Macbeth

Näytelmän henkilöt:

DUNCAN, Skotlannin kuningas.

MALCOLM, | hänen poikansa.

DONALBAIN, |

MACBETH, | hänen sotaväkensä päälliköt.

BANQUO, |

MACDUFF, |

LENOX, |

ROSSE, |

MENTETH | Skotlannin ylimyksiä.

ANGUS, |

CATHNESS, |

FLEANCE, Banquon poika.

SIWARD, Northumberlandin kreivi, englantilaisen sotajoukon päällikkö.

Nuori SIWARD, hänen poikansa.

SEYTON, Macbethin adjutantti.

Macduffin poika.

Englantilainen lääkäri.

Skotlantilainen lääkäri.

Sotamies.

Portinvartija.

Vanhus.

Lady MACBETH.

Lady MACDUFF.

Lady Macbethin kamarirouva.

HEKATE ja kolme noitaa.

Lordeja, sotaherroja, sotamiehiä, murhamiehiä, seuralaisia ja lähettiläitä. Banquon haamu ja muita näkyjä.

Neljännen näytöksen loppupuoli tapahtuu Englannissa, kaikki muut tapaukset Skotlannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka

(Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)

1 NOITA

 
Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,
Rajuilmako, leimaus, ukkonen?
 

2 NOITA

 
Häly taistelun kun laannut on
Ja voiton tuo tai tappion.
 

3 NOITA

 
Siis ennen laskemist' auringon.
 

1 NOITA

 
Ja paikka mikä?
 

2 NOITA

 
                Nummen rinne.
 

3 NOITA

 
Macbethkin silloin saapuu sinne.
 

1 NOITA

 
Tulen, harmio.¹
 

2 NOITA

 
               Konna huutaa.
 

3 NOITA

 
                             Heti, heti!
 

KAIKKI

 
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;
Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.
 

(Katoavat.)

 
Toinen kohtaus.
Leiri Foresin lähellä.
 

(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,

 
    Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)
 

DUNCAN

 
Ken tuossa verissään? On näkö hällä,
Kuin kapinasta uuden uutukaista
Hän tietäisi.
 

MALCOLM

 
              Se sama mies on, joka
Soturin oivan, karskin lailla iski
Mun kahleist' irti. – Terve, urho veikko!
Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan
Ol' lähtiessäs laita.
 

SOTURI

 
                      Epävarma,
Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,
Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.
Macdonwald julmus – kapinoitsijaksi
Omansa aivan: kihistenpä versoo
Hänessä muukin konnuus – länsisaarilt'
Avukseen kernit sai ja gallowglassit;
Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,
Sai petturille portoks; mutta turhaan:
Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,
Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,
Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,
Miehuuden sankarina raivas tiensä
Tuon orjan luokse suoraan;
Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,
Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka
Ja kallon nosti meidän muurillemme.
 

DUNCAN

 
Oi urho serkku! Uros ansiosta!
 

SOTURI

 
Kuin päivän koita julmat ukonilmat
Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,
Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.
Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin
Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt
Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,
Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,
Aseilla kirkkailla ja virkein voimin
Jo täytti päälle.
 

DUNCAN

 
                  Mut Macbeth ja Banquo?
Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:
Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.
Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit
Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;
Niin he
Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.
Veressä kylpeäkö teki mieli,
Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,
En tiedä minä —
Apua huutaa haavani; ma voivun.
 

DUNCAN

 
Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen
On maku kummassakin. – Haavur' tuokaa.
 

(Soturi saatetaan ulos.)

(Rosse tulee.)

 
Ken tuossa tulee?
 

MALCOLM

 
                  Jalo Rosse-thani.²
 

LENOX

 
Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?
Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
 

ROSSE

 
Jumala kuningasta varjelkoon!
 

DUNCAN

 
No, mistä matka, jalo thani?
 

ROSSE

 
Fifestä, armollinen kuninkaani.
Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo
Väkemme viileäksi. Norja itse
Hirveillä joukoillaan, ja apunansa
Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,
Aloitti julman taistelun, siks että
Bellonan rautahame sulho,³ hälle
Ruveten vertaiseksi, – käsi kättä
Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten —
Masensi korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
 

DUNCAN

 
                  Mikä suuri onni!
 

ROSSE

 
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
 

DUNCAN

 
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
 

ROSSE

 
Sen täyttää tahdon koittaa.
 

