Othello

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Linnan edustalla

(Cassio ja muutamia soittoniekkoja tulee.)

CASSIO

 
Täss' soittakaatte, hyvät herrat; työnne
Ma palkitsen; vaan joku pieni kappal'
Nyt aamutervehdykseks kenraalille.
 

(Soittoa. Narri tulee.)

 
NARRI. Mitä, miehet? Ovatko soittoneuvonne Neapelissa olleet, koska noin honottavat?
 

1 SOITTONIEKKA

 
Mitä? Mitä sanotte?
 

NARRI

 
Ovatko ne puhallussoittimia, saanko luvan kysyä?
 

1 SOITTONIEKKA

 
Ovat, mitenkäs.
 

NARRI

 
Ovat siis puhalluksissa.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Puhalluksissa?
NARRI. Niin, niitä on soittimia, jotka ovat puhalluksissa joskus. – Mutta, tuossa on palkkanne, hyvät herrat; kenraali on niin soittoonne ihastunut, että, ystävyyden nimessä, toivoo, ett'ette enää sillä melua herätä.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Hyvä, hyvä; kyllä ollaan vaiti.
NARRI. Jos teillä on soittoa, jota ei voi kuulla, niin antakaa soida; sillä soittoa kuulla, niinkuin sanotaan, ei kenraali suuresti huoli.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Semmoista meillä ei ole.
 

NARRI

 
No, pillit pussiin siis, ja tiehenne! Menkää; ilmaan haihtukaa! Pois!
 

(Soittoniekat lähtevät.)

CASSIO

 
Kuuleppas, kelpo ystäväni!
 

NARRI

 
En, en kuule kelpo ystäväänne; teitä kuulen.
 

CASSIO

 
Säästä sukkeluutesi. Tuossa sulle pieni kultakolikko. Jos kenraalin rouvan seuranainen jo on jalkeilla, niin sano hänelle, että täällä on eräs Cassio niminen mies, joka nöyrimmästi pyytää saada hiukan häntä puhutella. Teetkö sen?
 

NARRI

 
Kyllä hän on jalkeilla. Jos hän suvaitsee tänne jalkailla, niin kyllä hänelle sen asian niinkuin esitän.
 

(Narri lähtee.)

(Jago tulee.)

CASSIO

 
Mies hyvä, tee se. – Parahiksi, Jago!
 

JAGO

 
Tän' yönä ette maannut ole? Niinkö?
 

CASSIO

 
En; päivä koitti jo, kun erosimme.
Ma vaimollenne, Jago, rohkenin
Lähettää sanan; pyyntön' oisi, että
Siveän Desdemonan luokse pääsön
Hän mulle hankkis.
 

JAGO

 
                   Oiti hänet tänne laitan.
Ja keinon keksin saada maurin tiekseen,
Niin että vapaamp' olis haastelunne.
 

CASSIO

 
Sydämen kiitos! —
 

(Jago lähtee.)

 
                   Florensissakaan en
Parempaa, suorempata miestä tunne.
 

(Emilia tulee.)

EMILIA

 
Huomenta, hyvä luutnantti! Mun sääliks
Osanne käy; mut hyväks kaikki kääntyy.
Kenraalin kanssa puhuu teistä rouva,
Teit' innokkaasti puoltain. Mauri vastaa:
Ett' täällä suuress' arvoss' on Montano
Ja suuri suvullaan; siis viisast' oli
Teit' eroittaa. Mut lempivänsä teitä sanoo
Ja muut' ei välittäjää kaipaavansa
Kuin ystävyyttään antaaksensa teille
Taas virkanne, kun sopii.
 

CASSIO

 
                          Pyydän sentään —
Jos päinsä käy se tai on mahdollista —
Teit' auttamaan, ett' Desdemonaa yksin
Saan hiukan puhutella.
 

EMILIA

 
                       Sisään tulkaa,
Niin toimitan ma, että sydämenne
Puhua puhtaaks saatte.
 

CASSIO

 
                       Nöyrin kiitos!
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
 

(Othello, Jago ja ylimyksiä tulee.)

OTHELLO

 
Nuo kirjeet anna laivurille, Jago;
Senaatille hän tervehdyksen' vieköön.
Nyt linnoitusta silmäämässä käyn;
Mua siellä kohtaa.
 

JAGO

 
                   Kyllä, hyvä herra.
 

OTHELLO

 
No, herrat, haluttaako linnaa nähdä?
 

YLIMYS

 
Teit', armollinen herra, seuraamme.
 

(Menevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Linnan puisto.
 

(Desdemona, Cassio ja Emilia tulevat.)

DESDEMONA

 
Siit' ole varma, Cassio hyvä, että
Sun edukses teen kaiken minkä voin.
 

EMILIA

 
Se tehkää, rouva; Jagokin hän suree,
Kuin koskis häntä tuo.
 

DESDEMONA

 
                       Se kunnon miesi! —
Huoletta, Cassio! Mieheni ja teidät
Teen yhtä hyviks ystäviks kuin ennen.
 

CASSIO

 
Oi, hyvä rouva, kuinka käykin Cassion,
Ijäti on hän nöyrä palvelijanne.
 

DESDEMONA

 
Sen tiedän: kiitos! Rakastatte miestän';
Olette vanhat tutut; varma olkaa.
Hän kylmäkiskoisemp ei ole teille
Kuin valtataito vaatii.
 

CASSIO

 
                        Mutta, rouva,
Tuo valtataito kestää voi niin kauan,
Niin niukka, laiha voi sen muona olla,
Niin tyhjät syyt sen venyttää voi, että,
Kun olen pois ja täytetty on paikka,
Unohtaa kenraal' ystävyydet kaikki.
 

DESDEMONA

 
Sit' älä luule. Täss' Emilian kuullen
Ma sulle paikkas takaan. Ole varma,
Kun ystävyyttä vannon, niin sen täytän
Viimeiseen tippaan. En suo rauhaa hälle;
Maseeksi häntä valvotan ja puhun
Siks, että loppuu hältä kärsimys;
Teen vuoteen kouluks, rippituoliks pöydän;
Jos mitä tekee hän, niin Cassion pyynnön
Sekoitan kaikkeen. Riemuitse siis, Cassio;
Sun puoltajasi henkens' ennen heittää
Kuin asiasi.
 

