin liikaa taakkaa luo.
Savua lemp' on, usmaa huokausten;
Kun kirkastuu se, tulta silmä säihkyy,
Kun hämmentyy se, kyynelvirta läikkyy.
Mit' on se muuten? Hulluus älyinen,
Vihava sappi, mehu metinen.
Hyvästi, serkku!
 

BENVOLIO

 
                 Seis! Ma seuraan sua;
Jos näin sa minut heität, loukkaat mua.
 

ROMEO

 
Voi! Itseni ma hukkasin; ei oo
Hän täällä, muualla on Romeo.
 

BENVOLIO

 
Ken lemmittys on, sano vakavasti.
 

ROMEO

 
Pitäiskö voihkaten mun kertoa se?
 

BENVOLIO

 
Kuin? Voihkatenko? Ei, vaan vakavasti.
 

ROMEO

 
Ahdista testamentti sairahalta;
Se kiusatulle tuntuu kiusaavalta!
Siis, serkku, vakavasti: naista lemmin.
 

BENVOLIO

 
Lik' osasin, kun lempiväks sun luulin.
 

ROMEO

 
Mik' oiva kyttä! – Kultan' onkin kaunis.
 

BENVOLIO

 
Kultaiseen pilkkaan nopeammin sattuu.
 

ROMEO

 
Sivuitse ammuit! Nuol' ei Cupidon
Käy häneen, mieli Dianan häll' on.
Siveyden vahvass' asussa ei häntä
Satuta lapsen nuoli heikonläntä.
Pois lemmenpyyteen rynnäköt hän työntää
Ja riettaan silmän hyökkäykset, ja helmaans'
Ei vaihda kultaan, joka huiskaan hurmaa.
Oi, sulost' on hän rikas; köyhä vaan,
Kun aarteensa vie kanssaan kuolemaan.
 

BENVOLIO

 
Siis vannoi kieltäyvänsa naimisista?
 

ROMEO

 
Niin, ja se saituus suurt' on tuhlaamista.
Näet, kauneus, jäätyin hänen jäänsä alle.
Ei kauneuttaan suo jälkimaailmalle.
On liian viisas, liian kaunis vain,
Autuuden ansaitakseen tuskillain.
Pois lemmen vannoi hän, ja vala tää
Kun kaikui, kuollutt' elän elämää.
 

BENVOLIO

 
Mua kuule: unhota hänt' ajatella.
 

ROMEO

 
Sano, kuinka ajattelun unohtaisin.
 

BENVOLIO

 
Vapaus silmillesi suo: ne toisiin
Luo kaunokaisiin.
 

ROMEO

 
                  Ah, se keino hänen,
Tuon valion, vain lisäis viehätystä.
Nuo onnen naamarit, jotk' ihatarten
Saa otsaa suudella, ne mustuudellaan
Tuo mieleen peittämänsä ihanuuden.
Soaistu mies ei unhottaa voi näön
Kallista, hukattua lahjaa. Näytä
Minulle nainen ihanimman kaunis,
Sen kauneus on vaan näyte, joka näyttää
Ken tuota ihanint' on ihanampi.
Hyvästi! Unhotust' et neuvo mulle.
 

BENVOLIO

 
Sen teen, tai kuolen velkapäänä sulle.
 

(Menevät)

Toinen kohtaus

Katu.

(Capulet, Paris ja palvelija tulee.)

CAPULET

 
Ja sama sakko pantu Montaguelle
Kuin minulle; en luulis sopuisuutta
Miehille meidän ikäisille työlääks.
 

PARIS

 
Teill' arvoisa on kummallakin maine.
Ja pitkällistä riitaanne on sääli.
Vaan mitä sanotte mun kosintaani?
 

CAPULET

 
Ma sanon samaa, mitä sanoin ennen:
Viel' outo lapseni on maailmassa,
Hän tuskin neljäätoist' on vuotta nähnyt.
Kaks kesää kukkinensa kuolkohon,
Ennenkuin kypsä morsioks hän on.
 

PARIS

 
Moni nuorempi on onnellinen äiti.
 