DUNCAN

 
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
    Nummi.
 

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)

1 NOITA

 
Miss' olet ollut, sisko?
 

2 NOITA

 
Sian tapossa.
 

3 NOITA

 
Entä sinä, sisko?
 

1 NOITA

 
Helmastaan laivur'akka kastanjoita
Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:
"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.
Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;
Mut hännätönnäpä rottana
Perässä ma seilaan seulassa;
Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
 

2 NOITA

 
Saat tuulen multa.
 

2 NOITA

 
Oi, sisko kulta!
 

3 NOITA

 
Ma toisen annan.
 

1 NOITA

 
Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!
 

2 NOITA

 
Näytä, näytä!
 

1 NOITA

 
Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.
 

(Rummun pärrytystä ulkona.)

3 NOITA

 
Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! – Nyt taika on kohdallaan.
 

(Macbeth ja Banquo tulevat.)

MACBETH

 
Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
 

BANQUO

 
Etäälläkö on Fores? – Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.
 

MACBETH

 
Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
 

1 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
 

2 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
 

3 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
 

BANQUO

 
No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? —
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks⁴ suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.
 

1 NOITA

 
Terve!
 

2 NOITA

 
Terve!
 

3 NOITA

 
Terve!
 

1 NOITA

 
Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
 

2 NOITA

 
Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
 

3 NOITA

 
Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
 

1 NOITA

 
Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
 

MACBETH

 
Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? – Puhukaa, ma vaadin!
 

(Noidat häviävät.)

BANQUO

 
Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. – Mihin hävisivät?
 

MACBETH

 
Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. – Voi, kun eivät jääneet!
 

BANQUO

 
Tosi-olennoistako nyt haastelemme,
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?
 

MACBETH

 
                 Lapsistanne tulee
Kuninkaita.
 

BANQUO

 
            Ja teistä kuningas.
 

MACBETH

 
Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?
 

BANQUO

 
Niin aivan sanat kuuluivat. – Ken tuossa?
 

(Rosse ja Angus tulevat.)

ROSSE

 
Kuningas onnellisen tiedon saanut
On voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinka
Kapinan liekiss' alttiiks panit henkes,
Hänessä ihmetys ja kehu kilvan
Sinusta kiistää. Tuosta vaienneena,
Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaa
Sun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivan
Kamoksumatta surman hirmukuvaa,
Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seuras
Sanoma sanomaa, jokainen tuoden
Sun ylistystäs kruunun puoltajana
Ja hänen eteensä sen kaatain.
ANGUS. Meillä
Kuningas sulle laittaa kiitoksensa;
Eteensä sua saattamaan vaan käskee,
Ei sua palkitsemaan.
 

ROSSE

 
Ja vielä korkeamman arvon merkiks
Sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.
Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.
 

BANQUO

 
Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?
 

MACBETH

 
Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuun
Puette mun?
 

ANGUS

 
            Hänestä hylky elää;
Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,
Jok' on jo surman oma. Norjan kanssa
Pitikö yhtä hän, vai salaa auttoi
Kapinamiestä, vaiko molempiin
Hän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;
Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu
Kukisti hänet.
 

MACBETH (syrjään)

 
               Glamis ja Cawdor-thani!
Vaan suurin puuttuu. —
 

(Ääneen.)

 
                        Kiitos vaivastanne!
No, ettekö nyt usko lapsistanne
Tulevan kuninkaita, kun ne, jotka
Tekivät minut Cawdor-thaniksi.
Moist' ennustivat?
 

BANQUO

 
                   Luottakaa vaan siihen,
Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,
Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!
Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,
Puhuvat hornan henget meille totta;
Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,
Pettääkseen suuremmissa. – Serkut, kuulkaas!
 

MACBETH (syrjään)

 
Kaks tosi ennustusta! Oiva johto
Komeaan kuninkuuden näytelmään! —
Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! —
 

(Syrjään.) Yliluonnollinen kiusaus tuo, ei paha

 
Se olla voi, ei hyväkään: – jos paha,
Miks onnen esimaun mulle soi se,
Aloittain totuudella? Cawdor olen.
Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,
Min hirmukuva nostaa hiukset pystyyn
Ja, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihin
Sydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhu
On mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.
Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytää
Olentoani niin, ett' elon kaiken
Tukeuttaa houre tuo, ja mitään muuta
Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole.⁵
 

BANQUO

 
Kas kuink' on kumppanimme haltioissaan!
 