(Othello ja Jago tulevat etäältä.)

EMILIA

 
             Kenraali jo tulee.
 

CASSIO

 
Jäähyväiset ma lausun.
 

DESDEMONA

 
                       Ei; mua kuulkaa
 

CASSIO

 
Nyt, rouva, en; levoton olen aivan
Ja asiani ajoon kelvoton.
 

DESDEMONA

 
No, tehkää tahtonne.
 

(Cassio lähtee.)

JAGO

 
Haa! Tuo ei mieleen mulle.
 

OTHELLO

 
                           Mitä sanot?
 

JAGO

 
En mitään. Taikka jos – en tiedä mitä.
 

OTHELLO

 
Cassioko niin joutuun täältä läksi?
 

JAGO

 
Kuin? Cassio? Ei suinkaan, sit' en usko;
Rikollisena hän ei pakoon hiipis,
Kun teidät näkee.
 

OTHELLO

 
                  Hän se oli, luulen.
 

DESDEMONA

 
No, puolisoni, mitä nyt?
Anojan kanssa tässä haastoin, miehen,
Jot' epäsuosiosi maahan sortaa. —
 

OTHELLO

 
Sa ketä tarkoitat?
 

DESDEMONA

 
                   He, Cassiota,
Luutnanttiasi. Puolisoni armas,
Jos voimaa lemmell' on sua hellyttää,
Niin pyydän, sovi oiti hänen kanssaan.
Jos hän ei tosi-ystäv' ole sulle,
Jok' ehdost' ei, vaan heikkoudesta rikkoi,
En tiedä, kell' on rehelliset kasvot.
Suo hälle virka.
 

OTHELLO

 
                 Hänkö täältä läksi?
 

DESDEMONA

 
Hän, ja niin murtuneena, että täytyi
Mun tuskist' osaa ottaa kärsimään
Hänt' auttaakseni. – Armas, anteeks hälle!
 

OTHELLO

 
Ei, Desdemonani, ei nyt, vaan toiste.
 

DESDEMONA

 
Pianko?
 

OTHELLO

 
        Pikaisimmin, sinun tähtes.
 

DESDEMONA

 
Tänäänkö, iltasella?
 

OTHELLO

 
                     Ei, ei tänään.
 

DESDEMONA

 
Huomenna, lounas-aikaan?
 

OTHELLO

 
                         Lounaall' olen
Linnassa silloin sotaherrain kanssa.
 

DESDEMONA

 
Mut illalla, tai tiistain aamulla
Tai päiväll', ehtoolla tai keskiviikkona.
Sano aika vaan; mut yli kolmen päivän
Äl' anna mennä. Tottakin, hän katuu!
Tuo rikos, tavallisen järjen mukaan, —
Jos kohta parhaimmissaan sodan täytyy
Es'merkki näyttää, – tuskin muuta sietää
Kuin pienen nuhteen. Milloin saa hän tulla?
Othello, vastaa! Mitä kummaa voisit
Sa multa pyytää, jot' en antais sulle,
Vaan epäröisin noin! Kuin? Michael Cassio,
Mi kosi puolestas ja monta kertaa,
Kun sinua ma moitin, piti puoltas,
Hänenkö kanss' on sopimus niin raskas?
Tekisin paljon varmaan —
 

OTHELLO

 
                           Jätä tuo. —
Hän tulkoon milloin tahtoo; sult' en mitään
Ma kiellä.
 

DESDEMONA

 
           Uhraust' ei se ole; onpa
Kuin pyytäisin sua käymään sormikkaissa,
Pukeumaan hyvin, syömään vahvaa ruokaa
Tai erityistä huolta pitämään
Sun ruumiistas. Ei, kun on mulla pyyntö,
Joll' oikein tahdon rakkauttas koittaa,
Niinpä sitäpä on vaikea ja työläs
Ja vaarallinen myöntää.
 

OTHELLO

 
                        Sult' en mitään
Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle,
Se täytä: jätä minut hetkeks yksin.
 

DESDEMONA

 
Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas!
 

OTHELLO

 
Hyvästi, Desdemona! Oiti tulen.
 

DESDEMONA

 
Emilia, lähde. —
 

(Othellolle). Tee mit' oikkus käskee;

 
Mlk' olletkin, min' olen kuuliainen.
 

(Lähtee Emilian kanssa.)

OTHELLO

 
Olento armas! Hukka sielulleni.
Jos en sua lemmi! Ja kun en sua lemmi,
Palatkoon alkutyhjyys!
 

JAGO

 
Mun herrani —
 

OTHELLO

 
                No, mitä, Jago? Sano!
 

JAGO

 
Kun kositten te, tieskö Michael Cassio
Mitäkään lemmestänne?
 

OTHELLO

 
Alusta loppuun. Miksi tuota kysyt?
 

JAGO

 
Vaan vahvikkeeksi arvelulleni;
Ei mitään pahaa.
 

OTHELLO

 
                 Mille arvelulle?
 

JAGO

 
En luullut, että Cassio häntä tunsi.
 

OTHELLO

 
Oo, hän se väliämme usein kulki.
 

JAGO

 
Todella?
 

OTHELLO

 
         Todella! Niin todella.
Mik' ihme tuo? Hän eikö kunnon mies?
 

JAGO

 
Kunnonko?
 

OTHELLO

 
          Kunnonko! Niin, kunnon mies.
 

JAGO

 
En minä muuta tiedä.
 

OTHELLO

 
                     Mitä luulet?
 

JAGO

 
Mitäkö luulen?
 

OTHELLO

 
               Mitäkö luulen! Haa!
Hän, jumal'aut', on kaikuni! Kuin häll' ois
Mielessä hirmu, joka nähtäväksi
On liian julma. – Jotakin sa tahdot;
Sa sanoit äsken: "tuo ei mieleen mulle",
Kun Cassio läksi. Mik' ei mieleen sulle?
Ja kun ma kerroin, että tyynni tunsi
Hän kosintani, huusit: "todella?"
Rypistäen ja vetäin kurttuun otsas,
Kuin oisit jonkun hirvittävän aatteen
Ajuhus kätkenyt. Tuo aattees ilmi.
Jos rakastat mua.
 