CAPULET

 
Liiaksi varhain naitu varhain kuihtuu.
Maa kaikki nieli toivoni, pait hänet,
Hän ainut maallinen on aartueni.
Mut kosikaa, ja tyttö voittakaa,
Mun tahton' hänen mieltään noudattaa.
Jos myöntyy hän, niin valinnalle naisen
Ma suostumuksen annan sointuvaisen.
Illalla meill' on perhejuhla nyt,
Johonka vieraaks olen pyytänyt
Mont' ystävääni; joukon lisäks tulkaa
Te myös, ja kaikkein tervetullein olkaa.
Maan tähtiä tän' yönä mökissään
Heloittaa, taivaan tähdet himmentäin.
Mi reippahan on nuorukaisen huvi,
Kun ramman talven kantapäille suvi
Sirokas astuu, ilon samanlaisen
Tän' yönä monen kukkaposki-naisen
Seurassa saatte nähdä, kuulla heitä,
Valita sen, jok' enin lumoo teitä.
Myös tyttäreni muiden sarjass' on
Lukuna, vaikka laskuss' arvoton.
Mua seuratkaa! – Käy, poika, ahkeroiden
Veronaa pitkin, etsi niitä, joiden
On nimet tuohon kirjoitettu,
 

(Antaa hänelle paperin.) Sano

 
Talooni heitä, tervetulleiks sano.
 

(Capulet ja Paris menevät.)

 
PALVELIJA. Etsi niitä, joiden on nimet tuohon kirjoitettu! Kirjoitettu on, että suutari pysyköön kyynärässään ja räätäli lestissään, kalastaja sudissaan ja maalari verkossaan. Mutta minun on määrä saada selko niistä henkilöistä, joiden nimet on tuohon kirjoitettu, enkä mitenkään voi selkoa saada, mitä nimiä se kirjoittaja-henkilö siihen on kirjoittanut. Pitänee mennä kirjan-oppineitten tykö. – Kah, parahiksi ihan!
 

(Benvolio ja Romeo tulevat.)

 

BENVOLIO

 
Tai maarin! Liekin kautta liekki kuolee,
Ja kipu haihtuu uuden kivun kautta;
Jos pyöry huimaa, pyörrä vastapuoleen,
Uus tuska toivottomaan tuskaan auttaa.
Sa silmäs uuteen tartunnaiseen luo,
Niin haihtuu vanhan tuima myrkky tuo.
 

ROMEO

 
Ois rautalehti oivallista tuohon.
 

BENVOLIO

 
Mihinkä?
 

ROMEO

 
         Taittuneesen sääriluuhus.
 

BENVOLIO

 
Oletko hullu, Romeo?
 

ROMEO

 
                     En hullu,
Vaan kahlehdittu pahemmin kuin hullu,
Vankeuteen suljettu ja ilman ruokaa,
 

Ruoskittu, kidutettu ja – (Palvelijalle.)

 
Hyv'iltaa poika!
 

PALVELIJA

 
                 Jumal' antakoon!
Suvaitkaa, osaatteko lukea?
 

ROMEO

 
Kurjuudestani kohtaloni kyllä.
 
 
PALVELIJA. Sen olette kai oppinut ilman kirjaa. Mutt' sanokaa: osaatteko lukea suoraan kirjasta?
 

ROMEO

 
No, jos vain kirjaimet ja kielen tunnen.
 

PALVELIJA

 
Puhutte suoraa kieltä. Herran haltuun!
 

ROMEO

Seis, poika! Osaan lukea. (Lukee.)

 
"Signor Martino rouvineen, tyttärineen; kreivi Anselmo ja hänen ihanat sisarensa; leski-paroonitar Vitruvio, signor Placentio ja hänen herttaiset veljensä-tyttäret; Mercutio ja hänen veljensä Valentino; setäni Capulet rouvineen, tyttärineen; kaunis veljeni-tytär Rosalina; Livia; signor Valentio ja hänen lankonsa Tybalt; Lucio ja hilpeä Helena."
Ihana seura! Mihin heitä kutsut?
 

PALVELIJA

 
Illalliselle.
 

ROMEO

 
Illalliselle mihin?
 

PALVELIJA

 
Meidän taloon.
 

ROMEO

 
Kenen taloon?
 

PALVELIJA

 
Isäntäni.
 

ROMEO

 
Niin tosin, kun en kysynyt sit' ennen.
 

PALVELIJA

 
Nyt sanon teille asian kysymättänne. Isäntäni on se suuri, rikas
Capulet, ja, jos ette ole Montaguen sukua, pyydän teitäkin viinimaljaa
kallistamaan. Jumalan haltuun!
 