MACBETH (syrjään)

 
Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo,
Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku.
 

BANQUO

 
Uus arvo ompi niinkuin vieras puku;
Sopivaks vasta tottumus sen tekee.
 

MACBETH (syrjään)

 
No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki,
Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki.
 

BANQUO

 
Me teitä odotamme, jalo Macbeth.
 

MACBETH

 
Oi, anteeks! Unhotettuj' asioita
Ajuni raskas hautoo. Hyvät herrat,
Vaivanne kirjass' on, jot' aamuin illoin
Selaillen luen. – Nyt kuninkahan luokse! —
Tapausta mieti, ja kun aika kypsyy
Ja muuten tilaisuutt' on, haastelkaamme
Siit' avomielin sitten.
 

BANQUO

 
                        Mielist' aivan.
 

MACBETH

 
Mut siksi vaiti! – Tulkaa, ystävät!
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Fores. Huone kuninkaan linnassa.
 

(Torventoitauksia. Duncan, Malcolm,

 
    Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee.)
 

DUNCAN

 
No, joko mestattu on Cawdor? Eikö
Palanneet ole toimittajat vielä?
 

MALCOLM

 
Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,
Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.
Hän kertoi, että petoksensa suoraan
Hän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoi
Ja syvää katumusta osoitti.
Niin kaunista ei mikään elämässään
Kuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,
Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,
Pois heittäin kallehimman kalleutensa
Kuin kalun joutavan.
 

DUNCAN

 
                     Ei mikään taito
Voi mielentilaa kasvoist' arvata.
Ylimys oli hän, ja häneen luotin
Ma ehdottomasti.
 

(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)

 
                 Oi jalo serkku!
Mua kiittämättömyyden synti raskas
Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,
Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi
Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,
Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna
Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa
Sun ansiosi täysin määrin maksaa!
 

MACBETH

 
Velvollisuus ja virka täyttäjänsä
Jo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatte
Vaan ottaa työmme: kruununne ne ovat
Ja valtikkanne käskyläät ja lapset;
Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teille
On kunniaks ja mieliks.
 

DUNCAN

 
                        Tervetullut!
Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan
Sun tahdon saattaa. – Jalo Banquo, sun ei
Vähemmät ansios, ja niit' ei tehdä
Vähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!
Käy sydämmelleni!
 

BANQUO

 
                  Jos siihen juurrun,
On laiho teidän.
 

DUNCAN

 
                 Runsas riemuni,
Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköön
Lymytä koittaa. – Pojat, langot, thanit
Ja muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:
Jälkeiseksemme Malcolm-esikkomme
Nyt nimitämme. Cumberlandin prinssi
Nimenä häll' on täst'edes. Mut yksin
Ei kunniaan hän nouse: tähden lailla
Jokaista ansiota arvomerkin
 

Kirkastaa pitää. – (Macbethille) Ja nyt Invernessiin,

 
Ain' yhä velkaan teille jäädäksemme.
 

MACBETH

 
On vaivaa lepo, mik' ei hyödyks teille.
Sanoman itse vien, ja tulollanne
Ma riemastutan puolisoni korvaa.
Nöyrimmät jäähyväiset!
 

DUNCAN

 
                       Kunnon Cawdor!
 

MACBETH (syrjään)

 
Vai Cumberlandin prinssi!⁶ – Siinä porras,
Johonka suistun, jos en yli hyppää;
Se tiellän' on. Te, tähdet, sammukaa!
Ei mieltän' mustaa valo nähdä saa.
Kamo kättä, silmä! Mut se tulkoon, se,
Mi tulleena on kauhu silmälle.
 

(Lähtee.)

DUNCAN

 
Niin, kunnon Banquo; niin on uljas hän,
En kyllästy ma häntä kiittämään:
Se on herkkuani. Seuratkaamme häntä,
Mi huolien meitä vastaan ottamaan on
Edeltä mennyt. Serkku verraton!
 

(Torventoitauksia. Lähtevät.)

 
Viides kohtaus.
Inverness. Huone Macbethin linnassa.
 

(Lady Macbeth tulee sisään, kirjettä lukien.)