JAGO

 
                  Tiedättenhän, herra,
Ett' teitä rakastan.
 

OTHELLO

 
                     Sen uskonkin.
Ja, – kun sun suopeaks ja suoraks tunnen,
Jok' arvaat sanas, ennenkuin ne lausut, —
Senvuoks mua peloittaa nuo katkolausees.
Viekasten, kavalien konnain ainaist'
On juonta tuo; mut kunnon miehess' on se
Salainen viittaus, joka hillitönnä
Sydämest' ilmi puhkee.
 

JAGO

 
                       Michael Cassion —
Sen vaikka vannon – kunnon mieheks luulen.
 

OTHELLO

 
Mä myöskin.
 

JAGO

 
            Tulis olla, miltä näyttäi,
Ja mit' ei ole, silt' ei näyttääkään.
 

OTHELLO

 
Niin kyllä, miltä näyttää, tulis olla.
 

JAGO

 
No niin, ma Cassion kunnon mieheks luulen.
 

OTHELLO

 
Ei, siinä piilee muuta. Puhu mulle
Kuin itsellesi aivan mitä mietit,
Ja pahimmille aatoksilles anna
Pahimmat nimet.
 

JAGO

 
                Anteeks, hyvä herra.
Kyll' olen paljohonkin velkapää,
En toki siihen, jost' on orja vapaa:
Ilm' antamahan ajatuksiani.
Mitäpä, jos ne halvat ois ja väärät —
Sit' onko linnaa, johon riettaus koskaan
Ei tunkisi? Niin puhdast' onko rintaa,
Ett' epäluulot likaiset ei joskus
Siin' istuis oikeutta ja tuomitsis
Laillisten ajatusten kanssa rinnan?
 

OTHELLO

 
Kavallat, Jago, ystävääs, jos häntä
Petetyks luulet, mutta pidät luulos
Salassa hänen korviltaan.
 

JAGO

 
                          Ma pyydän —
Jos arvelussan' ehkä erhetyn:
On luonteheni kirous, sen myönnän,
Paheita urkkia, ja luulon' usein
Luo vian tyhjästä, – ett', älyvänä,
Näin vajavia mietteit' ette tarkkais
Ja murheit' ette itsellenne loisi
Näin joutavista sekahuomioista.
Se teiltä rauhan, onnen veis ja multa
Alentais älyn, miehuuden ja arvon,
Jos mietteen' ilmaisen.
 

OTHELLO

 
                        Mik' ajatukses?
 

JAGO

 
Hyvä nimi, nähkääs, miehessä ja vaimoss'
On kallein sielun kalleus. Jos viet rahani,
Vie pois! Viis' siitä! Äsken mun, nyt sun,
Ja tuhansien orja sitä ennen!
Vaan hyvän nimeni jos viet, niin ryöstät
Semmoista, jok' ei rikkaaksi sua saata,
Vaan köyhän köyhäks minut.
 

OTHELLO

 
                           Aattees tietää
Ma tahdon, jumal'aut'!
 

JAGO

 
                       Sit' ette voi,
Vaikk' oisi sydämeni kourassanne,
Ja ette saa, niin kauan kuin se mull' on.
 

OTHELLO

 
Haa!
 

JAGO

 
     Luulevaisuutta, oi, varokaa!
Viherjäsilmä peto tuo se huviks
Apettaan kiusaa. Autuutt' aisaa kantaa,
Kun tietää kohtans' eikä väärää lemmi;
Mut voi! sen hetket julmat on, ken lempii
Ja luulee, epäilee ja sentään lempii!
 

OTHELLO

 
Oo, kurjan kurjaa!
 

JAGO

 
Köyhä ja tyytyvä on rikas kyllin,
Mut runsain rikkaus on kuin talvi köyhä,
Jos pelkää joka hetki köyhtyvänsä. —
Oi taivas, luulevaisuudesta säästä
Kaikk' ihmissielut!
 

OTHELLO

 
                    Mitä? Luuletkos sä,
Ett' elinkautta mustin sukin käyn
Ja uusin epäluuloin yhä noudan
Kuun vaiheita? Ei, epäilys kun syntyy,
Niin syntyy päätöskin. Myy minut vuoneen,
Jos huomioni kiinnän moiseen tyhjään
Ja löyhään luuloon, kuin sun juttus vaatis.
En luulostu, jos sanot, että vaimon'
On kaunis, pulska, seuramielinen,
Puhelias, laulaa, soittaa, tanssii hyvin: —
Hyvettä, miss' on hyve, tuo vaan lisää.
Enk' omastakaan heikkoudesta päättäin
Luo häneen pienint' epäluulon kaunaa;
Häll' oli silmät, kun mun otti hän.
Ei, tahdon nähdä, ennenkuin epäilen,
Ja kun epäilen, tahdon näytteen saada;
Ja se kun mull' on, muut' ei silloin kuin:
Pois kerrassansa lempi taikka luulo!
 

JAGO

 
No, sepä hauskaa! Nythän mull' on syytä
Uskollisuuttani ja rakkauttani
Vapaasti näyttää. Velvollisuudeksi
Käsittäkää se. Todistukset säästän.
Varokaa vaimoanne, kun hän kahden
On Cassion kanssa; valppahana silmä,
Ei luulevana eikä luottavaisna!
Vapahan, suoran luonteenne en soisi
Jaloudessaan pettyvän. Silm' auki!
Venetian naisten taipumukset tunnen:
Saa taivas paljon nähdä, jot' ei tohdi
He näyttää miehilleen; ja tunnon käsky
Ei kuulu: "heitä se", vaan: "peitä se".
 

OTHELLO

 
Sanotko sinä sen?
 

JAGO

 
                  Hän isän petti,
Kun teille läksi; ja kun katseitanne
Vavisten näytti pelkäävän, niin niitä
Rakasti hän.
 

OTHELLO

 
             Niin kyllä.
 

JAGO

 
                         Siinä näette:
Noin nuorena kun niin voi teeskennellä,
Ett' isän silmät sokaisee ja kääntää, —
Hän luuli taiaks sen; – mut nyt teen väärin;
Nöyrästi anteeks! Pidän liiaks teistä.
 