(Menee.)

BENVOLIO

 
Samoissa Capuletin juhlapidoiss'
Illastaa hempus, kaunis Rosalina,
Ja muut Veronan kaunottaret kuulut.
Käy sinne, vilpittömin silmin vertaa
Johonkin toiseen muotoa tuon armaan,
Niin korpiks joutsenesi luulet varmaan.
 

ROMEO

 
Jos silmän' hurskas usko totuutta
Noin pilkkaa, liekiks kyyneleeni tulkoot,
Ja kosk'ei kuolleet itkun virrassa,
Nuo kirkkaat harhalaiset tuleen kuolkoot!
Hänt' ihanampi! Mointa eläissään
Ei nähnyt kaikki-näkevä päiväkään.
 

BENVOLIO

 
Näit suloisena hänet ainoastaan,
Hänt' yksin silmin vuoroin punniten,
Vaan tuolle silmäis kidevaa'allen
Aseta kultas toista neittä vastaan,
Mi loistoaan luo illan pitohon,
Niin hyv' on tuskin, ken nyt paras on.
 

ROMEO

 
Ma sua seuraan, muit' en katsomaan,
Vaan oman kullan loistett' ihaamaan.
 

(Menevät.)

Kolmas kohtaus

Huone Capuletin talossa.

(Kreivinna Capulet ja imettäjä tulevat.)

KREIVINNA CAPULET

 
Miss' on mun tyttäreni! Kutsu häntä.
 

IMETTÄJÄ

 
Kautt' impeyteni kaksitoistiaana,
Juur' häntä kutsuin. – Tänne, eukkoseni!
Tupuni! – Jesta! Miss' on tyttö? – Julia!
 

(Julia tulee)

JULIA

 
Mik' on? Ken kutsuu?
 

IMETTÄJÄ

 
                     Äitinne.
 

JULIA

 
                              Täss' olen.
Mit', äiti, tahdotte?
 

KREIVINNA CAPULET

 
                      On seikka tämä: —
Mut jätä meidät, imettäjä, hetkeks.
Salaista meillä on. – Ei, jää vain tänne:
Kun mietin tarkemmin, saat läsnä olla.
Jo Juliall' on ikää, niinkuin tiedät.
 

IMETTÄJÄ

 
Sen, totta vie, ma sanon tunnilleen.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Hän neljäätoist' ei vuotta ole vielä.
 

IMETTÄJÄ

 
Vetoa neljätoista hammastani, —
On totisesti niitä neljä vain, —
Hän neljäätoist' ei ole. Kuinka paljon
On Pietariin?
 

KREIVINNA CAPULET

 
              On päälle kahden viikon.
 

IMETTÄJÄ

 
No, päälle taikka vaille; Pietarina
Hän täyttää neljätoista. Hän ja Sanna —
Herrassa levätköön! – ol' yhtä vanhat. —
Niin, taivaass' on nyt Sanna; liian hyvä
Hän oli mulle. Mutta, niinkuin sanoin,
Hän Pietarina täyttää neljätoista.
Niin maarin, niin; sen vielä hyvin muistan:
Maanjäräyksest' on yksitoista vuotta;
Ja sinä vuoden päivänä – en koskaan
Sit' unhota – ma häntä vieroitin.
Malia olin rinnoilleni pannut
Ja päiväss' istuin kyyhkyslakan alla —
Te silloin Mantuass' olitte ja kreivi —
Niin, kyllä minä muistan! – Niinkuin sanoin;
Kun rinnallani malin maistoi hän
Ja tunsi karvaaks sen, tuo sievä hupsu,
Ih! kuinka irvisti ja rinnan heitti!
Rasahti kyyhkyslakka; tarvis, takaan,
Ei ollut käskeä mua tieheni.
Ja siitä päiväst' yksitoist' on vuotta.
Jo yksinään hän seistä voi, niin maarin,
Osaspa juosta, vaaperrella pitkin;
Juur' päivää ennen otsansakin särki;
Ja silloin mieheni – hän Herrass' olkoon! —
Hän oli hauska mies: – maast' otti lapsen;
"Hei", sanoi hän, "noin nokillesko kaadut; —
Kun viisastut, niin kaadut seljälles.
Niin, Julia, eikö niin?" ja, totta vieköön,
Laps kulta vaikeni ja vastas: "niin."
Nyt nähdään, kuinka leikki toteen käy!
Jos tuhat vuotta eläisin, niin, totta,
Tuon aina muistan: "Eikö niin?" hän sanoi,
Ja lapsi vaikeni ja vastas: "niin."
 