LADY MACBETH

 
"He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat. Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet, lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet, tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"
 
 
Glamis sa olet, Cawdor myös, ja onnen
Luvatun saat. – Mut luontoas ma pelkään:
Siin' ihmistunnon maitoa on liiaks,
Ett' oikotien se löytäis. Suureks mielit,
Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,
Sen kätyri, sulta puuttuu. Hartain halus
On hurskaan halua; et pettää tahtois,
Vaan vääryydellä voittaa. Suuri Glamis,
Sa sitä mielittelet, joka huutaa:
"Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit",
Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdä
Kuin tekemättä jättää. Tänne riennä,
Ett' oman henkeni ma korvaas valan,
Ja kielin uljain kaikki pieksen pois,
Mi sua tuosta kultarenkaast' estää,
Joll' onnetar ja henkimailma näyttää
Sun kruunanneen jo. —
 

(Palvelija tulee.)

 
                       Mitä kuuluu?
 

PALVELIJA

 
                                    Illall'
On täällä kuningas.
 

LADY MACBETH

 
                    Oletko hullu?
Mukana eikö herras, ja hän eikö
Tuost' olis ennalt' ilmoittanut?
 

PALVELIJA

 
                                 Anteeks,
Mut totta on se. Tulossa on thani:
Yks kumppaneistani, jok' eeltä riensi,
Niin oli hengetön, ett' tuskin sanaa
Sai suustaan.
 

LADY MACBETH

 
              Häntä hoitakaa; hän suurta
Tuo sanomaa.
 

(Palvelija lähtee.)

 
             Kähisten itse korppi⁷
Nyt Duncanin tuloa onnetonta
Mun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,
Te murhamielen kätyrit, naisluontoni
Muuks muuttakaa ja luokaa minut täyteen
Julminta hirmuisuutta päästä jalkaan!
Vereni saentakaa, salvatkaa
Tie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsot
Mun päätöstäni julmaa järkyttäisi,
Rakentain sen ja teon väliin rauhaa!
Mun rinnoilleni tulkaa, maidon sijast'
Imemään sappea, te murhahenget,
Te näkymättömät, miss' ikänänsä
Tuhoa väijytte! Tule, synkkä yö,
Sakeimpaan hornan savuun peity, ett'ei
Terävä veitsen' haavaa näe, jonk' iskee,
Eik' alta mustan vaipan taivas pilku
Ja huuda: "seis, seis!"
 

(Macbeth tulee.)

 
Suuri Glamis! jalo Cawdor!
Suurempi kumpaakin: – "sä, joka kerran" —
Sun kirjees yli kurjan nykyisyyden
Mun nostatti, ja vastaisuuden tunnen
Jo nykyhetkessä.
 

MACBETH

 
                 Oi, armahani,
Yöks tänne Duncan saa.
 

LADY MACBETH

 
                       Ja lähtee – milloin?
 

MACBETH

 
Aamulla – niin on määrä.
 

LADY MACBETH

 
                          Ei näe koskaan
Se aamu aurinkoa. Kasvos, armas,
On niinkuin kirja, josta kummia
Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa
Mukaannu aikaan; silmin, käsin, kielin
Jaa mieltymystäs; ole niinkuin kukka,
Viaton päältä, mutta käärme alla.
Pidettävä on tulijasta huolta;
Sa tään yön suuret toimet jätä mulle;
Tuleviks päiviksi ja öiksi nuo
Yliherruuden ja vallan meille tuo!
 

MACBETH

 
Enemmän toiste.
 

LADY MACBETH

 
               Katse kirkas vaan!
Se pelkur' on, ken muuttaa muotoaan.
Muu kaikki jätä mulle.
 

(Lähtevät.)

 
Kuudes kohtaus.
Sama paikka. Linnan edusta.
 

(Torvensoittoa ja tulisoihtuja. Duncan, Malcolm, Donalbain,

 
    Banquo, Lenox, Macduff, Rosse, Angus ja seuralaisia tulee.)
 

DUNCAN

 
On kaunis tämä linnan paikka; ilma
Suloinen, vieno hentoj' aistejamme
Sukoillen kuihkoo.
 

BANQUO

 
                   Kesävieraan pääskyn,
Tuon templin-asujamen, pesät hauskat
Todistaa, että huokuu täällä taivaan
Imanne henki. Joka nurkkaan, soppeen
Ja patsaaseen ja räystääseen se tehnyt
On riippumajan kehdoks poikasilleen.
Miss' asuu lintu tää ja pesii, siellä,
Sen olen huomannut, on ilma lauha.
 