OTHELLO

 
Ijäti olen kiitollinen sulle.
 

JAGO

 
Tää, näen mä, hämmentänyt teit' on hiukan.
 

OTHELLO

 
Ei millään tapaa!
 

JAGO

 
                  Onpa, pelkään mä!
Te muistanette, että rakkaudesta
Ma puhun nyt. – Mut mielenne se kuohuu!
Rukoilen, älkää puheeseeni panko
Suurempaa arvoa ja merkitystä
Kuin pelkkään luuloon.
 

OTHELLO

 
                       En.
 

JAGO

 
                           Jos sen te teette,
Pahemmat seuraukset on puheellani,
Kuin tarkoitinkaan. Ystävän' on Cassio —
Mielenne kuohuu; näen sen!
 

OTHELLO

 
                           Ei, ei haittaa!
Tok' uskolliseks Desdemonan luulen.
 

JAGO

 
Ain' olkoon niin hän, aina te niin luulkaa!
 

OTHELLO

 
Mut entä jos niin luonto hairahtuisi —
 

JAGO

 
Niin, siinä mutka! Rohkenenko sanoa:
Hylätä niin mont' oiva kosijaa
Ja samaa luokkaa, ilm'alaa ja karvaa,
Jot' ihan kaikkialla luonto katsoo:
Hyi! siitä niinkuin löyhkää irstas himo,
Miel' yletön ja suunnattomat halut! —
Mut anteeks! Täll' en suoraan tarkoita
Ma häntä, vaikka pelkään, että hänkin,
Älyynsä tultuaan, vois halun saada
Vertaamaan teitä omiin maalaisiinsa
Ja kenties katua.
 

OTHELLO

 
                  Hyvästi, hyvästi!
Tuo lisätietoja, jos lisää huomaat;
Niit' urki vaimos kautta. Jätä minut.
 

JAGO

 
Hyvästi jääkää, armollinen herra!
 

(Lähtee.)

OTHELLO

 
Miks nain? – Tuo kunnon mies hän näkee, tietää
Enemmän, paljon enemmän kuin näyttää.
 

JAGO (palajaa)

 
Rukoilen, herra hyvä, älkää enää
Tuot' aatelko; se ajan huoleks jääköön.
Ja vaikka Cassion täytyy virkans' saada, —
Johonka täysin kelpaava hän onkin, —
Suvaitkaa odotuttaa häntä hiukan,
Ett' oivallatte miehen ja sen vehkeet.
Huomatkaa: vaimonne jos kiihkein innoin
Ja tulisesti hänen puoltaan pitää,
Se todistaa jo paljon. Siihen saakka
Mua liian kiivaaks pelossani luulkaa —
Jot' olevani pelkäänkin ja syystä —
Ja syyttömäks' hänt' uskokaa, ma pyydän.
 

OTHELLO

 
Kyll' osaan itseäni hallita.
 

JAGO

 
Jäähyväiset ma lausun vielä kerran.
 

(Lähtee.)

OTHELLO

 
Tuo sepä tavattoman kelpo mies on,
Kokenut äly, joka tuntee kaikki
Elämän mutkat. Villiks jos käy haukka,
Vaikk' olis sydänsyissäni sen kytkyt,
Vihellän pois sen, ilman tuulten valtaan
Ja onnens' ohjaan. Sikskö, ett' olen musta
Enk' osaa mielin kielin laverrella
Kuin teikarit, tai siks ett' ikä iltaan
Jo alkaa painua – ei paljon sentään —
Hän mennyt on? ma pettynyt? Nyt inho
On lohtuni! Oi, avion kirousta,
Ett' olennot nuo vienot ovat meidän,
Mut niiden sulot ei! Oi, paremp' olla
Sammakkona ja tyrmän tunkast' elää
Kuin muiden käytettäväks antaa soppi
Rakastetustaan! Se on suurten tuskaa;
Heill' etuus huonomp' on kuin alhaisolla;
Se välttämätönt' on kuin kuolema;
Tuo kirous sarvikas jo äidinkohduss'
On meille pantu. Tuoss' on hän. Hän viekas?
Oi, silloin taivas itseänsä pilkkaa!
Sit' en ma usko.
 

(Desdemona ja Emilia tulevat.)

DESDEMONA

 
                 No, Othello armas!
Sun atrias ja jalot kyprolaiset,
Joit' olet kutsunut, sua odottavat.
 

OTHELLO

 
Ma vääräss' olen.
 

DESDEMONA

 
Niin raukea on äänes. Voitko pahoin?
 

OTHELLO

 
Ma otsassani tuossa vaivan tunnen.
 

DESDEMONA

 
Se valvonnast' on; kyllä siitä pääset,
Kun lujast' otsas sidon; tunnin päästä
On vaiva pois.
 

OTHELLO

 
               On liinas liian pieni.
Sa jätä tuo.
 

(Desdemona pudottaa nenäliinansa.)

 
             Pois, sisään lähden kanssas.
 

DESDEMONA

 
Mua kovin huolettaa sun huono vointis.
 

(Othello ja Desdemona lähtevät.)

EMILIA

 
Sep' oivaa, että liinan tuon ma löysin;
Se oli maurin ensi lemmenlahja.
Tuo kumma Jago sadasti mua käski
Varastamaan sen; rouva siitä pitää —
Mies vaatii, että hän sit' aina varois —
Ja hän sit' yhä varjelee kuin silmää,
Puhuttelee ja muiskaa sitä. Mallin
Siit' otan ja sen Jagolle ma annan.
Ties taivas, mitä sillä aikoo hän;
Ma noudatan vaan hänen mieltähän.
 

(Jago tulee)

JAGO

 
Mit' yksin teet sa täällä?
 

EMILIA

 
                           Älä toru;
Mull' ompi jotain sulle.
 

JAGO

 
                         Jotain mulle?
Ei uutta mitään.
 

EMILIA

 
                 Mikä?
 

JAGO

 
                       Houkka vaimo.
 

EMILIA

 
Ei muuta siis? Mit' annat nyt, jos saat
Tän liinan?
 

JAGO

 
            Minkä liinan?
 