KREIVINNA CAPULET

 
Jo riittää tuota; pyydän, ole vait.
 

IMETTÄJÄ

 
Kyll', armo! Mut en muuta voi kuin nauraa,
Kun noin hän vaikeni ja vastas: "niin."
Ja sentään hällä otsass' oli kuhmu
Vähäisen kukonmunan suuruinen;
Hirmuinen puusti! ja hän saineest' itki.
"Hei", sanoi miehen', "nokillesko kaadut?
Kun vanhenet, niin kaadut seljallesi"
Ja lapsi, vaikeni ja vastas: "niin,"
 

KREIVINNA CAPULET

 
Sinäkin vaikene, ma vielä pyydän.
 

IMETTÄJÄ

 
Koht' olen valmis. Siunatkoon sua Luoja,
Sa sievin kaikista, joit' imetin!
En muuta toivois, kuin ett' eläisin
Siks että näkisin sun naimisissa.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin aina, naiminen se aine onkin,
Jonk' aioin puheeks ottaa. – Sano, Julia,
Sull' olisiko halu naimisiin?..
 

JULIA

 
Uneksimaton kunnia se mulle.
 

IMETTÄJÄ

 
Kunnia! Jos en imettäjäs oisi,
Sanoisin: maidoss' imit viisautta.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Naimista tuumi nyt; sua nuorempana
On Veronassa moni arvonainen
Jo äidiks tullut; laskujani myöten
Ma äitisi jo tuolla ijäll' olin,
Ja sinä yhä tyttö. Lyhyesti,
Sinua jalo Paris kreivi kosii.
 

IMETTÄJÄ

 
Se vasta mies on, neiti! Mointa miestä
Ei maailmassa! Oikein vahakuva!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Veronan kesällä ei mointa kukkaa!
 

IMETTÄJÄ

 
Niin, kukka on hän; todellakin kukka!
 

KREIVINNA CAPULET

 
No, sano: voitko häntä rakastaa?
Illalla hänet pidoissamme näet;
Lue kasvojensa kirjaa, mitkä sulot
Kauneuden kynä piirtänyt on niihin;
Sa tutki joka juonnett' erikseen,
Kuin hempeään ne lainaa toisilleen.
Ja kaunokirjassa mi hämärää,
Se reunustassa silmäin selviää.
Mut kallis lemmenkirja tuo vaan puuttuu
Sidettä, kansiss' ihanaks se muuttuu.
Vedessä kala kiiltää: suloisinta,
Kun kauniin sisän verhoo kaunis pinta.
Monesta parhaana se kirja kulkee.
Jonk' oppikullan kultasoljet sulkee.
Näin kaikki, mitä häll' on, saat sä vaan,
Kun hänet saat, ei kuihdu omaskaan.
 

IMETTÄJÄ

 
Ei, se vaan paisuu: miehell' impi varttuu.
 

KREIVI CAPULET

 
No, sano, onko Paris sulle mieleen?
 

JULIA

 
Ma mielin nähdä, onko mieleen näkö;
Syvemmä silmäin nuolt' en tahdo työntää,
Kuin suosionne lentovoimaa myöntää.
 

(Palvelija tulee.)

 
PALVELIJA. Rouva, vieraat ovat tulleet, illallinen on valmis, teitä huudetaan, neitiä kysytään, imettäjää kiroillaan ruokahuoneessa, ja kaikki on mullin mallin. Minun täytyy mennä toimiini. Pyydän, joutukaa!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Tulemme. – Julia, kreivi odottaa.
 

IMETTÄJÄ

 
Öin hauskoin hauskat päivät jatkakaa!
 

(Menevät.)

Neljäs kohtaus

Katu.

(Romeo, Mercutio, Benvolio, viisi tai kuusi naamiota, soihdunkantajia ja muita tulee.)

ROMEO

 
Tuon puheen lausummeko puolusteeksi,
Vai astummeko sisään ilman muuta?
 

BENVOLIO

 
Ei enää moiset mutkat tapana.
Pois koko Amor¹ sokkorättineen
Ja kirjavine ruodejousinensa,
Mi naiset karkoittaa kuin linnunpelko!
Ja ulkolukuja me tullessamme
Kuiskaajan avull' emme kangerra;
Vaan pyöritelkööt silmiään jos kuinka,
Me pyöryn pyörimme ja katoamme.
 