(Lady Macbeth tulee.)

DUNCAN

 
Kah, itse armas emäntämme! – Lempi,
Mi seuraa meit', on vaivaks usein, vaikka
Kiitämme siitä niinkuin lemmest' aina.
Täst' oppikaa, ja vaivoistanne meille
Kost'jumal' lausukaa ja puuhistanne
Kiitelkää meitä.
 

LADY MACBETH

 
                 Vaikk' ois palvelumme
Vähimpään asti kaksin kerroin tehty
Ja vielä kahdistettu, pientä ois se
Ja turhaa verrattuna siihen suureen
Ja laajaan kunniaan, jot' oletten te
Kerännyt huoneellemme. Näiden uutten
Ja vanhain lahjain palkaks meill' ei muuta
Kuin esirukous.
 

DUNCAN

 
                Missä Cawdor? Häntä
Kannoilla seurasimme majaa hälle
Tilataksemme; vaan hän ajaa joutuun,
Ja lempi, tuima niinkuin kannus, auttoi
Hänt' ennen meitä kotiin. Vieraaksenne,
Ihana emäntä, nyt yöksi jäämme.
 

LADY MACBETH

 
Mit' omaa alamaisell' on, hän itse
Ja kaikk', on lainaa, hyvä ruhtinaani;
Me vaadittaissa tilin teemme, jättäin
Omanne teille.
 

DUNCAN

 
               Käsi mulle! Nyt
Isännän luokse. Lemmittymme on hän,
Ja vastakaan näit' armomme ei puutu.
Suvaitsetteko, emäntäiseni?
 

(Lähtevät.)

 
Seitsemäs kohtaus.
Sama paikka.
 

(Torventoitauksia ja tulisoihtuja. Edeskäypä ja useita palvelijoita kulkee näyttämön poikitse, kantaen astioita ja ruokia. Macbeth tulee.)

MACBETH

 
Jos tehtynä se olis tehty, paras
Se olis oiti tehtynä. Jos välttää
Vois murhan seuraukset ja nuottaan nostaa
Vain menestystä, jotta tämä isku
Tääll' olis kaikki kerrassaan, vain täällä,
Täll' ajan katovalla kannikalla,
En tulevaisest' elämästä piittais.
Mut moiset työt ne tuomitaan jo täällä.
Verinen oppi, opittuna kerran,
Takaisin kääntyy omaan keksijäänsä.
Oikeuden tarkka käsi huulillemme
Sekoittamamme myrkkymaljan nostaa.
Tääll' ompi hällä kaksinainen turva:
Vasalli olen ensinkin ja lanko;
Se murhan kieltää jo. Sitt' isäntänä
Murhaajalt' ovi sulkea mun tulis
Eik' itse veistä käyttää. Lisäks Duncan
Niin hellä haltija on, valtatöissään
Niin puhdas, että hänen ansionsa
Pasuunakielill' enkelitten huutais
Julminta kirousta murhatyölle.
Ja sääli, niinkuin vastasyntynyt
Alaston lapsi, myrskyn siivill' ajain
Tai taivaan keruubina ratsastain
Oroilla ilman näkymättömillä,
Tuon hirmuteon lietsois joka silmään,
Ett' itkuvirtaan myrsky hukkuis. – Kannust'
Ei muuta mulla hankkeen kylkeen ajaa
Kuin huima kunnianhimo, joka hyppyyn
Yrittää, mutta ylenniskoin suistuu. —
 

(Lady Macbeth tulee.)

 
No, mitä nyt?
 

LADY MACBETH

 
              Hän koht' on atrioinnut.
Miks pois sa läksit?
 

MACBETH

 
                     Kysyikö hän mua?
 

LADY MACBETH

 
Tiedäthän sen.
 

MACBETH

 
               Tuo tuuma jättäkäämme.
Hän juur' mua kunnioitti; ja ma olen
Väeltä kaikenlaiselt' ostanunna
Kultaisen maineen, jota käyttää täytyy,
Kun on sen hohde kirkkain, eikä oiti
Pois heittää noin.
 

LADY MACBETH

 
                   Oliko toivo, johon
Puit itses, päissään? Unestansako se
Nyt herää, silmät haljakkana katsoin