EMILIA

 
                          Minkä liinan!
He, maurin ensi lahjan vaimollensa,
Jot' usein minut varastamaan käskit.
 

JAGO

 
Varastanutko olet sen?
 

EMILIA

 
                       En suinkaan,
Vahingossa hän pudotti sen; minä
Täss' olin onneks ja sen maasta löysin.
Täss' on se.
 

JAGO

 
             Kelpo luuska! Tuo se tänne!
 

EMILIA

 
Mit' aiot sillä, kun niin kiihkeästi
Mua varkaaks tahdoit?
 

JAGO

 
                      Se ei sinuun koske!
 

(Tempaa häneltä nenäliinan.)

EMILIA

 
Jos sit' et tärkkiin toimeen tarvitse,
Niin takaisin se anna. Rouva parka,
Hän tulee hulluks, jos sen kadottaa hän.
 

JAGO

 
Äl' ole milläskään; sen tarvitsen ma.
Pois! Jätä minut.
 

(Emilia lähtee.)

 
                  Cassion asuntoon
Tuon liinan lasken; hän sen siellä löytköön.
Mitätön, löyhä pila luulokkaalle
On yhtä tenhollinen todistus
Kuin lause raamatusta. Tuo se tepsii.
Mun myrkkyni jo muuttanut on maurin;
Näet, epäluulolla on myrkyn luonto:
Alussa tuskin pahalta se maistaa,
Mut, vereen hiukan vaikutettuaan,
Kuin rikki-alho suitsee. – Aivan oikein! —
 

(Othello tulee.)

 
Tuoss' on hän! – Nyt ei katkojuuret, valmut,
Ei kaiken maailmankaan unijuomat
Niin makeata unta sulle anna,
Kuin mit' ol' eilen.
 

OTHELLO

 
                     Ha, ha! Viekas mulle?
 

JAGO

 
No, herra kenraal', enempää ei siitä!
 

OTHELLO

 
Pois! tiehes! Piinapenkkiin minut kytkit;
Parempi suurin pettymys, sen vannon,
Kuin pienin tieto.
 

JAGO

 
                   Kuin?
 

OTHELLO

 
                         Nuo salanautteet
Mua mitä koski ne? En nähnyt mitään,
En luullut mitään, tuskat vältin, nukuin yön,
Söin hyvin, pidin hauskaa, Cassion muiskuj'
En hänen huulillansa tuntenut.
Ken sit' ei kaipaa, mik' on hältä poissa,
Vait siitä vaan, ja hält' ei mitään poissa.
 

JAGO

 
Tuo huolettaa mua.
 

OTHELLO

 
                   Onnellinen oisin,
Vaikk' koko leiri, kuormamiehet, kaikki
Ois hänen sulojansa nauttineet,
Kun min' en tietäis siitä! Nyt, oi, ijäks
Hyvästi, mielenrauha! Hyväst', auvo!
Hyvästi, sulkatöyhdöt, sodat uljaat,
Jotk' avuks kunniankin himon teette!
Hyvästi, orhin hirnu, torven toitto,
Mielt' yllyttävät rummut, räikät pillit,
Kuninkaallinen lippu, kaikki, kaikki
Maineikkaan sodan prameus ja loisto!
Ja tekin, kuolon hirmusuiset aseet,
Elämän-herran jyryn matkijat,
Hyvästi! Tehtyn' on Othellon työ.
 

JAGO

 
Ma mitä kuulen! – Herra hyvä, —
 

OTHELLO

 
                                  Konna,
Todista, ett' on armahani portto,
Todista se, tuo mulle selvät näytteet,
Tai, kautta sielun' ijankaikkisen,
Parempi koirana sun olis olla
Kuin vihani uhrina!
 

JAGO

 
                    Niiks' onko tullut?
 

OTHELLO

 
Se näytä, ainakin tuo todisteita,
Ett' epäilykselle ei hakaa, hankaa
Jää kannatteeksi. Muuten voi sua, voi!
 

JAGO

 
Arvoisa herra, —
 

OTHELLO

 
Jos parjaat häntä ja mua kiusaat, älä
Rukoile koskaan; heitä sääli pois;
Luo kauhu kauhun päälle; te'e töitä,
Joit' ällistyypi maa ja taivas itkee:
Lisätä kadotust' et suuremmaksi
Voi millään.
 

JAGO

 
             Armoa! Oi, auta, taivas!
Mies olettenko? Missä järki, tunto? —
Hyvästi! Viekää virkani. – Mua houkkaa,
Rehellisyyteni kun virheeks tehdään! —
Oo, inha mailma! Huomaa, mailma, huomaa!
Rehellisyys ja suoruus vaarallist' on. —
Opista tuosta kiitän: tästä puolin,
Jos moist' on rakkaus, vähät siitä huolin.
 

OTHELLO

 
Ei, viivy! – Rehellinen sinä lienet.
 

JAGO

 
Ei, älykäs. Rehellisyys on narri:
Tavoittaa, vaan ei tapaa.
 

OTHELLO

 
                          Jumal'auta!
Vaimoni puhtaaks luulen, enkä luule;
Sun rehelliseks luulen, enkä luule.
Tuo näyttees! Hänen nimens', äsken kirkas
Kuin otsa Dianan, nyt nokimusta
Kuin oma muoton' on. – Jos köytt' on, veistä,
Myrkkyä, tulta, hukuttavaa virtaa,
En tuota kärsi. – Varmuutta jos saisin!
 

JAGO

 
Ma näen, kuink' aivan teitä kalvaa kiihko;
Kadun, ett' ilmi toin sen. Varmuuttako
Te tahtoisitte?
 

OTHELLO

 
                Tahtoisin? En, tahdon.
 

JAGO

 
Ja saatte. Mutta kuin? Kuin saada varmuus?
Suu auki tuijotella tahdottenko,
Mitenkä toimi käy?
 

OTHELLO

 
                   Kirous ja surma!
 