ROMEO

 
Minulle soihtu! Mieleni ei juosta;
Se raskas, synkkä on; ma pidän tulta.
 

MERCUTIO

 
Ei, Romeo hyvä, tanssia sun pitää.
 

ROMEO

 
En, totta. Teillä kevyet on kengät
Ja kevyt mieli; mun on lyijyn-raskas,
Se liikkumattomaks mun maahan kiintää.
 

MERCUTIO

 
Sa, lemmen-orja! Lainaa lemmen siivet,
Yl ahtaan tomun kiidä.
 

ROMEO

 
                       Syvään kiiti
Sen nuoli rintaan, ett'en kiitää voi sen
Keveillä siivillä; niin ahtaass' olen,
Ett'en voi tuskain ahdett' ylös nousta:
Ma lemmen raskaan taakan alle vaivun.
 

MERCUTIO

 
Vai siihen vaivut? Raskautat näin lempes;
Liiaksi painoa niin hellän kestää.
 

ROMEO

 
Lempikö hellä? Liiaksikin tyly,
Kesytön, hurja; pistelee kuin oka.
 

MERCUTIO

 
Jos lemp' on tyly, ole tyly vastaan,
Ja pisto pistost' anna, niin sen suistat. —
Kotelo tänne, kasvojeni peitoksi
 

(Panee naamarin kasvoilleen.)

 
Noin, naama naaman eteen! – Mitä huolin,
Vaikk' ilkisilmä rumuuttani tarkkaa?
Hävetköön puolestani naamakoppa,
 

BENVOLIO

 
Nyt kolkutus ja sisään! Sitten tulee
Jokaisen olla virkku jaloiltaan.
 

ROMEO

 
Minulle soihtu! Huimapäiset houkot
Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot.²
Ma iso-isän sananpartta käytän:
Saan katsella, kun valkeata näytän.
Se pila sopii nyt; ma muass' olen.
 

MERCUTIO

 
Muassa, mies! yövartijan on käsky.
Jos muass' olet, autamme sun tuosta,
Suo anteeks, lemmenmuasta, joss' istut
Sa korviasi myöten kiinni. – Tulkaa!
Näin päivää valaisemme.
 

ROMEO

 
                        Emme suinkaan.
 

MERCUTIO

 
Ma tarkoitan: näin jouten valkeitamme,
Kuin tulta päivällä me kulutamme.
Hyvän aikeen tajumus se viisi kertaa
Viisille älyillesi vetää vertaa.
 

ROMEO

 
Hyv' aikeemme on mennä pitohon,
Tok' älykkäält' ei näytä se.
 

MERCUTIO

 
                             Mik' on?
 

ROMEO

 
Näin unta taannoin.
 

MERCUTIO

 
                    Minä myös.
 

ROMEO

 
Mit' unta?
 

MERCUTIO

 
           Ett' uneksijan lepo todetonta.
 

ROMEO

 
Totuutta uneksii hän levätessään.
 

MERCUTIO

 
Oo, kuningatar Mab on luonas käynyt,
Tuo keijukaisten kätilö. Hän tulee
Niin piennä muodoltaan kuin kiiltokivi,
Jok' oltermannin sormuksessa hohtaa,
Ja päivän-hiuteisella valjakollaan
Makaajain nokkain ajaa poikitse.
Hämähäkin sääristä on pyörän puolat
Ja kuomi heinäsirkkain siivistä,
Hienointa seittiä on valjashihnat,
Kuun koste'ista säteistä on päitset;
On ruoska kettä, varsi sirkanluuta;
Ajuri – hento, harmaatakki sääski,
Niin suur' ei puolinkaan kuin mato pieni,
Mi laiskan immen sormess' asustaa:
Vaunuina ontto pähkinä, jonk' uursi
Puuseppä Orava tai vanhus Toukka,
Ammoiset keijukaisten vaunusepät.
Tuoss' asuss' öisin lempiväin kun aivot
Hän kiertää, lemmest' uneksivat oiti;
Hovikkoin polvet, – kumarruksist' oiti;
Lainmiesten sormet, – sivutuloist' oiti;
Neitosten huulet, – oiti suuteloista;
Ja noihin usein häijy Mab luo rakot,
Jos hajumakeisilta henki löyhkää.
Hovikon nenitse hän joskus kiitää,
Tuo silloin köllin haistaa unissaan;
Tihuntiporsaan saparolla joskus
Rovastin nokkaa uness' ärryttää,
Tuo silloin uutta paikkaa uneksii;
Soturin niskall' ajelee, ja tämä
Unissaan vihollisen kaulan-leikkuut,
Väijykset näkee, rikot, Turkin
Viis syltä syvät muistomaljat: – silloin
Hän rummun kuulee, pystyyn karkaa, herää,
Peloissaan pari rukousta noituu,
Ja nukkuu taas. Se oikea on Mab,
Jok yöllä hevosien harjat vatvoo,
Ja pörrötukan kiertää vanukkeelle,
Jonk' irtaaminen suurta turmaa tietää.
Hän on se painajainen, joka ajaa
Selällään makaavia tyttöjä
Ja kestäviksi vaimoiksi ne tekee.
Se hän on, joka —
 

ROMEO

 
                   Vait, Mercutio, vait!
Tyhjistä haastat.
 

MERCUTIO

 
                  Unist', aivan oikein,
Jotk' ovat tyhjän aivon sikiöitä
Ja turhan kuvituksen luomia,
Niin ohukaista ainetta kuin ilma
Ja häälyvämmät tuulta, joka hetken
Hyväilee pohjan jäätynyttä rintaa,
Vaan suuttuneena pois sen luota lietsoo,
Otsansa kääntäin kastehelmi-suveen.
 

BENVOLIO

 
Se tuuli meidät itsestämme lietsoo;
Ruokailleet ovat; liian myöhään tullaan.
 

ROMEO

 
Liiaksi varhain, pelkään. Pahaa luulen,
Jotakin tähtiin vielä peittynyttä,
Mi tän yön kemuill' alkaa katkerasti
Tuhoista kulkuaan, ja jonkun julman,
Verisen äkkisurman kautta päättää
Eloni kurjan, rintaan kätketyn.
Vaan Hän, jok' ohjaa retkeni, Hän hoitaa
Myös purjeitani. – Matkaan, veikot hauskat!
 

BENVOLIO

 
Nyt rummut soimaan!
 

(Menevät.)

Viides kohtaus

Sali Capuletin talossa.

(Soittajat odottamassa. Palvelijoita tulee.)

 
1 PALVELIJA. Missä se Paistinen on, kun ei auta pöytää korjaamaan? Senkin lautaisen-näpistelijä! Senkin lautaisen-nuoleksija!
 
 
2 PALVELIJA. Jos kaikki säädyllisyys jätetään yhden tai kahden ihmisen käsiin, jotka lisäksi ovat pesemättömät, niin on se hyvin siivotonta.
 
 
1 PALVELIJA. Pois nojatuolit! Syrjään viinapöytä! Korjaa hopiat! – Veikkonen, säästä mulle palanen sokurileipää ja, jos minusta pidät, niin laita että portinvartija laskee sisään Myllylän Sannan, ja Leenan. – Antti! Paistinen! hoi!
 

(Kaksi palvelijaa tulee.)

 
PALVELIJAT. Täss' ollaan, pojat; mitä tarvis?
 
 
1 PALVELIJA. Teitä katsotaan ja huudetaan ja kysytään ja haetaan suuressa salissa.
 

2 PALVELIJA

 
Emmehän voi olla siellä ja täällä yhtä haavaa. – Nopsaan, pojat!
Rivakasti hetkinen vielä! Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.
 

(Poistuvat perälle.)

(Capulet y.m. tulee; vieraita: naamioita.)

CAPULET

 
Terveeksi, hyvät herrat! Pyörähdystä
Nyt vartoo naiset, joit' ei känsä vaivaa.
He, he, te kaunokaiset? Kenpä teistä
Nyt epää tanssia? Ken kursailee,
Sen vannon, sill' on känsä. Loukkasinko? —
Terveeksi, ystävät! Sen päivän muistan,
Kun naamar' oli mullakin, ja taisin
Ihanan naisen korvaan kuiskata
Suloisen sanan; se on mennyt, mennyt!
Terveeksi, hyvät herrat; – Soitto soimaan!
Tie auki! Tilaa! Varvastelkaa tytöt!
 