JAGO

 
Ja luullakseni sangen työläst' oiskin
Moist' aikaan saada. Piru heitä riivais,
Jos näkis muut kuin omat silmät heidän
Venyvän patjalla! No, mitä tehdä?
Kuin saada varmuus? Mistä? Tuota nähdä
On teidän mahdoton, vaikk' oisivatkin
Kuin vuohet irstaat, kiimaiset kuin sudet,
Kuin marakatit karjaat taikka riettaat
Kuin hölmöt viinapäissään. Sanon toki:
Jos viittaukset ja selvät suhteet, jotka
Totuuden kynnykselle suoraan vievät,
Voi varmuutt' antaa, niin sen kyllä saatte.
 

OTHELLO

 
Tuo julkinäyte, ett' on uskoton hän!
 

JAGO

 
En moista tointa rakasta; mut koska
Näin pitkälle jo olen mennyt tässä,
Noudattain rakkauttani tyhmän suoraa,
Niin jatkan. Taannoin Cassion luo ma yödyin,
Ja hampaan kolotus kun mua vaivas,
En saanut unta silmääni.
Niin löyhä monell' ihmisell' on sielu,
Ett' uness' asioitaan hokevat he;
Ja niit' on Cassio. Unissaan hän huusi:
"Oi, armas Desdemona, varull' ollaan,
Lempemme salatkaamme!" Käteen' iski,
Puristi, huus: "oi, armas laps!" ja sitten
Mua suutel' innokkaasti, niinkuin oisi
Repinyt juurin huuliltani muiskut.
Hän jalkans' sitten reidelleni laski
Ja huokasi ja suuteli ja kiljas:
"Kirottu onni, että sai sun mauri!"
 

OTHELLO

 
Hirmuista, hirmuista!
 

JAGO

 
                      Se vaan ol' unta.
 

OTHELLO

 
Edellä-käypää tointa todistaa se;
Se paha merkki on, vaikk' onkin unta.
 

JAGO

 
Se muita heikompia todisteita
Voi vahvistaa.
 

OTHELLO

 
               Paloiksi hänet raastan!
 

JAGO

 
Ei, malttakaa; salassa teko viel' on.
Ehk' on hän uskollinen. Sanokaapas:
Häll' olettenko joskus liinan nähnyt,
Joss' ompi mansikkaiset kirjaukset?
 

OTHELLO

 
Semmoisen hälle ensi lahjaks annoin.
 

JAGO

 
Sit' en ma tiennyt; mutta semmoisella —
Se hänen oli varmaan – partaansa
Näin Cassion pyyhkivän.
 

OTHELLO

 
                        Jos se on se, —
 

JAGO

 
Jos se on se, tai jos se vaan on hänen,
Siin' uusi todistus on muiden lisäks.
 

OTHELLO

 
Jos tuhat henkeä sill' orjall' oisi!
Yks liian pien' on, heikko kostolleni.
Nyt näen, ett' on se totta! – Katsos, Jago:
Näin tyhmän lempen' ilmaan puhallan:
Tuoss' on se mennyt!
Nyt hornan ontost' ilmi, musta kosto!
Oi, lempi, valtaistuimes ja kruunus
Pois anna vihan hirmuvaltiaalle!
Poveni, paisu kantamuksestas,
Se käärmeen kieltä on!
 

JAGO

 
                       Mut malttukaahan!
 

OTHELLO

 
Oi, verta, verta, verta!
 

JAGO

 
He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli.
 

OTHELLO

 
Ei koskaan, Jago. Niinkuin Ponton meri,
Jonk' ikikylmä virta määrätieltään
Ei koskaan pakene, vaan suoraa suuntaa
Propontihin ja Hellespontoon syöksee,
Niin veri-aatosteni tuima kuohu
Ei katso taa, ei pakoo lemmen tyyneen,
Ennenkuin valtava ja laaja kosto
Sen niellyt on.
 

(Polvistuu.)

 
                Tuon kirjalaen kautta,
Syvästi pyhää valaa kunnioittain,
Sanani vahvistan.
 

JAGO

 
                  Viel' älkää nousko. —
 

(Polvistuu..)

 
Se kuulkaatten, te ikikirkkaat tähdet!
Meit' ympäröivät ilman vallat kaikki!
Todistakaa, ett' uhraa tässä Jago
Älynsä, sydämensä, kätten tarmon
Othellon kostotyölle. Käskeköön hän,
Ja tunnon-asia on häntä kuulla,
Vaikk' olis kuinka verinenkin toimi.
 

OTHELLO

 
Tervehdin avosylin ystävyyttäs,
En tyhjin kiitoksin. Sua koitan oiti:
Tuo kolmen päivän kuluessa tieto,
Ett' elossa ei ole Cassio enää.
 

JAGO

 
On kuollut ystäväni: se on tehty,
Kun käskette. Mut elää vaimon suokaa.
 

OTHELLO

 
Kirottu, kirottu, se rietas narttu!
Mua seuraa tänne; käyn ja hankin jotain
Tehoisaa ainetta, jok' oiti surmaa
Tuon kauniin perkeleen. Nyt olet sinä
Mun luutnanttini.
 

JAGO

 
                  Teidän ikipäiviksi!
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus. —
Linnan edustalla.
 

(Desdemona, Emilia ja narri tulevat.)

DESDEMONA

 
Tiedätkö, poikaseni, missä luutnantti Cassion on asunmaja.
 

NARRI

 
Cassion asunko maja? En julkene sanoa.
 

DESDEMONA

 
Miks'et?
NARRI. Hän on soturi; jos sanoisin, missä soturin asun on maja, puhuisin pääni poikki.
 

DESDEMONA

 
Älä hulluttele. Missä asuu hän?
 

NARRI

 
Jos sanoisin missä hän asuu, en tekisi asun mukaan.
 

DESDEMONA

 
Voiko kukaan tuosta viisastua?
 

NARRI

 
En tiedä, missä hän asuu; ja jos hänelle majan keksisinkin, ja sanoisin: tässä on Cassion asun maja, tai: tuossa on Cassion asun maja, niin saisin siitä asun omaan selkääni.
 

DESDEMONA

 
Voitko kuulustella häntä ja ottaa oppia muiden neuvoista?
NARRI. Kylläpä häntä tutkaisen koko maailmalta: kysyn niinkuin katkismuksessa: "mikä se on? vastaus".
 

DESDEMONA

 
Etsi häntä ja käske häntä tänne. Sano, että olen puolisoni häneen suostuttanut, ja toivon, että kaikki käy hyvin.
NARRI. No, se tehtävä ei käy ihmisymmärryksen yli, ja senvuoks; koetan sen täyttää.
 