(Soitto käy ja tanssi alkaa. Palvelijoille.)

 
Valkeita lisää, konnat! Pöydät kokoon!
Sammuksiin tuli! Tääll' on liian lämmin.
Tuo äkkipila tuli parhaiks ihan!
Ei, istukaatte, lanko Capulet,
Meilt' on jo tanssi jäänyt. Paljonko
Siit' on, kun viimeks naamiaisiss' oltiin?
 
 
2 CAPULET. Jo maarin vuotta kolmekymmentä.
 

CAPULET

 
Kuink', ystävä? Niin paljon ei, ei suinkaan.
Lucention häistä ensi helluntaiksi,
Vaikk' oiti ois, viiskolmatta on vuotta.
Ja silloin oltiin naamioituina.
 
 
2 CAPULET. Enemmän: poikansa on vanhempi, On kolmekymmentä jo.
 

CAPULET

 
                     Olkaa vaiti!
Kaks vuotta sitten oli holhottava.
 

ROMEO

 
Ken on tuo viehättävä neiti tuolla
Ritarin rinnalla?
 

PALVELIJA

 
                  En tiedä, Herra.
 

ROMEO

 
Oi, soihdut hehkumaan hän opettaa?
Yön poskella hän välkkyin heloittaa.
Kuin kiiltokivi maurin ohimolla,
Liiaksi kallis nautintona olla,
Maan omaks liian jalo! Neito-sarjassa
Kuin lumikyyhky varisparvessa.
Kun tanssi päättyy, kättään kosketan
Ja autuaaks teen käteni rohkean.
Lemminkö ennen? Silmäni, se kiellä!
Tät' ennen kauneutt' en nähnyt vielä.
 

TYBALT

 
Tuo Montague on äänestänsä. – Poika,
Käy miekkani! – Haa! Uskaltaako tänne
Tuo konna tulla, silmill' irvinaama,
Juhlaamme ivaamaan ja pilkkaamaan?
Sukuni kanta-arvon nimessä,
Ken hänet tappaa, ei tee syntiä!
 

CAPULET

 
Mit' aiot, lanko? Miks' noin riihaton?
 

TYBALT

 
Kas, setä! Yksi Montague tuoss' on.
On, konna, tänne tullut kiusallaan
Vain juhlakemujamme pilkkaamaan.
 

CAPULET

 
Nuor' Romeo on se.
 

TYBALT

 
                   Niin, se Romeo konna.
 

CAPULET

 
Rauhoitu, lanko; anna hänen olla!
Hän käyttäytyy kuin täysi ylimys;
Ja, totta puhuin, kaupunkimme uljuus
Tuo siivo, kelpo nuorukainen on.
Veronan rikkauksist' en ma soisi
Ett' talossani häntä loukataan.
Siis rauhoitu ja hänest' älä huoli:
Se tahtoni; jos sitä kunnioitat,
Iloa näytä, pois tuo karsas katse,
Se juhlassa ei ole sopiva.
 

TYBALT

 
On, kun on moinen konna vieraana.
En siedä häntä.
 

CAPULET

 
                Häntä täytyy sietää.
Häh, herraseni? – Täytyy, sanon, – niin!
Ken täällä käskee, sinäkö vai minä?
Et häntä siedä! – Herra varjelkoon!
Sa riitaa tahdot vieraissani; tahdot
Mies olla, korkein kukko tunkiolla!
 

TYBALT

 
Se häpeää on, setä.
 

CAPULET

 
                    Katsos vain
Suupaltti olet poika. – Niinkö, totta? —
Tuon kaiken vielä muistat, usko pois!
Mua vastustelet! Niin, niin, hyvään aikaan! —
Niin, ystäväiset! – Tiehes, nokkaviisas!
Vait oiti! – Lisää valkeita! – Hyi, sua!
Ma kyllä kieles salpaan! – Hei vain, lapset!
 

TYBALT

 
Kun ehdon vihaan pakko-malttamus
Näin yhtyy, ruumiin valtaa vavistus.
Pois käyn; mut kuje tuo, vaikk' armasta
Nyt on se, jäljessään tuo karvasta.
 

(Menee.)

ROMEO (lähestyen Juliaa).

 
Jos saastuttanee käsi halpa tää
Tuon pyhäkön, se hurskas synti on;
Mun huuleni, kaks pyhäretkijää,
Sovinnoks tarjoo hellän suutelon.
 

JULIA

 
Kätenne täten liiaks syytä saa,
Vain hartahan se täytti toiminnon;
Saa pyhän kättä hurskas koskettaa,
Ja käden-anto hurskaan muisku on.
 

ROMEO

 
Pyhäll' on huulet, niinkuin hurskaallai?
 

JULIA

 
On, mutta rukous on niiden työ.
 

ROMEO

 
Suo huulilleni, mitä kädet sai,
Ett' uskoan' ei peitä tuskan yö.
 

JULIA

 
Ei liiku pyhä, vaikka suostuukin.
 

ROMEO

 
Seis siis, ett' otan mitä rukoilin.
 

(Suutelee häntä.)³

 
Nyt huules synnin huuliltani vei.
 

JULIA

 
Näin huulilleni palkaks synnin sain.
 

ROMEO

 
Palkaksko synnin? Armas kiusaus,
Pois synti anna.
 

(Suutelee toistamiseen.)

JULIA

 
                 Kyllä osaat vain!
 

IMETTÄJÄ

 
Teit' äitinne sois puhutella, neiti.
 

ROMEO

 
Ken hänen äitins' on? —
 

IMETTÄJÄ

 
                       Niin, nuori herra,
Sen neiden äiti on tän talon rouva,
Älykäs, hyvä, kunnollinen rouva.
Tytärtä imetin, jok' oli tässä.
Ken hänet saa, sen kelpaa, sen ma takaan.
 

ROMEO

 
Vai Capulet! Oi, hinta summaton!
Eloni vihamiehen vallass' on.
 

BENVOLIO

 
Pois joutuin! Kohta päättyy huvi tää.
 

ROMEO

 
Niin pelkään; tuskaani se enentää.
 

CAPULET

 
Ei, hyvät herrat, viel' ei lähdön aika;
Mitätön, halpa atria on valmis. —
Todellako? No siis, ma teitä kiitän:
Niin kiitos, arvon herrat! Hyvää yötä!
Valkeita lisää! – Tulkaa, mennään maata!
Jo myöhä yö on, toden totta, setä;
Levolle tahdon.
 

(Kaikki lähtevät, paitse Julia ja imettäjä.)

JULIA

 
                Imettäjä, tänne!
Ken on tuo nuori herra tuolla, sano?
 

IMETTÄJÄ

 
Tiberio-ukon perijä ja poika.
 

JULIA

 
Ja entä tuo, ken nyt käy ovest' ulos?
 

IMETTÄJÄ

 
Se, luulen ma, on nuori Petruchio.
 

JULIA

 
No, entä tuo, tuo, jok' ei tanssinut?
 

IMETTÄJÄ

 
En tiedä.
 

JULIA

 
Käy kysymään. – Jos nainut on hän vaan,
Niin haudan morsius-vuoteekseni saan.
 

IMETTÄJÄ

 
Hän Romeo nimelt' on ja Montague,
Tuon suuren vihamiehen ainoo poika.
 

JULIA

 
Lemp' ainoo syntyi vihast' ainoasta!
Näin liian varhain, myöhään tunsin vasta!
Tää lemmen alku pahaa ennustaa,
Kun vihamiestään täytyy rakastaa.
 

IMETTÄJÄ

 
Hah? Mitä se?
 

JULIA

 
              Vain riimi, jonka opin
Eräältä tanssijalta.
 

(Ulkoa huudetaan Juliaa.)

IMETTÄJÄ

 
                     Heti, heti! —
Jo vieraat lähti, lähtekäämme meki.
 

(Menevät.)

KUORO (astuu esiin)

 
Nyt vanha rakkaus hautaan hoiperoi,
Perijäks nuori lempi hapuileepi;
Ja kauneus tuo, mi kuolon tuskat toi,
Jo rinnall' armaan Julian himmeneepi.
Nyt Romeo lemmittynä on ja lempii,
Katseiden tenho humauksen luo;
Hän luultua nyt vihollistaan hempii,
Ja lemmen turma-syöttiin tarttuu tuo.
Ei vihollisna tilaisuutta hällä
Valoja lemmitylleen kuiskaamaan;
Ja keinot vielä huonommat on tällä
Tavata kaivattua armastaan.
Mut lempi voiman, aika keinot suo,
Suurimpaan tuskaan suurint' ihaa tuo.
 

(Poistuu.)