(Lähtee.)

DESDEMONA

 
Emilia, mihin jäi se liina multa?
 

EMILIA

 
En tiedä minä.
 

DESDEMONA

 
               Ennen kukkaroni
Kadottanut ma oisin täynnä kultaa.
Jos mauri ei niin jalo miesi oisi
Ja vapaa luulevaisten halpuudesta,
Vois tästä pahan aatoksen hän saada.
 

EMILIA

 
Hän eikö ole luuleva?
 

DESDEMONA

 
                      Ken? Hänkö?
Aurinko hänen kotimaassaan, luulen,
Ne huurut hänest' imi.
 

EMILIA

 
                       Kah, tuoss' on hän!
 

DESDEMONA

 
En häntä päästä ennen kuin hän Cassion
Takaisin kutsuu. —
 

(Othello tulee.)

 
                    Kuinka voit sa, armas?
 

OTHELLO

Kyll', armas, hyvin. – (Syrjään.) Raskas teeskennellä! —

 
Ja sinä, Desdemona?
 

DESDEMONA

 
                    Hyvin, armas.
 

OTHELLO

 
Kätesi! – Kostea on kätes!
 

DESDEMONA

 
                            Sit' ei
Viel' ikä kuivannut ja huolet.
 

OTHELLO

 
                               Auliin
Ja riettaan mielen merkki! Kuuma, kuuma,
Ja kostea! Niin, tarpeen olis sille
Rukous, paasto, lihan kidutukset,
Himosta luopumus ja menot hurskaat;
Siin' asuu perkel' ihveinen ja nuori,
Jok' usein kapinoipi. Hyvä käsi,
Ja aulis käsi!
 

DESDEMONA

 
               Kyllä tosiaankin:
Se käsi pois mun sydämeni antoi.
 

OTHELLO

 
Käs' aulis! Muinoin sydän käden antoi;
Nyt kilvessä on – käsi eikä sydän.
 

DESDEMONA

 
Tuot' en ma ymmärrä. – Nyt lupauksees.
 

OTHELLO

 
Mihinkä lupaukseen, kultaseni?
 

DESDEMONA

 
Puheilles olen kutsuttanut Cassion.
 

OTHELLO

 
Mua ilkeä ja häijy nuha vaivaa;
Tuo tänne nenäliinas.
 

DESDEMONA

 
                      Tässä, armas.
 

OTHELLO

 
Se, jonka annoin.
 

DESDEMONA

 
                  Sit' ei myötän' ole.
 

OTHELLO

 
Vai ei?
 

DESDEMONA

 
        Ei, kultani, ei tosiaankaan.
 

OTHELLO

 
Sep' oli vahinko. Sen liinan antoi
Mun äidillen' egyptiläinen vaimo,
Lumooja, joka sydämetkin tutki.
Niin kauan kuin se säilyis, sanoi vaimo,
Suloa tois se äidille ja häneen
Isäni kiinnittäis. Mut jos se hukkuis
Tai pois hän antais sen, niin isä alkais
Hänt' inhota, ja uutta lemmen riistaa
Sen silmä tavoittais. Sen mulle antoi
Hän kuollessaan ja pyys, jos onni vaimon
Minulle sois, ett' antaisin sen hälle.
Sen olen tehnyt; sitä vartioi
Kuin silmäterääs; katsos, jos sen hukkaat
Tai annat pois, niin syntyy turma moinen,
Ett'ei sen vertaa.
 

DESDEMONA

 
                   Onko mahdollista?
 

OTHELLO

 
On varmaan; sen kudonnassa tenho.
Sibylla, jok' ol' eläissänsä nähnyt
Kakssataa aurinkoisen kiertoa,
Pyhissä haltioissahan sen neuloi.
Sen silkin pyhät madot kutoneet on;
Sen paine mumian nestett' on, mi taidoll'
On immen-sydämistä valmistettu.
 

DESDEMONA

 
Tottako?
 

OTHELLO

 
         Totta; varo sitä tarkoin.
 

DESDEMONA

 
Voi, ett'en olis koskaan sitä nähnyt!
 

OTHELLO

 
Haa! Kuinka niin?
 

DESDEMONA

 
Miks on niin hyökkäävä ja kiivas haastis?
 

OTHELLO

 
Hukassa? Poissako? Miss' on se? Sano.
 

DESDEMONA

 
Jumala varjelkoon mua!
 

OTHELLO

 
                       Sanotko?
 

DESDEMONA

 
Hukassa ei; mut entä jos niin olis?
 

OTHELLO

 
Haa! Kuin?
 

DESDEMONA

 
           Ma sanon: hukass' ei se ole.
 

OTHELLO

 
Tuo tänne, että näen sen.
 

DESDEMONA

 
Sen tehdä voisin, vaan sit' en nyt tahdo.
Tuo juont' on, jolla päästä minust' aiot;
Ma pyydän, ota Cassio armoon jälleen.
 

OTHELLO

 
Tuo tänne liina; pahaa aavistan ma.
 

DESDEMONA

 
Kas niin!
Kunnollisempaa miest' et mistään löydä.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Puhutaan nyt Cassiosta.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Miehestä, jok' ystävyytees
On kaiken onnens' aina perustanut
Ja kanssas kaikki vaarat kärsinyt.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Kuules, nyt sä vääräss' olet.
 

OTHELLO

 
Pois!
 

(Lähtee.)

EMILIA

 
      Eikö tuo mies ole luulevainen?
 

DESDEMONA

 
Tuot' en ma koskaan ennen ole nähnyt.
On varmaan tuossa liinass' ilmitaika;
Mua onnetonta, kun sen kadotin!
 

EMILIA

 
Ei miehest' ota selvää vuoteen, kahteen.
He vatsoj' ovat kaikki, me vaan ruoka.
Meit' ahmivat he, ja kun kyllän saavat,
Niin maalle meidät oksentavat he. —
Kah, Cassio ja mieheni!
 

(Jago ja Cassio tulevat.)

JAGO

 
                        Se keino
On ainoa; se hänen tehdä täytyy.
Kah, ihan parhaiks! Kiusatkaa nyt häntä.
 

DESDEMONA

 
No, Cassio hyvä, mitä uutta teillä?
 

CASSIO

 
Tuo vanha pyyntö. Anon, rouva, ett'
Tehokkaast' avustanne taas saan elon
Ja jäsenyyden hänen suosiossaan,
Jot' aina sydämeni pohjukasta
Ma kunnioitan. Älkää viivytelkö.
Jos vikani niin kuolettavan suur'
Ett' entiset ei työt, ei nyky-tuskat,
Ei vastaisuuden hyvät aikomukset
Voi mulle hänen ystävyyttään voitta,
Niin olis jo se tieto lohdutusta.
Hyvillän' olen silloin väkisinkin,
Ja toisell' urall' onnen armoleipää
Käyn etsimään.
 

DESDEMONA

 
               Oi, kelpo, kelpo Cassio,
Mun puoltoni ei soinnu nyt; mun miehen'
Ei ole mieheni; ma hänt' en tuntis,
Jos niin ois muoto muuttunut kuin mieli.
Niin totta auttakoot mua pyhät kaikki,
Kuin minä teitä kaikin voimin puolsin,
Vapaista puheistani joutuin pilkaks
Othellon kiukulle. Mut malttukaa;
Min voin, sen teen, teen enemmän, kuin, sallis
Mun oma etuni; siis tyytykäätte.
 

CASSIO

 
Vihoissaan onko hän?
 

DESDEMONA

 
                     Täält' äsken läksi
Ja todellakin ihmeen raivokkaana.
 

JAGO

 
Vihoissaan hänkö? Tykin olen nähnyt
Hält' ilmaan sotajoukot lietsovan,
Ja, niinkuin perkel', oman veljen hältä
Käsistä riistävän; – hän vihoissaanko?
Jotakin tärkeää siis! Etsin häntä;
Kun suuttuu hän, on leikki kaukana.
 

DESDEMONA

 
Ma pyydän, tee se. —
 

(Jago lähtee.)

 
                      Valtatoimi varmaan
Venetiast' ilmoitus, tai salahanke,
Kyprossa ilmi saatu – kirkkaan järjen
On hältä hämmentännä. Miehet usein
Vihaansa halpaan esineesen purkaa,
Kun syy on suuremmissa. Niin on aina;
Jos särkee sormeas, niin terveissäkin
On ruumiin jäsenissä tuskan tunne.
Ei, jumalia ei ne miehet ole;
Heilt' emme aina sulhon hempeyttä
Saa vaatia. Emilia, mua moiti;
Soturi olen huono: tunnossani
Valitin hänen kylmyyttään: nyt huomaan,
Ett' olen todistajan lahjonut ma
Ja väärin häntä syytän.
 

EMILIA

 
                        Suokoon taivas
Todeksi sen, ett' on se valtatointa
Eik' oikkaa vaan ja epäluulon puuskaa,
Mi koskis teitä.
 

DESDEMONA

 
Voi mua! Milloin siihen syytä annoin?
 

EMILIA

 
Ei luulevainen henki siitä huoli;
Hän syyst' ei ole luuleva; hän luulee
Vaan senvuoks, että luulee. Se on peto,
Jok' itsestänsä sikiää ja syntyy.
 

DESDEMONA

 
Pedosta tuost' Othelloa varjele,
Hyväinen taivas!
 

EMILIA

 
                 Amen!
 

DESDEMONA

 
                        Etsin häntä.
Tääll' olkaa, Cassio; hyvillään jos on hän,
Esitän hälle anomuksenne
Ja äärimmilleen sitä ajaa koitan.
 

CASSIO

 
Nöyrästi kiitän, armollinen rouva!
 

(Desdemona ja Emilia lähtevät.)

(Bianca tulee.)

BIANCA

 
No, Cassio, terve!
 

CASSIO

 
                   Mitä täällä teet?
Kuin voit sä, ihanaiseni Bianca?
Juur' aioin luokses tulla, armas kulta.
 

BIANCA

 
Ja minä sinun. Mitä! Viikon poissa?
Se seitsemän on päivää sekä yötä.
Kakstoista tiimaa neljätoista kertaa!
Ja kellon aikaa neljätoista kertaa
On hitaamp' armaan poissaolon aika!
Väsyttävätä laskua!
 

CASSIO

 
                    Oi, anteeks!
Mua painaneet on mietteet lyijynraskaat.
Kun joutoaikaa saan, tuon pitkän laskun
Ma suoritan. Tuost' ota mulle malli,
 

(Antaa hänelle Desdemonan nenäliinan.)

 
Bianca hyvä.
 

BIANCA

 
             Mistä tämä, Cassio?
Kai joku uuden ystävyyden lahja!
Nyt tiettyyn poissaoloon syynkin tiedän.
Vai niin? No, hyvä, hyvä!
 

CASSIO

 
                          Vaiti, vaimo!
Nuo hiiden epäilykses heitä hornaan,
Jost' ovat tulleetkin. Nyt luulet mua,
Ett' immelt' olen tämän lahjaks saanut.
Ei, Bianca, usko mua.
 

BIANCA

 
                      Kelt' on se sitten?
 

CASSIO

 
En tiedä, en; sen huoneestani löysin.
Mua miellyttää se, mukailluks sen tahdon,
Ennenkuin pois se – ehkä pian – viedään.
Tee se, ja jätä minut yksin nyt.
 

BIANCA

 
Kuin? Yksin? Miksi niin?
 

CASSIO

 
Ma kenraalia varron, enkä luulis
Sit' arvokkaaksi enkä suotavaksi,
Jos naisen kanssa hän mun näkis.
 

BIANCA

 
                                 Miks ei?
 

CASSIO

 
Ei siksi, ett'en lempis sua.
 

BIANCA

 
Vaan siksi, ett'et lemmi mua.
Ma pyydän: saata mua hiukan matkaa;
Ja sano, käytkö luonan' iltasella.
 

CASSIO

 
Vaan hiukan matkaa saatan sua saattaa;
Mun täytyy odottaa. Mut kohta saat mun.
 

BIANCA

 
No, hyvä; kaikissapa niissä ollaan!
 

(Lähtevät.)